Hankintoja vauvalle kesäksi
*Sisältää mainoslinkkejä
Vauvan pukeminen keväällä oli yksi iso mysteeri, eikä lähestyvä kesä tunnu yhtään helpommalta. Moni kyselee facebookissa, miten muut pukevat lapsen näillä keleillä, enkä yhtään ihmettele. Ei se minullekaan niin selkeä asia ole. Ajattelin kuitenkin listata nyt tähän, mitä hankintoja ollaan kevään aikana tehty sekä tietysti kesää silmällä pitäen.
1. Jalkapeite suojaamaan lasta Varsinais-Suomen tuulilta. Turussa tuulee aina. Tilasin aiemmin keväällä Easygrown untuvapussin, johon ihastuin täysin. Sen seurauksena piti saada saman merkin jalkapeite, joka sekin on tosi kiva.

2. Lindexissä on ”aina” pyjamat ota 3, maksa 2, joten viimeksi ostin 3 80-kokoista pyjamaa. Kaksi niistä lyhythihaisena versiona, sillä me tukehdutaan tähän asuntoon kesällä.. Nämä kuosit otin: *merihevoset, *rantapallo ja *pöllöjä.
3. Olen hankkinut toki myös muutamia lyhythihasia, joista viimeisimpänä Paapiin Ahvenpaidan. Yksi hihaton bodykin löytyy nyt, sen ostin Gugguun popupista Myllystä. Pitäisi varmaan alkaa vähän ostella myös lyhythihasia bodyja, en yhtään osaa arvioida montako sellaista kesässä tarvii. Eikä ehkä siis ulkona niinkään, mutta täällä sisällä, tänne tukehtuu edelleen.
4. Auringolta suojaava hattu, se sitten ulos. Ostimme jo aikaa sitten Lindexistä sellaisen, nyt näkyy netissä olevan vain *tätä yhtä kuosia ja sekin isossa koossa.
5. Tilasin yhden kevyen haalarin Ahvenanmaan reissua silmällä pitäen. En osaa yhtään arvioida voiko tuollaista tarvia kesäkuun puolella ulkona muuten enää. Ei kai?

6. Pillipullo tuli hankittua jokin aika sitten jo. Yhdeksän kuukauden ikäinen vauva pärjää työpäivän verran kiinteillä ruuilla ja vedellä, jos tarve vaatii. Meillä lapsi osasi juoda pullosta heti. 🙂 Hän osaa toki myös juoda Myrnasta, olen opettanut. 😀 Ostettiin just Raumalta yksi uusi pillipullo, kun eka ostamani on vähän väliä pilli solmussa.

Lisäisitkö sinä vauvan kesävarustuslistaan vielä jotain?
Ykköscup: TPS – SJK Akatemia 5.3.2022
Niinhän siinä kävi, etten sunnuntaina jotenkin muka ehtinyt avata läppäriä esitelläkseni lauantaisia kuvia futismatsista, jota kävin kuvaamassa vajaan yhden puoliajan verran. Pelihän oli siis Ykköscupia, TPS – SJK Akatemia. Kuten lauantaina kirjoitin, en ollut pariin vuoteen futiskentällä vieraillut, joten vähän jännitti kuinka ruosteessa taitoni ovat. Yleensä ennen matsia jännittää lähinnä se muistanko ottaa kaikki kamat mukaan, mutta nyt kun en sitä jännittänyt, meinasin jättää kameran kotiin. 😀 Pelkkä Sigman putki laukussa olisikin ollut hyvä lähteä.
Tämä futiskuvaustesti tuli taas hyvin spontaanisti. Perjantaina lasta nukuttaessa satuin huomaamaan, että TPS – SJK Akatemia pelataan Kupittaa vitosella eikä jossain kuppaisessa hallissa (pahoittelut kielenkäytöstä). Lähetin savumerkit suoraan olohuoneeseen Tahkikselle, että huomenna muuten sitten mennään vaunulenkille tonne ja niin tosiaan mentiin. Onneksi Tahkis on lähes aina valmis futiskentän laidalle. 😀 En tiedä onko se se laji vai mokkapalat? Jos siis jotain syitä haluaa löytää sille miksi just tämä matsi: koska Kupittaa on sopivasti meidän vaunulenkkietäisyydellä, aurinkoinen kevätkeli ja SJK Akatemia on minulle kotoisa valinta.
Katsotaanko sitten niitä kuvia?






Nappiskuvat jäivät täysin uupumaan, mutta niitä varten paikalla pitäisi olla ennen peliä ja vähintäänkin tauon aikaan. Nyt saavuttiin paikalle jo pelin alettua ja häivyttiin just ennen taukoa.
NO ENTÄ SE KUVAAMINEN?
Ensimmäisenä jäin tietysti suustani kiinni entisen naapurini kanssa, joka siis myös valokuvaa jalkapalloa. Ennen kuin olin saanut kameraa käteeni, tuli maali ja sitten kun oli se kamera kädessä, pääsin antamaan loistavia analyysejani jalkapallosta takanani hengailleelle Tahkikselle. ”Tämähän on ihan niinku aina ennenkin, ne kaatuu ennen ku ehtii pallon kans yhtään mihinkään”, mikä siis suomeksi tarkoittaa ”kuvaa nyt perkele sellaista”. Kamera sentään totteli oikein hyvin. Tavallaan tuntuma oli jopa parempi kuin silloin pari vuotta sitten, vaikken ollut zoomiputken kanssa hosunut yhtään. Myötävalo tosin teki tepposet, ajattelin että se on helppo valinta näin alkuun, mutta kuvia tehdessä olin hieman eri mieltä. Kaikki muu valo on aina silti parempi vaihtoehto kuin Kupittaa vitosen iltavalaistus (ne jotka eivät tiedä: ne valot ovat keltaiset). 😀
Kaiken kaikkiaan tämä paluu kuvaamisen pariin oli aivan mahtavaa! Haluan kuvata lisää! Yritin jo tehdä alustavan suunnitelman, mitä matseja menen kuvaamaan ja loput valitsen yhtä spontaanisti kuin tämän lauantaisen.


2