Viime keväänä alkoi helposti saavutettavissa ja yleisesti tunnetuissa luontokohteissa olla kovasti tunkua koronan takia, joten aloimme etsiä vähemmän suosittuja metsäretkikohteita. Tämä tarkoitti sitä, että saatoimme valita jonkun random metsikön kohteeksi, kun sattui ohiajaessa näkymään tosi kiva sammaleinen metsänpohja tai maastokartassa näkyi katkoviivoja (hiekkatiet ja polut). Yksi tällaisista retkistä suuntautui viime keväänä Sauvoon ja nyt voi jo sanoa sen olevan perinteinen kevätretki, koska oli pakko tänään mennä katsastamaan tienoot taas. Oli nimittäin viime vuonna niin kiva kokemus, kun näimme tikat soidintouhuissa, miljoonasti perhosia, kotkan sekä kevättä rinnassa lentelevät korpit.

Aloitimme tänään kierroksen ihan vaan kävelemällä hiekkatietä pitkin. Toinen vaihtoehto olisi ollut kiivetä todella jyrkkää metsäkoneen jälkeä pitkin ylös metsään, kuten viime vuonna, mutta minun tilani huomioon ottaen kevensimme hieman. Eteen avautui upeat pellot ja yhdellä pellolla oli yksi kurkipariskunta hengailemassa. He huusivat niin että kalliot raikuivat ympärillä, taustalla tikan rummuttaessa ja palokärjen kiljuessa kauempana. Peipot lauloivat ja muutkin pikkulinnut olivat innoissaan kauniista kevätpäivästä.

Sitruunaperhoset olivat heränneet ja nähtiinpä yksi nokkosperhonenkin. Meri kimmelsi pienen matkan päässä ihanan sinisenä ja aurinko lämmitti. Kävimme kääntymässä kolmen kilometrin päässä ja palasimme samaan suuntaan, josta tulimmekin. Käännyimme kohti peurojen ruokintapaikkaa. Nousimme pitkän mäen ylös evästaukopaikalle, jossa vuosi sitten myös istuimme.

En yhtään tiedä kenen mailla seikkailimme, mutta siellä oli mielettömän rauhallista ja hiljaista. Vain lintujen äänet, ei mitään muuta. Ei ihmisiä, ei mitään. Tuollainen erämaa tekee niin hyvää. ♥ Nyt kelpaa taas elää viikon verran betonin keskellä ennen kuin pääsee taas luontoon. Seuraavana viikonloppuna taidetaan nimittäin tehdä kevätretki sekä lauantaina että sunnuntaina, kun on luvattu todella lämmintä keliä. 🙂

Seuraa seikkailujani instassa. 🙂

Lähiseudun luontopolkuja internetistä hakiessa törmäsin kerran Somerolla sijaitsevaan Metsäkoivulan polkuun. Internet lupaa Metsäkoivulan polun tarjoavan jylhiä jyrkänteitä, tulipaikan eksoottisessa paikassa sekä useita metsälampia. Ihastuin ajatukseen varsinkin metsälammista, sillä luontopolku veden äärellä on aina kiinnostava ja sitä paitsi tuntuu, ettei Turussa varsinaisesti mitään lammikkoreittejä oikein ole (Savojärven kierros on jo nähty). Niinpä tänä aamuna heräsimme varhain ja lähdimme ajamaan kohti Someroa, sillä Metsäkoivulan polku oli nähtävä.

Tavallaan oli ihan hyvä, että siitä oli aikaa, kun olin lukenut Metsäkoivulasta. Jos olisin tarkemmin ajatellut jylhiä jyrkänteitä, korkeuseroja ja sitä, ettei reittiä suositella huonojalkaisille, olisin ehkä ymmärtänyt reitin vaativuuden. Tahkis sitä ehkä yritti kommentoida jossain välissä, mutta en tietenkään kuunnellut, koska olin päättänyt nähdä tämän paikan. Onneksi loppujen lopuksi vain noin 3-4 kohtaa polusta olivat raskaana olevalle turhan vaativia ja niistäkin selvittiin. Alussa oli pari hiukan jyrkkää nousua, joista ensimmäisessä meinasin vähän horjahtaa jään takia. Onneksi oli tukeva ote lähimmästä katajasta. Sitten oli vielä yksi vaikea lasku ja sen jälkeen nousu, mutta siinä ne. Missään muualla en ollut lähellä onnettomuutta kuin ihan alussa. 🙂

Nämä pienet liikkumisrajoitteeni eivät poistaneet sitä kuinka paljon nautin koko retkestä. Tykkäsin tosi paljon polun vaihtelevuudesta ja jopa vähän niistä jyrkänteistä, joilta näköalaa piisasi. Etenkin lammikko nimeltä Pohjaton oli todella kiinnostava ja haluaisin sen nähdä myös sulana. Parin kilsan jälkeen reitti oli pelkästään helppo, ei enää mitään kiipeilyitä tai laskuja. Vain vanha metsäkoneura ja Rakkaudentienä tunnettu metsätie.

Pohjaton

Pontikkapurolla olisi myös ollut tulipaikka

Metsäkoivulan polku menee mielestäni ihan kärkeen kaikista Varsinais-Suomen luontopoluista. Luin polun olevan yksityisten henkilöiden uurastama, joten ketä ikinä olettekin, kiitos tästä. ♥

Koko retken aikana törmäsimme vain yhteen ihmiseen, korppeihin ja hevosiin, vaikka parkkipaikka oli täysi kun lähdimme pois. Parkkipaikka tosin tässä kohteessa on aika pieni, joten kannattaa suunnata paikalle ajoissa, jos mielii päästä metsään. Tie oli ihan hyväkuntoinen, vaikka hiekkatie olikin. Ja tosiaan: en suosittele raskaana oleville.

MUITA LUONTOKOHTEITA

Piikkiön Linnavuori

Hyyppärän luontopolku

Kangenmiekan kierros