Tähän päivään on ollut ihana herätä, kun puolet twiiteistä omassa kuplassani ovat alkaneet ”hyvää jalkapallohuomenta”. Koko viikonlopun somet ovat pöhisseet jalkapallosta ja Huuhkajista odottaen kuumeisesti tämän illan matsia, johon huuma huipentuu. Tällaisena päivänä on hieno olla osa jalkapalloyhteiskuntaa.

Kun kirjoitin mun ensimmäisiä futismatsipostauksia, en ajatellut jalkapallon aseman olevan niin heikko Suomessa kuin se on osoittautunut olevan. Ajattelin lähinnä pesäpallon olevan sellainen tiettyjen paikkakuntien oma insidelaji, josta ei koskaan ole Suomessa tulossa mitään suurta ja mahtavaa. Myöhemmin olen tajunnut suomalaisten uskovan vain ja ainoastaan jääkiekkoon, sillä kuka nyt mitään potkupalloa jaksaa katsella. Tylsä ja hidas laji.

Niin moni futisihminen on odottanut sitä päivää, kun jalkapallo saa mediahuomiota Huuhkajien menestyksen myötä. Ja tänä viikonloppuna olemme saaneet elää niitä hetkiä. Kun Aamulehden kannessa on kuva Teemu Pukista ja lehden sisässä 24-sivuinen liite tamperelaisesta jalkapallosta. Tuntuu hyvältä!

Minä kävin perjantaina kuvaamassa 90 minuuttia ja vähän päälle turkulaista jalkapalloa. Vastassa oli AC Kajaani, jolta odotin paljon teatteria ja sikailua, mutta näistä vain ensimmäistä he tarjosivat. Ehkä olivat huomanneet kentällä olevan tarkoitus pelata jalkapalloa, jota kutosdivarissa enemmän tuttu sikailu ei oikein edusta?

Mulla oli perjantaina sellainen työpäivä, jolloin tunsin kiitollisuutta siitä, kun saan mennä kuvaamaan jalkapalloa illalla. Istua alas pressiin ja juoda kahvit ennen matsia. Bonusta oli, kun pullaakin oli jäljellä ja sain istahtaa hetkeksi mutustelemaan. Tuomarin vihellys keskeytti kahvihetkeni, keräsin kamppeeni ja lähdin juomaan loput kahvista ulos. Katselin Tepsin kunniagalleriaan valittuja TPS-ihmisiä, nojasin kaiteeseen ja olin onnellinen, kun sain jälleen olla kentän laidalla kameran kanssa hengittämässä puhdasta ilmaa.

Ensimmäisellä puoliajalla vaihdoimme Solmun kanssa kuulumiset ja yritin olla kyllästymättä kajaanilaisten pyörimiseen nurmikolla. Veritaksen ruoho on priimaa, joten miksi ihmeessä kieriskellä sillä, kun voi juosta ja tehdä maaleja? En ymmärrä. Tepsijätkät ovat onneksi sisäistäneet ystävämme Miika Juntusen suurimman viisauden – jalkapallo on maalintekopeli. TPS teki ekalla puoliajalla kaksi maalia ja toisella puoliajalla yhden. Vanha kunnon 3-0.

Hymyilytti kannattajien chantit, pelaajien kanssa juhlimaan tulleet junnut ja tietysti voitto. Ehdin kaivata voittoja niin pitkään ja nyt niitä vihdoin on ollut tarjolla. Tällaisesta jalkapallosta tykkään.

Tykkään myös kuvata hämärtyvissä syysilloissa, vaikka ennen pimeys olikin valokuvaajana suurin kauhuni. Ei ole enää. Aina ei välttämättä saa laadultaan täyttä priimaa kuvista, mutta voiko kukaan väittää, etteikö iltahämärässä otetuissa kuvissa olisi tunnelmaa?

Koin torstai-iltana pitkästä aikaa iloa, kun ajattelin seuraavan päivän olevan pelipäivä. Tuntui juhlalta, kuten jokaisen pelipäivän kuuluu tuntua. Eniten olen pelännyt tässä jalkapallomasennuksessani, etten enää löydä sitä fiilistä, joka futiskannattamisessa hyvin olennainen on. Minulla on vielä toivoa!

Niin on myös Tepsillä, joka kuvauskohteeni perjantaina oli. He keikkuvat edelleen sarjakakkosena, joten kaikki on mahdollista. Ei syksyä ilman karsintoja, eihän? Siellä sitä sitten istutaan pilkkijakkaralla sormet jäässä ja mietitään miksi Siiskosen Henrikillä on pilkkihaalari, mutta minulla ei. Jokaisella melkein jouluna futista kuvaavalta täytyy nimittäin löytyä pilkkihaalari takataskusta.

Noh, ei mennä vielä asioiden edelle. Jos katsotaan nämä kuvat ensin läpi.

Aika monta kuvaa sain otettua, vaikka ensimmäinen puoliaika meni siinä sivussa erilaisia pilviä ihmetellen ja kelloa katsellen minuutin välein. Espinosalle koutsi huusi jossain kohtaa ”Espinosa vamos!” ja minua hymyilytti kuulla espanjaa, kun olimme juuri katsoneet Rahapajan uusimman kauden Netflixistä. Ihana sarja eikä yhtään häiritse, vaikka se on espanjaksi.

Toisella puoliajalla Jakonen päätti kiskaista pallon maaliin ja sekös häntä hymyilytti koko loppumatsin. Olin iloinen hänen puolestaan, se oli hieno maali! Siinä oli sellaista jamppamaista terävyyttä. Lisää näitä, kiitos!

Ilta-aurinko tekee ihmeitä Veritaksella aina loppukesästä. Auringonlasku näkyy pienestä raosta stadionin nurkasta, vaikkei sitä koskaan kuviin saa järkevästi. Siitä saa vain silkinpehmeän vastavalon, josta huonolla kameralla ei saa poimittua ketään terävänä ulos, mutta onneksi täyskennolla saa.

TPS antoi liikaa siimaa vastustajalleen toisella puoliajalla, koska TPV pääsi tekemään kaksi maalia. Pelistä tuli turhan jännittävä loppua kohti, mikä toisaalta on ihan hyvä, mutta toisaalta täysin perseestä. Siinä kyyhöttää yksin jakkaralla, josta haluaisi nousta voittajana ylös ja kävellä hymyilevien pelaajien kanssa Veritaksen uumeniin palauttamaan kuvausliiviä toivottaen ovea vartioivalle järkkärille hyvää yötä. Kun muistaisi tuoda sen pirun sienipiirakan hänelle joskus.