Huomenta Ähtäristä! Täällä on tuulista ja harmaata, mutta ehkä tuo tuosta vielä auringoksi muuttuu. Eilen oli heti aamusta aurinko päällä ja oli pakko lähteä ulos heti, kun vaan aamupalalta kerkesi. Suuntasimme eläinpuistoon, koska pikkupandat on vain pakko päästä näkemään aina. En kestä kuinka söpöjä pieniä nallekarhuja ne ovat! Haluan lemmikiksi oman pikkupandan!

Lumileopardin kanssa kävi ihan hyvä tuuri, kun hän oli piilossa yhden pusikon takana. Osoitin häntä sormella ja 10 muuta ihmistä huomasi, että siellähän se kattimatilainen nukkuu. Elukka ymmärsi tulleensa nähdyksi, heräsi ja lopulta nousi vaihtamaan paikkaa.

Olen kiertänyt eläinpuiston aika monta kertaa ja tämä oli ensimmäinen kerta, kun näin lumileopardin vähän lähempää. Upea eläin tuollainen iso kissimirri tuon häntänsä kanssa.

Eläinpuiston lippu on kaksi päivää voimassa, joten tänään menemme vielä uudestaan kierrokselle illemmalla, koska tuntuu, että puolet eläimistä jää aina näkemättä päivällä kiertäessä. Esimerkiksi saukot ja majavat olisi ihana nähdä ulkona temmeltämässä. Ja jos ei muuta, pikkupandoja voi aina käydä tuijottamassa jonkun vartin verran.

Jokaiseen Vimpelin reissuun kuuluu Hallapurolla käyminen. Hallapuro on meikäläisen silmissä pelkkää erämaata, mutta kyllä siellä asutustakin on (äitini pikaisen laskutoimituksen mukaan Hallapurolla on ainakin 60 asukasta). Se on sellainen sivukylä, 20 kilometriä Vimpelin keskustasta.

Aika harvassa on kai eläin, jota ei voisi Hallapurolla bongata, sillä joulukuussa siellä oli kaadettu villisika. Minä luulin niitä olevan vain Leijonakuninkaassa. Villisikojen, peurojen ja saukkojen lisäksi Hallapurolla asuu myös majavia. Niitäkään en ollut ajatellut olevan näillä main ollenkaan, vaikka toisaalta en kyllä oikein tiedä missä olin majavien sitten kuvitellut elävän.

Kuuleman mukaan erään isännän auton eteen oli kaatunut puu joitakin kuukausia sitten noin 5 km ennen Hallapuron risteystä Koskelasta päin tullessa. Tarina ei kerro oliko puu kaatunut sillä hetkellä hänen eteensä vai ollut jo siinä, mutta yllättänyt kuitenkin pimeässä. Se oli ollut majavien kaatama. 

Oli pakko pysähtyä kuvaamaan majavien nakertamia haapoja, sen verran uskomaton se näky oli. Valtavan paksuja puita ne olivat kaataneet pitkin poikin yhden puron yli kummallekin puolelle tietä.

Haavat ainakin näistä kuvista päätellen ovat majavien herkkua. Ne talttaavat hampaillaan puun rungot poikki rakentaen puista patoja ja hankkivat ruokaa rakentamistaan tekoaltaista. Vaikka äkkiseltään ajattelisi majavan saavan paljon tuhoa aikaiseksi kaatamalla puita, on heidän rakentamista tekoaltaista hyötyä vesilinnuille ja monille kosteikkolajeille.

Suomessa on kahta eri majavalajia, sekä kanadanmajavia että euroopanmajavia. Aikoinaan majavaa metsästettiin sen upean turkin takia ja euroopanmajavat katosivat lähes kokonaan Suomesta. 1930-luvun jälkeen tänne tuotiin euroopanmajavia Norjasta ja kanadanmajavia Amerikasta.

Luonnossa ja livenä tuo majavien työ puiden kanssa oli pysäyttävä näky. Aapeli-myrskyn jäljiltä puut olivat lumen peitossa, joten koko työmaata ei edes ollut näkyvillä. Täytyy joskus ensi kesänä mennä uudestaan ihmettelemään. Olisi ihanaa nähdä majava ja saada siitä ehkä pari kuvaakin.