Kosteusvoide X 5
* postaus sisältää mainoslinkkejä Lookfantasticille, The Body Shopiin ja NordicFeelille*
Jos kosmetiikkatuotteista pitäisi valita yksi tuoteryhmä, joka minulla ei ole ihan kunnossa, sanoisin sen olevan kosteusvoiteet. Olen kokeillut vaikka ja mitä, mutta en vieläkään ole päässyt selville siitä, mikä voide olisi kasvoilleni tarpeeksi kosteuttava ärsyttämättä ihoani yhtään. Asiaa ei paljon auta se, että minä vanhenen kiihtyvää vauhtia ja iän myötä ihoni tarpeet muuttuvat.
Minulle suositeltiin instassa juuri Lumenen Lähde-sarjaa, mutta se sisältää koivunmahlaa ja koivuallergisena mahla ei kuulosta kovin houkuttelevalta. Kysyin asiasta Lumenelta ja heidän mukaansa mahla kerätään ennen siitepölykautta, mutta varmuuden vuoksi kannattaa ehkä olla kokeilematta tuota sarjaa.
Olen puolen vuoden sisään hankkinut muutamia eri kosteusvoiteita toivoen jonkun niistä olevan se paras, joka todella toimisi ihollani eikä enää tarvitsisi etsiä. Muutama kokeilemistani tuotteista toimiikin itse asiassa tosi hyvin, mutta oikean päivävoiteen löytämistä odotan edelleen. Tässä voiteet, joita olen käyttänyt enemmän ja vähemmän:
Cliniquen pinkki mönjä* vaikuttaa tuotevalikoimastani parhaalta vaihtoehdolta päivävoiteeksi, mutta en silti käytä sitä tällä hetkellä aktiivisesti. Ostin sen keväällä Sokoksen alesta, koska halusin tietää miksi sitä niin hehkutetaan ja juu, onhan se kyllä hyvä! Jos en mitään muuta keksi, ostan tuon saman seuraavaksi, kun tulee aika hankkia uusi voide.
ESPAn Overnight Hydration Therapy* on yövoide, josta en aio enää ikinä luopua. Se on kertakaikkisen ihana. Siinä on hyaluronihappoa, joten en käytä terapiavoidetta kuitenkaan ihan joka yö vaan silloin, kun naamani kaipaa pikakaunistajaa.
The Body Shopin pinkin putelin* ostin joku aika sitten, kun se oli tarjouksessa. Tiedän pari tyyppiä, jotka käyttävät kyseistä voidetta, joten halusin testata toimisiko se minulla. Vastaus on: ei täydellisesti. Se on kyllä kosteuttava, mutta siitä jää uupumaan jokin ripaus ja leukaani alkaa ilmestyä näppylöitä. Yritän kovasti käyttää rasvan pois, jotta pääsen tässä puteliviidakossa eteenpäin.
Estée Lauderin tuubista* tulee voidetta värin kanssa. Siinä on hauska Estée Lauderille ominainen tuoksu, mutta tämänkään voima ei aivan yllä minun leukaani asti. Tulee näppyjä. Menee ehkä keskellä kesää paremmin.
Emma Hardien Midas Touch -voide* tuli viimeisimmän Lookfantasticin boksin mukana ja korkkasin sen nyt uteliaisuudesta, josko se olisi ollut se oikea, mutta ei se ehkä ole. Kosteuttaa kyllä hyvin, ei siinä. Jätin testini tauolle hetkeksi ja palaan takaisin myöhemmin toteamaan pystynkö käyttämään sitä vai en.
Tässä kevään aikana välillä on käynyt mielessä ihan jonkun perusvoiteen hankinta apteekista naamaa varten, mutta enpä sitten kuitenkaan venynyt ostopäätökseen asti. Niitäkin voiteita on niin miljoona enkä tiedä mikä niistä olisi paras naamalle. Olen jopa vähän jo väsynyt näihin kaikkiin voidevaihtoehtoihin, koska haluaisin vaan löytää sen parhaan, joka sopisi eikä tarvitsisi hetkeen säätää mitään erikoista. Otan mielelläni kosteusvoidevinkkejä vastaan kommenttiboxin puolella! Mitä sä käytät?
Kesäkukkia ja aurinkorasvavinkki aurinkoihottumaan taipuvaiselle iholle
Huomenta! Kotiuduttiin reissusta keskiviikkona ja ai että kuinka ihanaa oli tulla kotiin. Kodin tuoksu ja kaikki ne rutiinit, joita toistan arjessa ja myös lomalla. Ensimmäinen yö omassa sängyssä ja ensimmäinen aamupala, mmm.
Reissussa tuli sellainen olo, että parvekkeelle on saatava jo kukkia, vaikka tiedän nyt olevan hieman turhan aikaista. Vielä voi tulla vaikka ja mitä yöpakkasia, joten hörsylöiden kanssa täytyy olla tarkkana, ettei pakkanen pääse yllättämään.
Olemme parin päivän aikana kiertäneet kaikki alueen kukkapaikat ja nyt olen onnellinen, kun löysimme eilen Kukkatalosta Raisiosta just sellaisen marketan, jota pyydystin jo viime kesänä. Tavoistani poiketen ostin myös pari orvokkia. Ajattelin rakentaa ihanan sekamelskapuutarhan parvekkeellemme, mutta nyt täytyy kyllä odottaa hetki, koska tämä ei tosiaan ole ihan oikea aika hamstrata vielä kesäkukkia.
Marketan vieressä on tuubi ihan parasta aurinkorasvaa ihottumaan taipuvaiselle iholle. Minut yllättää aurinkoallergia joka kevät, kun elättelen toiveita, ettei sitä enää vain tulisi. Joka kerta se on silti tähän asti tullut ja joudun kaivaa Louis Widmerin Sun Gelin kaapista avuksi. Sitä kun laittaa, ei iske minkään valtakunnan syyhy illalla. Ihan loistava tuote. Jos kärsit aurinkoihottumasta, suosittelen kokeilemaan! Itsellä se ainakin auttaa. Bonuksena vielä se, että se lisää melaniinin tuotantoa eli ruskettumisen pitäisi olla helpompaa. Muissakin Louis Widmerin tuotteissa on ilmeisesti sama ominaisuus tuon aurinkoihottuman suhteen eli niiden kaikkien pitäisi toimia herkälle iholle hyvin, täältä (mainoslinkki) voi shoppailla mikäli kiinnostuit.
Naamalle olen käyttänyt tämän kevään ja etenkin tämän kuluneen viikon tätä ACOn kasvoille tarkoitettua aurinkorasvaa (mainoslinkki). Se on tukkinut leukani hyvin, kun nyt siinä kasvaa ikuisesti yksi jättinäppy. Ajattelin tuon jälkeen kokeilla jotain muuta merkkiä, koska kosmetiikkaa on ihan kiva vaihdella ja testailla.
Tänään saa taas sutia naamaan ja muualle aurinkovoiteita, kun ohjelmassa on Tepsin naisten futismatsin kuvaaminen klo 16 Urheilupuiston yläkentällä. Jokohan uskaltaa kuvaamaan shortsit jalassa vai mahtaako olla liian aikaista?
PS. Mun hiukset niin kaipaavat jo kampaajaa, mutta vielä pitäisi vajaa kuukausi räpistellä. Ajattelin myös kirjoittaa jossain vaiheessa ennen sitä mitä mun Curly Girl -metodille kuuluu.


0