Suomen Cup: TPS – FC Honka 15.2.2020
0Lokakuun 24. päivänä viime vuoden puolella tulin kotiin Veritakselta myöhään illalla, heitin kuvausrepun nurkkaan ja aloitin futisloman. Jokaisen kuvatun kauden jälkeen tunne on sama: nyt jotain muuta kuin futista. Futiskaudet ovat jotenkin niin kaiken energian vieviä, hyvässä ja pahassa. Futis on täynnä tunteita, eikä edes mitä tahansa tunteita vaan yleensä voimakkaita sellaisia ääripäästä toiseen.
Kuluttavimpia ovat yleensä ne kaudet, kun fanittamansa joukkue ei menestykään niin kuin olisi toivonut tai seurattu jalkapallo on ollut niin ylitylsää, että pohtii vakavasti lajin vaihtamista johonkin toiseen. Hyvällä tavalla vaativia kausia sitten ovat olleet ne, kun on biletetty futisihmisten kanssa pitkin syksyä laivalla ja baarissa eikä marraskuun tullessa yhtään haittaa se, että kausi on ohi. Pari kuukautta lepoa kelpaa hyvin, jotta jaksaa taas painaa seuraavana vuonna.
Tänä talvena minä vietin ihan totaalisen futisloman. Meillä ei ole kotona puhuttu oikein mistään futikseen liittyvästä kuin ehkä ohimennen. Minun kauden aloituskin venyi jotenkin nyt tosi myöhään, kun aina aiemmin olen ollut kuvaamassa jo tammikuun alussa Euroopan kamalimmassa valaistuksessa Kupittaa vitosella.
Tänään oli kuitenkin aika aloittaa futiskuvauskausi. Peliksi valikoitui Tepsin ja FC Hongan välinen vääntö kuplahallissa Impivaaran perukoilla.
Olen kaikki matsit kyseisessä hallissa aina kuvannut vaihtopenkkien välistä. Kyseisessä hallissa ei muuta kuvaamiseen soveltuvaa paikkaa ole, koska valo ei riitä ja valon kannalta tehtyjen kuvauskalustovalintojen takia putken pituus ei riitä. Vetäisinkin pienet pultit tänään klo 11:00 kotona, kun kuulin edellisellä kerralla tuolla olleen jotain säätöä verkkojen kanssa ja pelkäsin, ettei olisi mahdollista kuvata siitä ainoasta paikasta, mistä se onnistuu. Saatoin lähettää pari raivoisaa viestiä aiheeseen liittyen (pahoittelut uhreilleni) ja räyhäsin myös kotona niin paljon, ettei jäänyt epäselväksi, mitä mieltä olen tästä maailmasta, jossa valokuvaajat eivät ole kuninkaallisia. En nyt enää ala jauhaa tästä asiasta mitään, sillä kaikki meni tänään kuitenkin ihan hyvin ja nostatin verenpainetta ihan turhaan. Se vain kumpusi siitä takavuosien helleaallosta ja jostain järjettömästä säännöstä, ettei kuvaajat saa ottaa vesipulloa mukaansa. ? Pistää vihaksi edelleen, mutta tosiaan, ei nyt aloiteta valittamalla tätä postausta. ? Keskitytään vain hyviin asioihin ja siihen, että pääsin tänään kuvaamaan jalkapalloa, mikä on yksi parhaista asioista, mitä pystyn kameralla tekemään.
Pelotti aamupäivällä päivän kokoonpanoa katsellessa, etten taaskaan tunne joukkuetta eikä se ole sama TPS kuin aiemmin. En vain pysty hyväksymään sitä, että joukkueet muuttuvat joka vuosi. Pelkäsin kuitenkin ihan turhaan, sillä kuvattavaa löytyi ihan helposti ja olin iloinen, kun pelin aikana ei ehtinyt tulla tylsää. Määritelmä nykyään kelvolliselle jalkapallolle: en ehdi somettaa pelin aikana.
Ne pirun verkot sidoin nippusiteillä kaiteeseen kiinni pois häiritsemästä. Muuta tauolla touhuttua: potkin palloa Tepsin huoltajan kanssa. Pitäisi ehkä mennä potkimaan joskus Tahkiksen kanssa taas, kun onhan tuo ihan hauskaa puuhaa.
Uudesta joukkueesta minun on tunnustettava, etten välttämättä ihan kaikkien poikien nimiä tiennyt. Todennäköisesti opin heidät tietämään kauden edetessä. Jere Koponen oli loistava ja Jakon näkeminen kentällä tuo turvaa, ihan kaikki eivät kuitenkaan ole tuntemattomia.
Ekalla puoliajalla TPS oli vahvempi, kun taas toisella puoliajalla Honka halusi hallita, mutta maalia ei silti syntynyt 90 minuutissa. Kummallakin joukkueella oli yritystä, mikä oli ihan hyvä. Ei tosiaan tarvinnut nuokkua upouudella pilkkijakkaralla yhtään.
Valokuvaaminen meni vanhasta muistista. Pari kuvaa otin alkuun ilman vastavalonsuojaa ja sen asentamisen jälkeen räpsäsin taas pari, kunnes tajusin olevani kuvaamassa urheilua enkä maisemia. AI SERVO päälle, ISO tarpeeksi isoksi, aukko 2.8-3.5 oman maun mukaan ja suljinajaksi 1/1000. Sitten ei muuta kuin pitää ja päästää. 70-200:lla pysyy pallon perässä jotenkin tosi paljon paremmin kuin suppeammalla pitkällä Sigmalla, jolla kuvaan ulkona. Tämän setin viimeinen kuva on otettu suljinajalla 1/250, kun oli vahingossa jäänyt jostain taidekuvasta päälle se. Sanoin ”hupsis” ja toivoin, ettei filmillä ole kovin paljon suttuisia juoksukuvia. Ei ollut, höhö. ?
TPS–FC HONKA 0–0
Näitä pohdin nyt…
postauksen kuvien kengät saatu blogin kautta
Olen tietoisesti jalkapallokauden jälkeen vähentänyt blogin parissa vietettyä aikaa, sillä olen päättänyt tulla kirjoittelemaan vain silloin, kun on kirjoitusfiilis. Aika usein kyllä olisi, mutta hitto, kun ei tässä arjessa oikeasti vain ehdi kaikkea samana iltana, mitä haluaisi. Haluaisin nimittäin joka päivä katsoa yhden jakson sen hetkistä lempisarjaa, kirjoittaa blogia, postata instaan jotain syvällistä, urheilla, lukea kirjaa, keskustella Tahkiksen kanssa kaikenlaista ja mielellään vielä valokuvata. Ihmisen arki nyt vaan sattuu olemaan sitä, että näistä asioista täytyy valita joka ilta ne kaksi juttua, jotka varmasti ehtii tekemään ja aika usein ne valinnat ovat sekä urheilla että postata instaan jotain syvällistä. Tai edes jotain.
Huomaan ajattelevani usein nykyään sitä kuinka kaipaan keskittymistä johonkin luovaan. En tiedä onko uuden opettelu ja jatkuva ympärillä oleva hälinä töissä tehnyt sen, että pääni todella huutaa keskittymistä. Osaan kyllä keskittyä siellä töissä, mutta jotenkin nyt tarvitsee jotain ekstraa. Onneksi on tämä blogi, sillä tämä, mitä teen juuri nyt, on just sitä, mitä olen jo useamman päivän kaivannut. Ah. Te, ketkä tätä luette, kiitos kun olette siellä. ❤️ Kirjoittaminen tuntuu just nyt henkireiältä! Niin ihana tehdä tätä näin, että annan itselleni muutamia päiviä aikaa nimenomaan hengähtää ja sitten onkin jo kova tarve päästä taas kirjoittamaan.
Keskittymisen tarpeen lisäksi olen pohtinut milloin voisin hankkia tuulihousut. Kyllä. Luitte oikein. Minä tarvitsisin tuulihousut. Mutta kun minulla on tämä vuosi ilman uusia vaatteita -haaste, joten en voi vain mennä www.sportamore.com ja ostaa niitä housuja. Haluaisin myös edelleen vihreän neuleen ja Huuhkajien fanipaidan. Tavallaan haluaisin myös Helmareiden fanipaidan, mikäli sellaisia on edes olemassa. Ja kyllä, olen nähnyt sen instassa pyörivän meemin, jonka saatesanoissa puhutaan usein siihen sävyyn, etteivät naiset ole saaneet tarpeeksi huomiota jalkapallosaavutuksiensa myötä. Suutuin siitä vähän, vaikka arvostan kyllä naisjalkapalloilijoita, mutta raivostuttaa silti. Ymmärrän, jos naisjalkapalloilija itse tuo esille, että btw mekin ollaan olemassa, mutta eikö sitä olemassa olemista pitäisi tuoda esille muulloinkin kuin nyt miesten nimenomaan ollessa pinnalla ja toisaalta, miksi ihmeessä sellaiset tahot ottavat kantaa asiaan, jotka eivät ole aiemmin edes tienneet Suomessa olevan naisjalkapalloilijoita? Tai ylipäätään jalkapalloa. Miksi miehet ja koko Suomi eivät saisi kohkata Huuhkajien EM-karsintamenestyksestä, kun nyt vihdoin se nähtiin? Jos naiset ovat olleet miehiä parempia, ei se mikään ihme tässä maailmassa ole, kun ainahan kaiken takana on nainen. Eikö niin? Se instameemi on vähän sama kuin lapsena saisi ekat Levikset, johon joku rikkaan lapsi kuittaa nälvivällä äänensävyllä ”mä sain mun ekat Levikset 2 vuotta sitten ja kesällä olin muuten Kanarialla”. Ehkä lajia siis voisi tuoda esiin jotain muutakin kautta, koska miesten aika nauttia on just nyt ja naisten joku toinen päivä.
Muita asioita, joita pohdin nyt: pitäisi mennä syömään iltapalaa ja tehdä vielä kaikkea muutakin. Meni niin paljon aikaa sanojen asetteluun äsken, ettei tässä oikein muuta enää ehdi jaaritella. Kiitos, kun olit mukana ja toivottavasti en loukannut tunteitasi kertomalla oman mielipiteeni jalkapalloasiaan.
PS. Luulen asiakaspalvelijan työn opettavan minut kirjoittamaan ystävällisiä lopetuksia. Ihan uutta minulle.