Puoli päivää autohuollossa tuli kalliiksi
Koska olen kirjoittanut ihan hävyttömän vähän viime vuonna, ette tiedäkään minun ostaneen uuden auton kesällä. Pösö tuli tiensä päähän, kun olin korjannut sitä kevään aikana jo tonnilla ja sitten alkoi moottorivalo palaa. 🙄 Niinpä kesäloman ekoja juttuja oli autokaupoilla pyöriminen ja uuden auton hankinta. Ostin Kian. Sen ensimmäinen huolto oli eilen ja vietin vähän kauemmin aikaa autohuollossa kuin oli tarkoitus.
Huollon piti maksaa reilu 400 euroa, mikä sekin on jo ihan liikaa, mutta ainakin pösön kanssa tuo oli aika vakio mitä huoltoon meni yhdellä kertaa. Puolentoista tunnin odottelun jälkeen soi puhelin ja setä huollosta kertoi, että tarvisi taakse vaihtaa jarrulevyt ja -palat, jotta voisi edes katsastaa. Hinta 550 euroa. Voin kertoa, että nousi tukka pystyyn ja verenpaine todennäköisesti nousi hiukan. Hetken päästä kävelin soittaneen sedän luo tiskille ja Etelä-Pohjanmaalta lapsena oppimaani juttua: tinkimistä. Vetosin siihen, etten ehkä puolessa vuodessa ole voinut ajaa jarruja paskaksi, joten voisiko myyjäliike tulla myös vähän vastaan. Huolsin autoni siis samassa paikassa, josta ostin sen. Juuri tämän takia. Sain lopulta alennusta yli satkun ja lopulta maksoin kaikesta kirpeän 787 euroa. 💸 Nyt ihailen erittäin kiiltäviä uusia jarrulevyjä. 😂


Ylimääräisten mutkien tultua matkaan jouduin istua autohuollossa yli puolen päivän, useamman tunnin. Ei minulla silti tylsää ollut, sillä kuuntelin samalla aloittamani koulun orientaatiopäivää. Olin ottanut päivän töistä vapaaksi koulua varten. Onneksi en mennyt tuonne huoltoon minään normaalina lomapäivänä, olisi mennyt aika ihan hukkaan.
Auto on sijoituksena maailman huonoin, koska mitään muuta ei ole luvassa kuin rahanmenoa. Nykyään on tarjolla paljon erilaisia leasingsopimuksia, joten sellaistakin kannattaa harkita vakavasti uutta autoa hankkiessa. Jos kuitenkin ostaa auton omaksi, kannattaa budjetoida joku tietty summa, jonka säästää kuukaudessa tulevia huoltoja varten. Itse pyrin säästämään tonnin vuodessa, mutta en ole enää yhtään varma riittääkö se mihinkään. Mikä sinun mielestäsi olisi sopiva summa vuodessa auton huoltamiseen?
Hankintoja vauvalle kesäksi
*Sisältää mainoslinkkejä
Vauvan pukeminen keväällä oli yksi iso mysteeri, eikä lähestyvä kesä tunnu yhtään helpommalta. Moni kyselee facebookissa, miten muut pukevat lapsen näillä keleillä, enkä yhtään ihmettele. Ei se minullekaan niin selkeä asia ole. Ajattelin kuitenkin listata nyt tähän, mitä hankintoja ollaan kevään aikana tehty sekä tietysti kesää silmällä pitäen.
1. Jalkapeite suojaamaan lasta Varsinais-Suomen tuulilta. Turussa tuulee aina. Tilasin aiemmin keväällä Easygrown untuvapussin, johon ihastuin täysin. Sen seurauksena piti saada saman merkin jalkapeite, joka sekin on tosi kiva.

2. Lindexissä on ”aina” pyjamat ota 3, maksa 2, joten viimeksi ostin 3 80-kokoista pyjamaa. Kaksi niistä lyhythihaisena versiona, sillä me tukehdutaan tähän asuntoon kesällä.. Nämä kuosit otin: *merihevoset, *rantapallo ja *pöllöjä.
3. Olen hankkinut toki myös muutamia lyhythihasia, joista viimeisimpänä Paapiin Ahvenpaidan. Yksi hihaton bodykin löytyy nyt, sen ostin Gugguun popupista Myllystä. Pitäisi varmaan alkaa vähän ostella myös lyhythihasia bodyja, en yhtään osaa arvioida montako sellaista kesässä tarvii. Eikä ehkä siis ulkona niinkään, mutta täällä sisällä, tänne tukehtuu edelleen.
4. Auringolta suojaava hattu, se sitten ulos. Ostimme jo aikaa sitten Lindexistä sellaisen, nyt näkyy netissä olevan vain *tätä yhtä kuosia ja sekin isossa koossa.
5. Tilasin yhden kevyen haalarin Ahvenanmaan reissua silmällä pitäen. En osaa yhtään arvioida voiko tuollaista tarvia kesäkuun puolella ulkona muuten enää. Ei kai?

6. Pillipullo tuli hankittua jokin aika sitten jo. Yhdeksän kuukauden ikäinen vauva pärjää työpäivän verran kiinteillä ruuilla ja vedellä, jos tarve vaatii. Meillä lapsi osasi juoda pullosta heti. 🙂 Hän osaa toki myös juoda Myrnasta, olen opettanut. 😀 Ostettiin just Raumalta yksi uusi pillipullo, kun eka ostamani on vähän väliä pilli solmussa.

Lisäisitkö sinä vauvan kesävarustuslistaan vielä jotain?


0