Hae
Mari Hietala

Ei väsytä, väsyttää

Olen saavuttanut tässä elämässä sen tilan, kun joka toinen päivä minua väsyttää ja joka toinen päivä ei väsytä. Tänään minua ei väsytä, kun taas eilen olin ihan uuvuksissa heti aamusta. Tätä tilaa toki kutsutaan raskauden viimeiseksi kolmanneksi, mutta se nyt toki on alkanut jo monta viikkoa sitten. Nyt on tarkalleen 32+2. Vielä on pysynyt vauva mahassa, vaikka aika moni elokuinen onkin jo jopa synnyttänyt. Aika hurjaa!

Ei minulle sinänsä yllätyksenä tullut se, että loppua kohti yöunet huononevat. Väsymys sen sijaan on hieman yllättävä, kun en ole oikein tottunut viime vuosina kärsimään siitä sen suuremmin. Välillä nyt tietysti on voinut olla väsyneitä päiviä siellä täällä, mutta usein kyse on ollut nesteytyksestä tai jostain randomilla huonosti nukutusta yöstä. Nyt en oikeastaan pysty vaikuttamaan tähän, sillä yöuneni vievät joko lonkkasärky tai kuumuus. Viikonloppua ja ensi viikkoa innolla odotellessa…

Samaan aikaan olen edelleen taistellut raskausdiabeteksen kanssa. Koska ne yöunet vaikuttavat myös sokeriarvoihin. Tuntuu kuin olisi jossain loputtomassa suossa, jossa kaikki on kiinni vain nukkumisesta. Ehkä epäraskaanakin kaikki on kiinni yöunista, mutta sitä ei vaan huomaa niin nopeasti kuin näin raskaana ollessa? Ainahan sitä toitotetaan kuinka nukkuminen vaikuttaa kaikkeen.

Tällä viikolla mulla on alla jo yksi ylitys ja enempää ei saisi tulla. Ihan omaa tyhmyyttäni sen aiheutin, sillä join iltapalana yhden kaakaoproteiinijuoman ja sitten ihmettelin aamulla, kun ei paastoarvo laske ollenkaan. Miten se olisi voinut, kun tuossa juomassa on mukana myös suklaata? Suklaa nostaa sokeriarvoja viiveellä, joten kaikki illalla syöty suklaa näkyy takuuvarmasti aamun arvoissa. Saa nähdä kuinka kauan muistan tämän sitten, kun en enää ole raskaana. Tällä hetkellä antaisin mitä vain, jos saisin herkutella edes vähän. En vain saa, sillä huomaan myös olostani, että sokerinsieto on hieman heikentynyt. Olen joutunut karsimaan syömisistäni kauran, marjat, hedelmät, maitotuotteet ja pelkät vehnähötöt. Eilen kyllä söin ruispaloja, joissa on vehnää, mutta paastoarvo oli silti hyvä. Enkä ole edes täysin varma voiko väsymyksestäni suuri osa johtua nimenomaan siitä, jos olen edellisenä päivänä syönyt jotain, mikä ei sovi, kuten esimerkiksi rehellisesti jäätelön. Haluaisin enemmän uskoa tuohon yöunen laatuun kyllä.

MITES MUUTEN?

Töissä olen edelleen käynyt heilumassa ja siis se nyt osaltaan vaikuttaa tähän kaikkeen. Vielä parisen viikkoa olisi jäljellä ennen äitiyslomaa ja toki toivon, että pystyn siihen, mutta mistä näistä tietää etenkin kun koko ensi viikon on joku maailmanlopun helle. Onneksi enää huominen ennen viikonloppua, jolloin ei muuten varmaan tehdä yhtään mitään, koska hellelukemat edellisten vuosien kokemusten perusteella lamaannuttaa meidät täysin ja maataan kotona verhot kiinni. Kuulostaa varmaan just siltä, miten kesästä normaalit ihmiset nauttii, mutta juu, näin meillä.

Tunnin päästä pitäisi taas olla syömässä jotain ja sitten sänkyyn. Toivon todella saavani nukuttua, koska en jaksa enää yhtään väsynyttä päivää tällä viikolla.


Seuraa blogiani instassa, facessa ja Bloglovinissa

Meidän lastenvaunuvalinta: Emmaljunga NXT90

Minun oli tarkoitus jo tiistaina tulla kirjoittamaan tämä postaus, mutta on ollut aikamoisen väsyttävä viikko. Tiistaina päivä alkoi neuvolassa käymisellä (kaikki hyvin!), töissä meni yli neljään muistaakseni ja sitten pitikin jo tehdä ruokaa. Ei jaksanut avata läppäriä sitten enää. Eilisestä nyt ei edes kannattaisi puhua, sillä päivä oli täysi katastrofi energioiden puolesta. Olin ihan rättiväsynyt ja ilta meni kauppareissulla. Tänään olisi pitänyt periaatteessa mennä urheilemaan, mutta koen levon nyt paremmaksi tässä tilassa, kun ei ole pahemmin yhtään kovin helppoa päivää ollut. Haluan nyt kuitenkin kertoa tähän väliin meidän lastenvaunuvalinnasta, joka siis loppujen lopuksi oli kuin olikin Emmaljunga NXT90 puhkeamattomilla renkailla.

Mietimme lastenvaunujen ostamista varmaan puoli kevättä. Niin vaikeaa ensikertalaisena palloilla lastentarvikeviidakossa, kun ei tiedä tuotteista yhtään mitään eikä sitäkään, mitä kaikkea niiltä haluaa. Mikä on tarpeellista ja mikä ei? Olen tyytyväinen, kun jahkasimme niin kauan ja aloitimme tutustumisen vaunuihin samalla tavalla kuin sänkyihin. Ne täytyy vaan testata. Kokeilemalla alkaa hahmottaa, mikä tuntuu kivalta ja mikä ei.

Aluksi kävimme ajelemassa Orat, Britaxit ja Cybexit läpi. Ora oli ihan kamalan kiikkerän tuntuinen, Britax Smile joku tuntui kaupunkikärryltä (kevyt ja menevä) ja Cybex Talos oli aika kiva. Sitten erehdyttiin menemään lopuksi vielä Emmaljunga-kauppaan. Testiajettiin NXT60, joka tuntui myös vähän kiikkereltä verrattuna NXT90 ja Duo Edgeen. Duo Edge ihastutti jämäkkyydellään, mutta niiden muka iso koko hieman mietitytti. Lisäksi Emmaljungassa mietitytti hinta. Ensin luetellut vaihtoehdot (Britax ja Cybex) olisivat yhdistelmäversiona sisältäneet myös turvakaukalon, kun taas Emmaljungan kohdalla se täytyy hankkia erikseen.

Jäimme moneksi viikoksi harkitsemaan päätöstä ennen kuin loman viime päivinä parin päivän lastentarvikeliikesuhaamisen jälkeen saimme tarjouksen, josta oli erittäin vaikea kieltäytyä. Emmaljunga NXT90 röyheillä pyörillä maailman parhaassa värissä, vihreänä, oliivina heti mukaan.

emmaljunga nxt90

OSTOPÄÄTÖKSEN TEKEMINEN

Ennen ostopäätöksen tekemistä olimme mitanneet tarkasti meidän hissin ja myös raivoisaa googletusta harrastettiin joku ilta. Ensin mietimme Emmaljungan 2in1 -systeemiä, mutta täytyy myöntää, että ostopäätöksen tekemiseen vaikutti ulkonäkö. Ihan perinteinen versio vaunuista oli 2in1:a sirompi ja jotenkin kauniimpi, vaikka ulkonäöstä joutuikin maksamaan enemmän. Siitäkin tietysti tuli hintaa lisää, ettei perusmusta kelvannut minulle vaan halusin vihreät lastenvaunut. Oli saatava oliivi.

Kuinka sitten sattuikaan, että siinä meidän viimeisenä vierailemassa lastentarvikeliikkeessä sattui olemaan varastossa juuri se minun haluama oliivi tarjolla oikeanlaisilla renkailla. Ei me pystytty asiaa heti päättämään, mutta saatiin vuorokausi aikaa takataskussa tarjous, johon sisältyi myös turvakaukalo. Niinpä heti seuraavana aamuna marssittiin liikkeeseen ja ilmoitettiin, että me otetaan ne. Käytiin vartti kiertelemässä muualla sillä aikaa, kun myyjä pisti vaunut kasaan ja sitten kannettiin kaikki osat autoon.

emmaljunga nxt90

emmaljunga nxt90

Olin niin onnellinen, kun saatiin tämä päätös vihdoin tehtyä! Sitä oli niin kauan mietitty ja vatvottu. Lisäksi tuntui, että lastenvaunujen ostamisen jälkeen avautui joku lukko ja nyt voi hankkia kaiken muun sälän, mikä meiltä vielä puuttuu. Sänky, rintapumppu, maidonkerääjä ja mitähän kaikkea muuta edes pitäisi muistaa. Onneksi on pari vaippaa, kun hain eilen Liberolaukun.

Btw, tänään tasan kaksi kuukautta laskettuun aikaan! Jaiks! Onneksi on nyt edes vaunut, ratasosa ja turvakaukalo! 😀


Seuraa blogiani instassa, facessa ja Bloglovinissa