Minua on viime päivinä mietityttänyt kovasti miten syödään. 😛 Törmäsin syksyllä tietoon, jonka mukaan kaikki imettäjät eivät automaattisesti laihdu imettäessä. Joillakin on taakkanaan kivikautinen geeni, joka varmistaa vauvalle maidonsaannin pitämällä kaikesta energiasta kiinni kynsin ja hampain. Käytännössä imettäjä saattaa jopa lihoa tämän seurauksena.

Itselläni syksyllä lähti paino hitaasti alaspäin, kunnes tuli neuvolastressi, joka ajoi minut syömään suklaata levykaupalla. Lihoin kuin pieni porsas, mutta vauva sen sijaan seuraili omaa käyräänsä pysytellen rimpulana. Oli mukava selitellä lääkäreille kuinka lapsella on alipainoiset geenit, koska olinhan minäkin rimpula lapsena, mutta en enää.

Vuoden alussa liityin elokuisten mutsien ryhmään, jossa kovasti yritetään laihduttaa lisäämällä liikuntaa ja syömällä terveellisesti. Muut tuntuvat hyvin onnistuvan paitsi minä itse, vaikka siis nykyään tuleekin liikuntaa paljon enemmän arjessa kuin syksyllä. Vertaan tällä hetkellä tosi paljon itseäni muihin. Fanitan fittejä mammoja ja samaan aikaan pistelen poskiini pari suklaapalaa pitkin päivää. Mietin, että siihen on tultava loppu. Suklaan on loputtava meiltä tai ainakin vähennyttävä entisestään.

Eilen mietin tätä asiaa oikein kunnolla, sitten vihdoin kun ehdin iltakuudelta istua ensimmäisen kerran sohvalle koko päivänä. Tajusin unohtaneeni täysin miten syödään. Olen kotona, eikä työ rytmitä päivääni, joten syömiseni ovat myös tavallaan mitä sattuu. Ainakin haluan nyt uskotella näin itselleni, että tästä kaiken täytyy olla kiinni. Päätin tänään alkaa syödä samoin kuin ennen synnytystä. Kunnon välipalat hedelmineen ja salaattia pääaterioille. Jos edes arkena pystyisi noudattamaan vanhoja rutiineja, ei niin haittaisi miten viikonloput menevät.

Otin myös sillä tavalla härkää sarvista, että varasin soittoajan työterveyshoitajalle ja hän soittelikin heti tänä aamuna. Menen huomenna labroihin, joten pääsen heti kiinni, jos ferritiinissä tai kilpirauhasarvoissa on jotain.

En tiedä onko minun mahdollista laihtua imettäessä, mutta ainakin aion yrittää. En ole dieetillä vaan lisään syömistä. Tästä tykkään elämäntapamuutoksissa eniten. 😀 Kun saa syödä enemmän!

Seuraa blogiani instassa, facessa ja Bloglovinissa

Ajattelin kertoa miten meidän imetystaival on sujunut tähän asti, kun kuitenkin syksyllä jonkun verran olen sivunnut tätä imetysaihetta. Kun vauvan painonnousun kanssa oli haastetta (neuvolan mielestä), heijastui se tietysti myös suoraan imetykseen. Tarkoitan sitä, että kun kasvusta aletaan sanomaan, tottakai sitä sitten kääntää kaikki kivet, jotta imetys onnistuisi. Oli meilläkin kuitenkin imetysotteessa petrattavaa pitkän aikaa ja hetkiä, kun mietti onko tämän pakko sattua näin paljon.

Synnytysvuodeosastolla mulle törkättiin rintakumi käteen ihan heti ennen kuin ehdin silmää räpäyttää. ”Sullon tollaset nännit, sä tarvit tän” ja niin sitä sitten rintakumin kanssa säädettiin jokaisella imetyskerralla. Vauvalla oli tosi hyvä imetysote kumin kanssa, mutta kotiin tultuamme lueskelin asioista ja totesin haluavani rintakumista pian eroon. Vauva saa maitoa rinnasta nopeammin ilman rintakumia, mikä oli ihan suotavaa, koska hän oli niin ikkupikkuinen.

Vein vauvan noin 3-viikkoisena osteopaatille ja sieltä kotiuduttuamme ei rintakumia enää tarvittu. Vauva tarrasi kiinni kuin takiainen eikä irti päästänyt. Imuote sattui kuitenkin ja sitä se teki vielä pitkään. Välillä oli päiviä kun tuli itku, koska imetys sattui niin paljon. Onneksi maitoa kuitenkin tuli, joten en vauvan maidonsaannista osannut olla huolissani. Vasta sitten alkoi järjetön stressaaminen, kun neuvola teki siitä stressin.

Aloitin kamalan suklaadieetin, ettei maito varmasti lopu ja heruisi paremmin. Kaksi kuukautta kesti suklaadieettiä ja lopputulos: +5 kg, eikä mitään vaikutusta ainakaan vauvan painoon. 😀 Ihan samalla tavalla kasvanut koko ajan, vaikka söisin suklaata miten paljon vaan. Oletan, että olisi kasvanut varmaan paremmin ilman stressiä ja sitä suklaata.

Noh, se imetys. Kävimme näyttämässä kielijännettä alan asiantuntijalla, joka totesi jänteen vähän kireäksi. Joku toinen olisi todennäköisesti leikannut sen suorilta? Me emme leikanneet, vaan kävimme imetysohjaajan arviossa. Imetysohjaaja sattui olemaan osteopaatti (ja kätilö), joten sain superhyvää palvelua enkä sen koommin imetysohjausta tarvinnut. Mietin vain, että olisinpa mennyt sinne 3 kk aiemmin. Tämän kyseisen osteopaatin käsittelyn jälkeen niska alkoi aueta ja imuote parani, enää ei sattunut. Ainoa haaste enää oli imetysasennot kotona, ne hakristivat. Vasta tammikuun alussa vihdoin hankin meille imetysnojatuolin, joka viimeisteli imetystouhun. Viimeiset pari kuukautta imetys on ollut helppoa ja mukavaa.

alun taistelu kannatti ja kannattaa

Ehdin monta kertaa miettiä sitä miten helvetin vaikea imetystaival voikaan olla aluksi. Jos äiti selviää ensimmäiset kolme kuukautta, sitten se todennäköisesti helpottaa. Tiheät imut jäävät hetkeksi ja maitomäärät tasaantuvat. Sen myös huomasin, että omalle maitotaloudelle yöimetykset ovat sikatärkeitä. Jos ne jäävät, maidontulokin saattaa hieman hiipua. Itselläni nimittäin maito suorastaan nousi uudelleen, kun joulukuun puolivälillä palattiin perhepetiin. Niin kauan kun siis nukumme vierekkäin, ei minun tarvitse pelätä maidon loppuvan. Niinpä tosiaan imetys on tosi kivaa just nyt. Jos hampaiden tuloa ei lasketa, mutta jätetään se sitten seuraavaan kertaan, kun tämä taipaleemme jatkuu niillä hampailla. 😀

Olen niin iloinen, kun jaksoin taistella ja pääsin tänne asti. 🙂 Luotin itseeni, sillä tiesin maitoa olevan. Jos sitä aluksi tuli tulvimalla, kyllä sitä myöhemminkin täytyy olla. Ihania ovat ne hetket, kun laitan pojan selälleen sänkyyn ja hän alkaa kiljua, kun näkee minun asettuvan viereen. Hän ei malttaisi odottaa, että pääsee tissille. 😀