Hae
Mari Hietala

Viherkasvihöpinää jälleen

Vitsi miten ihana sää nyt on ulkona! Toivottavasti sinä olet päässyt nauttimaan siitä olemalla ulkona, se on nimittäin ihan parasta hommaa se. Me oltiin eilen illalla ulkoilemassa metsässä auringonlaskun aikaan. Istuttiin laavulla nuotion äärellä ja katseltiin, kun hämärä laskeutui puiden välistä pilkottavalle suolle. Joutsenet lentelivät ympäriinsä, niilläkin on jo kevät.
Tänä aamuna ei kirmattu ensimmäisenä ulos, sillä Tahkis on töissä ja minä kulutan aikaa odotellen viikonlopun vieton jatkamista yhdessä. Kävin aamupäivällä keskustassa Stockalla, Indiskassa ja Granitissa enkä ostanut mitään muuta kuin viherkasveihin liittyvää kamaa. Purkkia ja purnukkaa.

Kun menen nyt iltapäivällä hakemaan Tahkiksen, suuntaamme kukkakaupoille vähän katselemaan onko mitään mielenkiintoista tarjolla. Tarvitsemme myös muutamia ruukkuja vielä, sillä ainakin meidän valtava verkkomaija täytyy istuttaa johonkin isompaan asuinpaikkaan.
Olemme viikon sisään vaihdelleet kasvualustoja kasveille jonkun verran, mutta vielä olisi noin 15 yksilöä jäljellä. Luin juuri tänään facebookista, että mullat pitäisi vaihtaa kasvalla kuulla eli maanantaihin on aikaa. Täytyy ahkeroida tänään ja huomenna.

Yksi uusi asukki meille on myös nyt muuttanut, Philodendron Pink Princess on hän. Muotikasvi, ainakin instan mukaan viime vuonna kaikki halusivat tuon. Muita muotikasveja tuntuvat olevan jättipeikonlehdet, variegata-versiot mistä tahansa, jotkin alokasiat ja juuri nuo vähän erikoisemmat philot. Paljon siis riittää viherkasviharrastajalla pyydystettävää. Hulluinta tässä harrastuksessa ovat hinnat, joita joistakin kasveista pyydetään. Itse en ole valmis maksamaan ihan järjettömiä summia mistään horsmasta, vaikka maksoi tämä Pink Princess toisaalta sekin lähemmäs 40 euroa.
Nyt täytyy kiskasta yksi jogurtti huiviin ja lähteä hakemaan mies kyytiin. Jee, kukkakaupoille!

Kevättä ilmassa: tekee mieli sisustaa

* postaus sisältää mainoslinkkejä, merkitty *-merkillä
Vaihdoimme viimein sunnuntaina ensimmäiselle viherkasvisatsille mullat ja jotenkin siinä samalla instan viherkasvitilejä selaillessa napsahti jotain päässä, enkä enää oikeastaan muusta sitten olekaan omissa instastoryissa höpöttänyt kuin sisustamisesta ja viherkasveista. Ajattelin kirjoittaa nyt postauksen aiheesta, jotta sisäinen sisustajani saisi rauhan. Olen sen verran mies, etten oikein jaksaisi jauhaa samasta asiasta viikkotolkulla vaan mielestäni elämässä kuuluu mennä eteenpäin. Tällä hetkellä silti sisustaminen ja viherkasvit tuntuvat oikein mielekkäältä aiheelta pyöritellä, eikö sinustakin?

1. Nähtiin Askossa eräs ihana hyllyhomma ja se jäi vaivaamaan sunnuntaina kovin pahasti.  Asiaa monelta eri kantilta mietittyäni olisin valmis ottamaan moisen hyllysysteemin meidän open concept kitchen and living room -asuntoon. Ei yhtään pöllömpi idea, kun viherkasvitilitkin instassa pursuavat kuvia *tällaisista hyllyköistä täynnä kasveja.
2. Eteiseen olemme tarvinneet muutosta lähtien jo jonkunlaisen kunnon kaappisysteemin, jotta saadaan erinäisiä tavaroita piiloon. Joku *tällainen senkki on haussa nyt siis sinne. Heti maanantai-iltana järjestelin niin, että nyt eteisessä on myös viherkasveja vähän enemmän ja ne sopivat siihen kyllä erittäin hyvin. Tykkään.
3. Keksin myös, että keittiöön mahtuisi johonkin kohtaan *pieni ritiläkori, johon saisi pieniä söpöjä kaktuksia vierekkäin. Ai että. En malta odottaa, että pääsen toteuttamaan tämän idean!
4. *Yöpöydät meiltä puuttuvat edelleen. Nekin olisi ihana hankkia ja laittaa paikoilleen, koska niiden päälle haluan molemmille omat lemon lime marantat.
5. Makuuhuoneeseen kaipaan myös jotain avointa hyllykköä, jonka alimmille tasoille saisi meidän kamerakamat ja päälle jonkun viherkasvi. Makkarissa olisi hyvä pitää joitakin viherkasveja, koska ne putsaavat kuitenkin ilmaa ja muutenkin tuovat viihtyisyyttä.
Näiden ajatusten lisäksi olen ehtinyt jo toteuttaa yhden idean: tilasin meille lypsyjakkaran, jotta sain peikonlehden nostettua lattialta jonkun asian päälle. Nyt sekin näyttää paremmalta, jos peikosta nyt niin voi edes sanoa, on se sen verran räjähtänyt tapaus. Mutta mites sulla, onko sisustusinto iskenyt kevään tullen?