Naisten Liiga: TPS – Åland United 13.7.2019
0Meillä pyörii tv:ssä Vimpelin peli Sotkamoa vastaan ja aivot ovat täysin pesismaailmassa just nyt. Saarikentällä on kesän ennätysyleisö, mikä pistää hymyilyttämään, sillä harvassa muussa joukkuelajissa Suomessa pelin alku viivästyy, kun yleisöä on liikaa.
Aikoinaan, kun aloin kirjoittaa näitä futispostauksia, vertasin mielessäni asioita usein juuri pesikseen, Vimpeliin ja Saarikenttään ja olen edelleen pitkälti samaa mieltä: koittakaapa perässä samaa kuin nuo tuolla 3000 asukkaan pitäjässä. Vimpeli-Sotkamoa tuskin on tarvinnut edes paljon markkinoida ja silti väkeä on pientareita myöten. Suomalainen jalkapallo kaipaisi ihan hitokseen markkinointia, markkinointia ja markkinointia, jotta pystyttäisiin samaan. Vaikuttajamarkkinointia, isoja julisteita keskellä kaupunkia, puhetta kaikissa mahdollisissa kanavissa ja hyvin järjestettyjä ottelutapahtumia.
Jalkapallopeleistä tulee kerta toisensa jälkeen olo, että ”meillä nyt on otteluohjelmassa tänään tää matsi, laitetaan vähän kahvia ja makkaraa tarjolle ja ollaan tyytyväisiä, jos 1-2 ihmistä tulee katsomaan”. Esimerkkinä Raisio: jonotan päivittäin samoissa liikennevaloissa kuin kaikki muutkin ihmiset, joiden työmatka kulkee Suomen suurimman risteyksen läpi. Missään tämän suuren risteyksen liepeillä ei ole kylttiä, jossa komeilisi RaiFun logo ja milloin on seuraava peli. Vimpelistä näitä vastaavia kylttejä löytyy ainakin kolmesta eri risteyksestä, jotka kaikki johtavat Vimpelin keskustaan. Miksi Turun Urheilupuistossa ei ole plakaattia, jossa kerrotaan milloin yläkentällä taas pelataan? Eikö sen kallion, jossa nykypäivänä ole ne portaatkin, voisi työntää täyteen eri seurojen ilmoituksia seuraavista matseista? Ei kukaan tule katsomaan urheilua, jos siitä ei kerrota ikinä missään.
Ja sitten jalkapalloaivot päälle. Kävin siis eilen kuvaamassa kaksi matsia futista, joista ensin pelattiin naisten matsi yläkentällä. Meinasin myöhästyä täysin, kun kotona Heimebanen viimeinen jakso venyi hieman, mutta loppujen lopuksi ajoitukseni kentän laidalle oli lähes täydellinen. En missannut yhtään mitään. Levitin vanhan jumppamattoni tekonurmelle ja istuin perseelleni Canonilta jo pitemmän aikaa lainassa ollut kamera kädessäni.
Heti alusta huomasin Haanpään Annikan tehneen paluun kentän puolelle ja sekös ilahdutti. Hän teki töitä hiki hatussa ja vaikutti siltä niin kuin ei olisi saanut juosta pitkään aikaan, kun kirmaili pitkin kenttää sen verran ahkerana.
Kuvasaalis ensimmäiseltä puoliajalta jäi hieman huonoksi, kun Åland United pisti hanttiin koko ajan varastaen pallon Tepsiltä eikä minulla sitten niinkään ollut kuvattavaa. Myös toisella puoliajalla nukuin, kunnes TPS veteli yhden hyökkäyskuvion sellaisella vauhdilla, etten todellakaan ehtinyt mukaan siihen. Harmi, ettei siitä tullut maalia.
Toivoin tietysti muutenkin maaleja, mutta ne jäivät nyt Tepsiltä tekemättä. Ehkä ensi kerralla!
TPS – ÅU 0 – 1
Naisten Liiga: TPS – JyPK 30.6.2019
Sunnuntaina tapahtui kahdenlaisia asioita. Ensin Tepsinaiset voitti ja sitten minun täytyi kohdata se tosiasia, että lomani loppuu ja töihin on taas palattava. Tuli maanantai ja minä palasin. Kahvitaukojen välillä täytin exceleitä puhuen itsekseni ääneen, jotta pysyin oikeassa sarakkeessa ja toisaalta myös hereillä. Unet jäivät luonnollisesti pintapuolisiksi ja lyhyiksi edellisenä yönä, mutta selvisin silti ensimmäisen työpäivän koitoksesta. Tämä toinen päivä tänään on mennyt vanhasta muistista ja kohta Lofoottien horisontissa siintävät vuorimaisemat ovat kaunis turkoosin veden ympäröimä muisto vain.
Ja nyt, hyvät naiset ja herrat: minä käyn leikkaamassa lomakynteni pois, jotta pystyn kirjoittamaan ja sitten te saatte vähän kuvia sunnuntaisesta TPS:n pelistä näytille. Niistä tuli osittain kelvollisia ja osittain kuvaajan räpeltämiä tyhmään valonsuuntaan otettuja kuvien tapaisia hahmotelmia, kukin päättäköön omalla taidesilmällään kumpaan kallistutaan.
Noniin. Nyt.
Tosiaan. Pakkasin sunnuntaina kameran ja kuvausliivin laukkuun suuntana Turun Urheilupuiston yläkenttä mehevät mokkapalat mielessäin. Enkä turhaan mennyt! Siellä oli Irkku leikannut isot palat herkkuleivonnaista tarjolle ja kahvikin saapui juuri parahiksi, joten istuskelin siinä ihan rauhassa katsomon puolella posket pullollaan makeaa, kun tuomarit jo marssivat kentälle pelaajat perässään.
Minulla oli mielenkiintoinen ensimmäinen puoliaika, sillä heti sen alettua viereeni asettui mies repun kanssa. Ja ei, hän ei ollut valokuvaaja. En tiedä mikä ja kuka hän oli, mutta hänen paikkansa ei ainakaan ollut päädyssä minun vieressäni. Hän nimittäin venytteli. Hän venytteli koko ensimmäisen puoliajan päädyssä, jossa ei kuulu valokuvaajien lisäksi olla ketään muita paitsi ehkä jalkapallojoukkueeseen kuuluvia lämmittelijöitä.
Vielä tänäkin päivänä olen hieman näreissäni siitä, etten kysynyt pojalta mikä ja kuka hän on ja miksi hän venyttelee jalkapallo-ottelussa. Kentän laidalla. Olisin halunnut kertoa hänelle kuinka minua on joskus kielletty lakkaamatta kynsiä vastaavassa tapahtumassa. Katsomossa. Että siltä pohjalta voisin miettiä onko soveliasta tulla venyttelemään futismatsiin. Onko teistä?
Sen sijaan näin söpön ikkupikkukoissulin tuominen futismatsiin on erittäin soveliasta ja suotavaa. Eikö vain?
Toisella puoliajalla nuokuin aitaa vasten, kun ei olevinaan ollut mitään kuvattavaa. Lähdin jopa katsomoon ennen viimeistä vihellystä, mitä en kyllä oikein koskaan tee. Hmph. Pelistä jäi silti hyvä mieli, koska voitto ja kaiken sen auringossa kylpemisen jälkeen pääsin läheiseen Saleen ostamaan jäätelöä. Nams!
TPS – JyPK 1-0