Normaaliin raskauteen ei kovin montaa ultraa kuulu, vain kaksi. Ihan alussa niskapoimuhommat ja sitten rakenneultra myöhemmin. Sen jälkeen vauvaa odotellaan vähän niin kuin laivatkin seilaa, tuurilla (no okei, neuvolan kanssa, mutta siis näkemättä mahan sisälle). Jos kaikki siis sujuu hyvin koko ajan, ei ylimääräisille ultrille ole tarvetta. Osalle tehdään kuitenkin vauvan painoarvio esimerkiksi raskausdiabeteksen takia. Minä melkein ”säästyin” tällaiselta painoarviolta, mutta sf-mitan huidellessa yläkäyrällä, päätti lääkäri lähettää minut ultraan ja toisaalta neuvolatäti tuumasi eilen, ettei oikeasti vain osaa sanoa, miten päin vauva mahassani on. Jos siis minulla ei olisi ollut ultra-aikaa tänään, hän olisi itse laittanut lähetteen.

Ei minua yhtään haitannut ylimääräinen ultra. Kyllähän sitä mahassa kasvavaa vauvaa voisi tuijotella päiväkaudet, kun raskausaikana vähän väliä olisi mukava tietää, mitä tuolla sisuksissa oikein tapahtuu ja miten päin siellä nyt ollaan. Esimerkiksi eilen tunsin ihan järkyttävää kipua häpyluuliitoksessa, kun vauva ilmeisesti käänteli päätään. Olin varma, että hän yrittää tulla ykkösellä ulos tuolta, mutta sitten onneksi rauhoittui. Halusin sitä paitsi myös tietää olenko onnistunut raskausdiabeteksen myötä kasvattamaan 5-kiloisen mötkylän vai vieläkö saan luvan synnyttää alateitse.

Mitäs luulette, miten kävi? 😀

PAINOARVIO: NORMAALI

Ei hän nyt niin valtava ole. Arvion mukaan vähän vajaa kolme kiloa on nyt paino hänellä. Sukupuoli pysyi edelleen samana kuin rakenneultrassa, mitä nyt en hirveästi epäillyt, sillä poika harvemmin voi tytöksi muuttua ilmeisesti.

Olin huojentunut, sillä eniten pelkäsin sitä, että olen jäätelöä syömällä kasvattanut hänestä jäätävän kokoisen ja lopulta joudutaan leikata, kun en pystyisi muuten synnyttää häntä. 😀 Myöskään lapsiveden tilalla ei ollut jäätelöä eikä sitä myöskään ollut mitenkään normaalia enempää. Ehkä nämä molemmat selittävät sen, että oma painoni on noussut hyvin maltillisesti tässä raskaudessa? Luku on tällä hetkellä noin 13 kg, mutta väitän siinä olevan mukana tätä ihanaa helleturvotusta, jota on ollut jo kuukauden verran.

Tällainen painoarvio teki minut entistä onnellisemmaksi. Ei käynnistysaikaa, ei mitään ylimääräistä säätöä ja kun siis vauva oli myös ihan oikeassa asennossa jo odottelemassa. .Ei ulkokäännöksiä eikä siis mitään muuta kuin raivokasta neulontaa, jos nivelet suovat. Saan ihan rauhassa temmeltää ja nauttia näistä viimeisistä päivistä, ehkä viikoista. Saan toivottavasti kokea synnytyksen, joka spontaanisti lähtee käyntiin sitten kun lähtee. 🙂

PS. Mun paastoarvo oli eilen ensimmäistä kertaa alle 5!! Käsittämätöntä miten nuokin arvot voivat yhtäkkiä vain parantua tuolla tavalla. Nyt on siis 38+0 meneillään.

Täällä ollaan edelleen yhtenä kappaleena! Nyt mennään 37+4 enkä kyllä muuta ole olettanutkaan olevani tässä kohtaa kuin tosi paljon raskaana. Yritän kovasti silti pysyä vauhdissa, sillä koen, että makaaminen lisää kankeutta ja liikkuminen taas vetreyttää. Mitä enemmän olen vain makoillut, sitä hitaammin etenen ulkona. Tosin täytyy myöntää, että parin edellispäivän kävelyiden takia häpyluuliitokseni on taas niin turkasen kipeä. Ehkä se repeää tai jos nyt vähän lepäilen, ehkä se pysyy koossa.

Kulunut viikko on ollut aivan ihana, kun on ollut niin viileää. Olen fiilistellyt viileää tuulta ja kelejä, huomannut todella odottavani syksyä. Olen syksy- ja kevätihminen, ei nämä hellekesät ole yhtään minun juttu olin sitten raskaana tai en. Rakastan raikasta ilmaa ja sitä, että on happea, jota hengittää. Todennäköisesti hoen taas koko syksyn iltalenkeillä kuinka rakastan näitä iltoja. Yleensä tähän aikaan vuodesta ikävöin jo villasukkia, mutta tämä raskaus on tehnyt sen, että villasukat pysykööt vielä kaapissa. En käyttänyt niitä edes talvella öisin, vaikka normaalisti olisi visusti ollut peitto varpaiden päällä ja myös villasukat jalassa.

Olen myös yrittänyt vähän tosiaan hidastaa tahtia, vaikkei se aina ihan onnistukaan. Alkuviikosta huilasin tosi paljon, sillä kävellessä tuli niitä jotain kuuluisia sukkapuikkokipuja, kuten aina, jos olen tohottanut liikaa. Torstaina koin itseni hyvin energiseksi, joten lähdin lenkille ja vahingossa kävelin 4,5 km. Olin satavarma, etten palaudu enää torstain aikana, mutta toisin kävi, illalla oli jo ihan ok olo. Eilen kävin lyhyemmällä kierroksella, vajaan kahden kilometrin verran ennen kuin piti touhata kotona viimeiset jutut valmiiksi ennen kuin Susanna tuli kylään. Oli ihana nähdä häntä todella pitkästä aikaa!!

Mittarimato jo innokkaana odottelee vauvaa! Minä siirsin meidän kettumaton makkariin ja sehän sopi kuin nenä päähän sinne.

Hetken kerkesin lepäillä tukisukat jalassa ennen kuin lähdin Susannaa vastaan ulos. Hirveän hankala päästää vieraita tupaan ilman, että itse liikkuu, sillä en muista meidän ovikoodia, kun se muuttui joskus. 😀

PAVLOVAN TEKEMINEN EI VÄLTTÄMÄTTÄ OLE NIIN YKSINKERTAISTA

Tarjosin meille herkuteltavaksi pavlovan, jonka tekeminen oli erittäin vaiherikas homma, sillä edellisenä iltana siitä meinasi aivan aviokriisi tulla. Minähän meillä nämä marengit olen tehnyt, mutta saan aina paljon ohjeita takavasemmalta. Kaiken pavlovan tekemisessä aina kruunaa se, että internetissä on joku miljoona eri ohjetta sen tekemiseen. Sitten me Tahkiksen kanssa luetaan molemmat eri ohjeita, joista osassa vatkataan sokerit kiiltäväksi sitten lopuksi ja osassa tästä ei puhuta halaistua sanaa. Osassa myös paistetaan puolitoista tuntia ja osassa kaksi. Että leivo siinä sitten. Viimeinen silaus on päättää voiko marenki seistä pöydällä yön yli vai pitääkö se laittaa jääkaappiin. Ei pidä laittaa, mutta jatkoa varten note to self: kannattaa irroittaa se leivinpaperista ja siirtää jo valmiiksi tarjoiluastialle, koska seuraavana päivänä se ei enää paperista irtoa.

Myöhemmin meillä tehtiin tortilloja täysin yhteisymmärryksessä, näihin on sentään ihan selkeä kaava. Salaattiaineksia, salsaa, mifua ja ranskankermaa. Joskus aiemmin keväällä tortillat nostivat kamalasti sokereita, enää eivät. Voimme siis jatkossa ottaa nämäkin taas meidän ruokaohjelmaan.

Illalla saimme vielä toisenkin vieraan tai oikeastaan kaksi samalla kertaa. Yksi pitkätukka tuli Arwenin kanssa käymään, koska edelleen oli pavlovaa tarjottavana. Minä en sitä pystynyt syömään enää päivän jälkeen, ihan jäätävän makeaa nimittäin. Oli mukavaa kuunnella koiran tassuttelua lattialla ja ylipäätään nähdä toistakin ystävää pitkästä aikaa! Pirun korona, kun ei ketään ole oikeasti voinut nähdä pian jo vuosiin.

Tänään olen jatkanut tätä tosi paljon raskaana olemista. Aamulla käytiin kahvilla torilla, ostettiin kilo lakkaa ja sitten vielä ruokakaupan kautta kotiin. Sitten olenkin lähinnä maannut sohvalla häpyliitokseni kanssa ja ottanut pienet tirsatkin. Mikäpä päivä olisi ilman päikkäreitä? Nautin edelleen viileydestä, kunnes huomenna alkaa taas parin päivän hellekurjimus. Sitten ehkä jopa tulee ukkosia ja aion niin fiilistellä! Vaikka mistäs sitä tietää näillä viikoilla milloin se lähtö Tyksiin tulee…