Moni on instassa valitellut kuinka lapset ovat sairastelleet koko syksyn. Itsekin odotin sellaista kauhusyksyä siitä lähtien, kun lapsi meni päiväkotiin, mutta ei se sentään ihan siltä istumalta alkanut. Lisäksi tuli kaikkea muuta kuin vain lapsen sairastelua. Ensin oli mahatauti, jossa lapsi oli kipeä ehkä päivän ja minä sen seitsemän päivää. Sitten oltiin viikko ja vähän päälle terveitä, kunnes lapsella oli niin kova nuha, etteivät huolineet päiväkotiin. Kerkesin olla päivän verran hänen kanssaan kotona, kun seuraavana yönä alkoi kurkkukipu itsellä ja miehellä. Mutta ehei, ei tässä kuulkaa vielä kaikki! Minulta napsahti selkä lauantaiaamuna alkavan flunssan kaveriksi. Kipupiste paikantui sellaiseen paikkaan kuin suoliluulihas.

Suoliluulihas on olennainen osa ihmistä ja liikkumista, sen olen todennut. Se liittyy lonkankoukistajaan, joten kaikki mikä vaatii lonkankoukistusta on ollut aivan täyttä tuskaa. En ole päässyt sängystä ylös, en pysty kääntämään kylkeä ilman kipua, en ole pystynyt tekemään paljoakaan ilman kipua… Ensin ajattelin, että kyse on venähdyksestä, mutta kuulemma noidannuolikin voi säteillä jalkaan, joten se taitaa nyt olla ennemmin kyseessä.

Lauantaina en pystynyt olemaan mitenkään päin ilman kipua. Sunnuntaina kipu ei enää säteillyt, maanantaina pääsin ylös istuma-asennosta ilman miljoonaa kyykkyä ja eilen nivunen oli ihan tuskaisen kipeä. Keksin lopulta jopa yhden asennon, jossa pystyin olemaan vihdoin eilen ja tänään on lääkitys päällä siinä määrin, että kuvittelen olevani jo tosi paljon parempi. Kuvitelmaa tai ei, perjantaina menen töihin.

Black Fridaysta tuli ostettua jotain pientä sälää, vaikkei periaatteessa mitään suuria tarpeita ollutkaan. Tilasin lapselle kahdet talvihanskat, muutaman vaatteen ja meille kaikille vitamiineja.

Nyt täytyy mennä lämmittämään lounasta ja lepuuttaa perslihaksia. Edelleen on vain yksi asento, jossa pystyn olemaan siedettävästi. Kun tästä joskus paranen, alan treenaamaan vatsalihaksia, vaikkei se varmaan mitään noidannuolta tule estämään. Silti terve ja toimiva suoliluulihas on miljoona kertaa mukavampi kuin tällainen epätoimiva. Pitäkää huolta suoliluistanne!

Me lähettiin viikonlopun viettoon Raumalle perjantaina tarkoituksena mennä vanhalle kunnon metsäretkelle heti lauantaiaamuna. Ihan kahdestaan vielä kaiken lisäksi! Näin myös tehtiin. Meidän retkikohde tällä kertaa oli Pinkjärvi Eurajoella.

Retkemme alkoi muuten ihan hyvin, mutta kamerani takkusi. Pari kuvaa sillä sain otettua ennen kuin luovutin kokonaan. Siitä jämähtää suljin kiinni, mikä on aika ikävä vaiva teknisessä laitteessa. Eikä se edes ole vielä kahta vuotta vanha! Noh, katsotaan, mitä sen kanssa tehdään, meneekö takuuseen vai ei.

Polkua ei tarvinnut kävellä kuin reilu kilometri, kun Pinkjärvi häämötti jo edessä. Polku kiemurteli sen rantaa mukaillen, mikä oli tosi kivaa ja ehkä erilaistakin, mihin on Varsinais-Suomen puolella tottunut. Viiden kilometrin reitille mahtuu kaksi laavua, mikä sekin on aika hauskaa. Me pysähdyimme pitämään taukomme Mustalahden laavulla.

Mun retkeilyasu on synnytyksen jälkeen koostunut tylsästi juoksutrikoista, kun ei vanhat *retkeilypöksyt mahdu jalkaan. *Vaelluskengät menevät just ja just, nekin saisivat olla puoli numeroa isommat. Jonkunlaisia takkeja sentään onneksi löytyy, kun viime talvelle oli pakko hankkia joku ja nyt löysin Cubuksen alesta Wranglerin anorakin. Onneksi oli jälkimmäinen mukana, taukotakki nimittäin on pakko vaan olla aina.

Me ei kovin ahkeria näin syksyisin olla oltu metsäharrastuksen kanssa, koska ollaan pari kertaa saatu lauma hirvikärpäsiä päällemme ja se riittää. Nytkin suunnitelmana oli lähteä pois, jos hirvikärpäset hyökkää heti alkuun, mutta sitä ei onneks tapahtunu. Oon ihan varma, että löydän mun päästä jonkun moisen ötökän vielä, sillä noin kolme hirviökärpästä pörräsi kimpussa loppuvaiheessa retkeä. Toinen, mikä meidät pitää poissa retkiltä syksyllä, on metsästys. On ahdistavaa kuunnella pyssyjen pauketta, vaikka toki metsästäjillä onkin omat alueensa, missä touhuavat. Eikä minulla siis ole metsästystä vastaan yhtään mitään, en vain itse halua pyöriä seassa silloin kuin ammutaan.

Pinkjärvi-retki oli nyt kaikin puolin oikein hyvä, kun saatiin nauttia luonnosta kahdestaan. Otetaan lapsi mukaan sitten ensi kerralla. 🙂

PS. Pinkjärvellä oli hömötiaisia!!!!!