Koska tätä viikonloppua siunattiin upeilla kevätkeleillä, on meidän pitänyt ottaa ilo irti auringonpaisteesta sekä eilen että tänään. Eilen kävimme pitkällä aamulenkillä ja tänään täytyi päästä metsään. Oli vain kamalan vaikea päättää mihin metsäkohteeseen suuntaamme, kun useimmat kiertämämme luontopolut ovat ilman luntakin märkiä ja toisaalta näin raskaana menen mieluiten paikkaan, jossa on vessa. Ehdotin lopulta Ruissaloa ja Honkapirtin hernekeittoa, vaikka ajatus hieman ahdisti koronan kannalta. Muutakaan en keksinyt. Oikeasti tiesin, että kuusimetsä on se juttu, jota tarvitsen nyt. Halusin metsän, jossa ei ole muita ja saa syödä rauhassa ilman koronauhkaa. Ruissalo kun kuhisee ihmisiä aina, kun aurinko paistaa.

Mistä sitten löytyy kuusimetsä varustettuna jollain luontopolun tapaisella ja vessalla? Vakkavuorelta ainakin. Rakastan sitä osuutta, joka johdattelee kulkijan syvemmälle metsään Vakkavuoren juurelle. Upeita kuusia, joiden oksien välistä aurinko paistaa ja tintit möykkäävät.

Vakkavuori ei välttämättä raskaana olevalle ole se paras valinta, kun ei saisi kuitenkaan liian raskasta urheilua harrastaa. Alueella ei oikein voi välttyä kiipeilyltä ja se on usein ilman raskauttakin hengästyttävää. Nyt vielä lumi toi omat haasteensa tähän retkeen, mutta taisi loppujen lopuksi tehdä vain hyvää. Ainakaan liitoskivut eivät tänään vaivaa ja muutenkin olo on mukavan pirteä.

Oli ihanaa palata taas metsään ja yrittää imeä sen terveyttä edistävää taikuutta itseensä. Muita lintuja emme oikein kuulleet kuin talitinttejä. Yksi etäinen korpin rääkäisy ja Tahkis sanoi palokärjen huutaneen jossain. Minä kahlasin juuri silloin hangessa, joten en kuullut kunnolla sitä. Lopuksi korkealla taivaalla näimme vielä kotkan liitelemässä.

Vakkavuoressa hieman harmittaa se, että siellä ei kulje mitään merkittyä ympyräreittiä, vaikka metsää kyllä piisaa. Kerran olemme kävelleet sieltä peurojen polkuja pitkin Viksbergiin ja takaisin, mutta matkalla oli kyllä aikamoista risukkoa välillä enimmäkseen onneksi upeiden maisemien lisäksi.

Jos hieno näköalapaikka houkuttelee, suosittelen tätä kohdetta. Kannattaa kuitenkin odotella viikko tai pari, kunnes lumet ovat sulaneet kunnolla, sillä nyt oli todella jäinen polku alkuun ja korkeammalle noustessa hieman upottava.

Meillä oli viime viikolla loma ja sitä lähdettiin viettämään Kihniöön. Matkustimme sinne sunnuntaina ja olimme torstaihin asti. Oli tarkoitus tutustua paikalliseen luontoon ja sitä tehtiinkin, mutta lähinnä mökin välittömässä läheisyydessä. Oli niin kylmä, ettemme halunneet lähteä autolla mihinkään ja tyydyimme kävelyretkiin Pyhäniemen alueella. Useimpina päivinä kävimme ulkona useaan otteeseen. Ensin kuvaamassa auringonnousua, sitten päiväkävelyllä ja lopuksi tietysti vielä ihastelemassa auringonlaskua. Kun kerrankin ne näkyivät ilman, että on joku kerrostalo edessä.

Päivämme olivat oikeastaan äärimmäisen laiskoja myös, sillä mökillä hengatessa emme tehneet sinänsä mitään. Minä neuloin kuin hullu koko viikon islantilaisneuletta. Saunoimme joka päivä ja jäin miettimään, että pian tarvitaan oma sauna. Nykyisessä asunnossamme ei ole moista luksushuonetta.

Torstaina ajelimme takaisin Turkuun ja viikonloppu sujui suksia metsästäessä. Niin hyvät hiihtokelit toi lumi mukanaan tänne, ettei tilaisuutta enää oikein voinut olla käyttämättä. Lopulta sunnuntaiaamuna kiikutettiin hiihtovälineitä kassalle ja sitten metsästettiin vielä monot molemmille. Minulla on sukset siis ollut jo vuosia, mutta jostain syystä olen hankkinut itselleni numeroa liian pienet monot. Ei ihme, että viime kerralla hiihtäessä vähän hakristi. Niinpä hankin nyt uudet monot ja oi sitä hiihtämisen riemua, kun käytiin kokeilemassa sunnuntai-iltana hämärtyvässä Ruissalossa osataanko me vielä hiihtää.

Osasin! Olin erittäin hämmentynyt tästä, koska tosiaan edelliskerran muistan todella haparoivana eikä tasapainoa ollut ollenkaan. Ei sitä nytkään niin hyvin ollut, mutta löysin oikean asennon tosi nopeasti ja luisteluhiihto muistutti ihan oikeaa hiihtoa. Onnistumisen riemu, se on kyllä parasta välillä! Ihmettelinkin myöhemmin kuinka voin näinkin hyvin muistaa hiihdon, mutta sain tietää aloittaneeni 4-vuotiaana.

PALUU ARKEEN

Eilen sitten koittikin paluu arkeen normaalia heikompien yöunien jälkeen, mutta selvisin! Tänään en enää muistanut edes olleeni lomalla, joten tästä se nyt sitten taas lähtee kohti kesälomaa. Paluu arkeen on aina jotenkin karu, mutta kyllä siitä selviää onneksi. Tilannetta myös helpottaa se, että taidan tykätä työstäni, kun ei ole pahemmin ahdistanut ja oikeastaan on ollut tosi mukavaa nämä pari päivää.

Nyt täytyy paeta koneelta takaisin neulomaan. Hnetur-paita on puoltatoista hihaa vaille valmis!