Viherkasvien mullanvaihtoaika on käsillä
Törmäsin facebookissa tietoon, että kasveille saa mullat vaihtaa vasta Matin päivän jälkeen. Googletin ja sain tietää siinä samalla Matin päivään liittyvän kaikenlaista uskomusta. Matin päivän sää esimerkiksi määrittelee millainen heinäkuu tulee ja Matin päivän jälkeen sataa vielä yhdeksän kertaa lunta.
Mullanvaihdosta itsestään on myös kaikenlaista koulukuntaa. Jotkut vaihtavat mullat harvemmin, jotkut innoissaan taas joka vuosi. Se malli, jossa isompaan ruukkuun vaihdettaessa vain lisätään uutta multaa, kuulostaa mielestäni kaikista parhaalta tavalta. Kuitenkin meidän kasviharrastuksen ollessa vielä suhteellisen tuore, vaihdamme osalle kasveista mullat kokonaan. Vaihdamme osalle kasvualustan mullasta seramikseen ja osalle teemme sekoituksen, jossa on kookoskuitua. Haluamme kasvimme mahdollisimman ilmaviin alustoihin, jotta juuret pysyisivät terveinä.
Meidän kasvit ovat vuoden majailleet saviruukuissa, mutta tänä vuonna aiomme vaihtaa osalle muoviset asuinpaikat, jotta niitä ei tarvitse koko ajan olla kastelemassa. Aloittelijalle saviruukku saattaakin olla parempi vaihtoehto kuin muovinen, koska aloittelijoilla on tapana tappaa kasvinsa liikakastelulla. Saviruukku antaa anteeksi, mutta muovinen ei.
Miten sitten pysyä kärryillä siitä, mikä kasvi täytyy vaihtaa isompaan ruukkuun, jos kasveja on yli 50? Itse tein meille excelin, johon listasin kasvin kerrallaan, täytyykö sille vaihtaa multa ja ruukku tai jompi kumpi. Lisäksi merkkasin vielä kuinka isoon ruukkuun vaihdetaan. Näin on paljon helpompi hahmottaa montako ruukkua tarvitsee ostaa ja samalla selviää myös montako kasvia ihan tosissaan omistaa.
Joko sä olet vaihtanut mullat vai aiotko edes vaihtaa? Onko sulla paljon viherkasveja? Meillähän on viherkasveille ihan oma instatili, laitahan seurantaan: @calatheagarden.
Muuton jälkeinen elämä saattaa sisältää kiirettä
Perskutarallaa, kiirettä pitää. Viikonloppu oli erittäin raskas eikä maanantai yhtään sen helpompi, vaikka meillä olikin muuttofirma hoitamassa isompien huonekalujen siirtämisen asunnosta toiseen. Tekemistä oli ja on edelleen aamusta iltaan. Tänäänkin olisi pitänyt purkaa muuttolaatikoita ja hoidella internet kuntoon, mutta aika meni lintujen ja oravien syöttämiseen läheisessä puistossa autopaikan hankkimisen jälkeen sekä kotona ilmanvaihtojuttujen selvittelyyn. Nyt odotan ruokaa kuin kuuta nousevaa ja sitä, että mennään pienelle lenkille.
Tämä asunto on ihana. Vaikka tämä on kaksio, tämä on aivan uskomattoman tilava! On niin ihanaa, kun on lääniä hengittää! En malta odottaa sitä, että saadaan kaikki tavarat paikoilleen ja voi vain nauttia lopputuloksesta jalat sohvan divaaniosalla lepäillen.
Kun saadaan koti kuntoon, laitan tietysti kuvia enemmän. Siihen saattaa mennä kuitenkin hetki, sillä huominen menee Pikkuhuuhkajia kuvatessa Veritaksella ja perjantaina täytyy käydä hoitamassa asioita kylillä. Lauantaina menen kampaajalle ja sunnuntaina taidan järjestellä vaatekaappia.
Toivottavasti sinulla on enemmän aikaa hengähtää, nauti ❤️


2