Sama valitus joka vuosi mun instatilillä – tämä helle on niin perseestä. Mun kehoa ei ole luotu olosuhteisiin, joissa pelkkä ajattelu saa hikoilemaan. Helle tekee kärttyisäksi, helteellä joutuu juomaan aivan liikaa (ei viinaa sentään) eikä helteellä voi urheilla. Minä en ainakaan voi, en vain pysty enkä halua pystyä. Miksi kiduttaisin itseäni silloin, kun en kuumuuden takia saa edes nukuttua?

Tänä vuonna olen onnellinen siitä, ettei oloni ole yhtä tukala kuin vuosi sitten raskaana ollessa. Se oli ihan järkyttävää. Tänä vuonna se mahassa ollut paahtaa menemään kahtasataa eikä saisi yhtään kääntää selkäänsä, ellei halua jotain pahaa tapahtuvan.

Olen hikoillut ihan koko viikon, kun vahdin lasta. Hän ei nuku kunnon päiväunia kuumuuden takia ja näin iltapäivällä toisilla päiväunilla on tosi surkean näköistä, kun hänen pää hikoaa. Lounaspäikkäreitä olen yrittänyt viilentää kylmäkallella jalkopäässä (kiedottuna pyyhkeeseen), mutta siitä oli hyötyä eniten pari päivää sitten. Eilen ja tänään lounaspäikkärit: 30 minuuttia.

Helteestä huolimatta olen ollut ihan reipas tyttö: maanantaina kävin kuvaamassa jalkapalloa, tiistaina käytiin lenkkeilemässä vesimelonin perässä pitkin lähikauppoja, eilen käytiin illalla Skanssissa ja tänään tein hommia ulkotoimistossa niiden puolen tunnin päikkäreiden ajan.

*Fjällravenin pussukka on loistava puhelimen, kukkaron ja avainten kantamiseen

Kun sääolosuhteet muuttuvat sietämättömiksi, alan yleensä päivittää sadetutkaa ja toivomaan parasta. Eilen kävi jo lähellä, näin salaman ja kuulin jyrinää, mutta ei sade silti löytänyt meille asti. Viime yö oli ihan siedettävä, mutta ensi yö onkin trooppinen. Saa nähdä millaista on, kun kolme ihmistä nukkuu samassa sängyssä (perhepeti on helpoin nyt, kun Tahkis on taas töissä, hän saa täydet yöunet näin).

Onko siellä muita, jotka eivät niin välitä helteistä? Instan puolelta tiedän, että meitä hellevihaajia on muitakin kuin minä.

Ennen kuin kuukausi vaihtuu kesäkuuhun, on varmaan kirjoitetettava Pyhä-Häkin kansallispuistosta. Kuvat sieltä ovat nimittäin todella talviset, koska retkemme ajoittui siihen kohtaan kevättä, kun lunta vielä oli. Lumesta johtuen emme kiertäneet koko kansallispuistoa vaan kävimme vain eväsretkellä parin kilometrin päässä parkkipaikalta.

Mies oli katsonut googlemapsista, että juu, parkkipaikalle pääsee asfaltoitua tietä pitkin. Lähdettiin siis retkelle hyvillä mielin, aurinkokin paistoi lämpimästi. Ainoa vaan, että se asfaltti oli Saarijärven suunnasta ja me lähestyimme Kannonkoskelta päin kohdetta. Oli taas jännitystä ilmassa, kun yhtäkkiä asfaltti loppui ja kyltissä luki huonokuntoinen tie/kelirikko 10 km.

Pyhä-Häkin kansallispuisto on takuulla kesällä ihan mieletön. Siellä on suota ja vanhaa metsää. Kuului myös olevan paljon lintuja, mutta emme tunnistaneet sirkutuksesta. Todennäköisesti tinteillä oli kevättä rinnassa.

Vanha metsä on kovin vähättelevästi sanottu Pyhä-Häkistä. Se on ikimetsää. Yli 250 vuotta vanhaa metsää.

pojalla päällä: pipo minun tekemä / aurinkolasit *Izipizi /  vanupuku kirppikseltä (Reima) / töppöset äitiyspakkauksesta

Me kävelimme Kotajärvelle, jossa oli hieno keittokatos järven rannalla. Siellä olisi kelvannut paistaa lättyjä ja oleskella vaikka koko päivän, mutta meidän pieni retkeilijä alkoi vähitellen ilmoitella, että haluaisi takaisin *kantoreppuun ja nukkumaan. Niinpä hotkastiin kahvit suklaan kera ja lähdettiin takaisin tarpomaan pehmenneessä lumessa. Ei siis kuntoilun kannalta ollut mikään läpihuutojuttu vaan joutui oikein nostella jalkojakin vähän. Voisi sanoa, että oli raskasta, kun ei olla kovin ahkerasti tässä nyt metsäpoluilla käyty.

Muistan vieläkin kuinka hyvältä kahvi ja suklaa maistuivat kevätauringon porottaessa täysillä. Linnut sirkuttivat koko ajan ja lumi suli. Oli täydellistä. ♥

Pyhä-Häkin kansallispuisto on paikka, jossa kannattaa käydä unohtamassa kaikki arkiset asiat. Siellä pääsee kuuntelemaan ja ihailemaan luontoa. ♥