Hae
Mari Hietala

Kesälomareissu huipentui Vimpeliin

Saatan tulla vähän jäljessä näissä mun kesälomareissupostauksissa, kun näin kaksi kuukautta myöhemmin ollaan päästy Vimpelin kuviin asti. Oltiin kesäkuussa siis yksi yö Torniossa, yksi yö Ruotsissa, pari yötä Norjassa, yksi yö Kilpisjärvellä, yksi Rovaniemellä ja kaksi Hossassa ennen kuin ajelimme Vimpeliin hieman useammaksi yöksi. Halusin nähdä Vimpelin yöttömän yön pitkästä aikaa, vaikka jokseenkin hämärähän se oli pohjoisen ihan oikean yöttömän yön jälkeen.
Vimpelissä meitä oli vastassa vanhempieni lisäksi heidän lemmikkivariksensa Vaakku, jota vaanimme päivin ja öin niin paljon, että lopulta hän suuttui ja lähti meitä karkuun johonkin pois. Onneksi hän palasi sitten heti meidän lähtömme jälkeen takaisin, ettei nyt aivan mököttämiseksi mennyt koko homma.

Äiti oli löytänyt hänet viikkoa tai paria meidän tuloamme ennen jonkun puukasan päältä ja alkanut ruokkia häntä. Hän jäi pihaan asumaan, kunnes sitten lopulta katosi eikä koskaan enää palannut. Todennäköisesti hän oppi siis lentämään vihdoin.

Juhannuksena kävimme ajelemassa Lappajärvellä Kärnässä, pysähdyimme Hietojalle ja kiersimme vielä Lakiksella käymään. Tässä seuraavassa kuvasarjassa on siis Lappajärvi monesta eri suunnasta. Kaunis lätäkkö.

Hieman meidän visiittimme jälkeen Lakiksen kuntoportaat saatiin valmiiksi, joten jos Etelä-Pohjanmaalla kaipaa kunnon porrastreeniä, kannattaa suunnata Vimpeliin. Portaat ovat pitkät ja maisema ylhäällä mieletön.
Keskikesää alkaa olla jo vähän ikävä. Näitä kuvia kun katsoo, en ehkä ole vielä valmis päästämään irti kesästä. Kesä 2019 oli muutenkin mahtava ja etenkin koko kesälomareissu, se oli täynnä hienoja kokemuksia!
Millainen kesä sulla oli?

Hossa

Havahduin viikko sitten ajan kulumiseen ja siihen, etten ole postannut vieläkään kaikkea meidän kesälomareissulta, josta alkaa jo olla ikuisuus. Muutama juttu on vielä jäljellä ennen kuin pääsen bloggausaiheissa eteenpäin, vaikka mikäpä kiire tässä, kun muutenkaan ei ole viime aikoina ollut kovin kiire postailla. Pari kertaa viikossa on tuntunut ihan hyvältä viikkotahdilta. Arkena on niin paljon kaikkea, mitä haluan ehtiä tekemään, vaikka kyllä minä tykkään tästä kirjoittamisestakin. Tässä postauksessa tosin kuvat saavat olla se pääasia. Nämä ovat Hossasta, Ölökyn ylityksen jälkeen.

En ehtinyt mennä uimaan, kun valtavat ukkospilvet vyöryivät Kuusamosta päin meitä kohti. Puoli tuntia kuuntelimme jyrinää ja bongailimme salamointia sekä ehkä yhden trombinkin, mutta ikinä myrsky ei tullut kunnolla päälle asti. Sen mentyä ohi lähdimme vielä ajelemaan valokuvaaminen mielessä, mutta eihän siitä mitään tullut, kun kaikki Venäjänkin hyttyset olivat välittömästi kimpussa. Seuraavassa kuvassa ukkospilvet olivat jo painuneet jonnekin Venäjän puolelle. 

Tämä viimeinen kuva on jälleen meidän mökin takapihalta eikä siis osoita Venäjän suuntaan. Menimme suhteellisen ajoissa nukkumaan, koska olimme hieman väsyneitä monen tunnin patikoinnin jäljiltä ja asumus piti luovuttaa jo aikaisin aamulla. Oli myös edessä pitkä ajomatka halki Suomen Etelä-Pohjanmaalle, joten uni maistui siihen väliin.
Hossassa olisi voinut viipyä pitempäänkin ja mennä seuraavina päivinä patikoimaan lisää kansallispuistoon, mutta sitten olisi kannattanut varata jokin mökki jo ennakkoon. Oli juhannusviikko, joten paikat olivat jo valmiiksi täynnä. Niinpä me olimme olimme vain kaksi yötä ennen kuin jatkoimme matkaa Vimpeliin.