Kävin torstaina Veritaksella treenailemassa jalkapallon valokuvausta, kun Pikkuhuuhkajat pelasivat EM-karsintaottelun Maltaa vastaan. Olosuhteet olivat loistavat ja olin kehittynyt: pystyn nykyään sekä puhumaan Tammisen kanssa että valokuvaamaan samaan aikaan. Joskus aiemmin se oli hieman haasteellista, mutta nyt osasin painaa nappulaa samaan aikaan kuin höpöttelin niitä näitä. Seuraavaksi ajattelin opetella vielä tarkentamaan siinä puhuessa ja kuvatessa, koska niin saisi paljon enemmän julkaisukelpoisia kuvia.

Tauolla kävin pressissä heittämässä yhden sämpylän kitusiini, olivat sinne jostain eksyneet lopulta. Ennen peliä ei pahemmin näkynyt muuta kuin Håkansin Digestivet, vaikka kyllä niitäkin nälkäänsä syö ennemmin kuin turpaansa ottaa.

Matsissa turpaansa otti vastustaja, eikä siinä varmaan olisi edes ne Digestivet pahemmin lämmittäneet mieltä. Pikkuhuuhkajien peliä oli ihana kuvata ja minusta Juha Malinen todella on @jumalin, jos hänen jalkapallomaailmassaan hyökkääminen ei lopu, vaikka kuinka oltaisiin jo voitolla. Sitä sellaista ennen aikaista väsymistä näkee aivan liikaa sekä Veikkausliigassa että kaikessa muussakin suomalaisessa jalkapallossa, eikä se nyt vain ole mistään kotoisin. Jos pelaajia itseään ei huvita voittolukemissa enää yrittää, tekisivät sen edes viihteen takia, sillä sellainen laiska läpsyttely nyt vaan ei kiinnosta ketään. Onneksi siis Pikkuhuuhkajat tehtailivat maaleja sen minkä kerkesivät ja säilyttivät matsin kiinnostavuuden näin, vaikka olivatkin koko ajan voitolla.

Kuvaaminen oli kyllä tosi kivaa taas iltavalaistuksessa. Ei paljon tarvitse olla muuttamassa kameran asetuksia koko ajan vaan voi keskittyä enemmän siihen tarkentamiseen ja kuvaamisessa muuten onnistumiseen. Toivottavasti tiistaina on yhtä kivaa!

Minulle putkahti sähköpostiin reilu viikko sitten lehdistötiedote U17-poikien Varsinais-Suomessa pelattavista EM-karsintaotteluista ja jäin miettimään ehtisikö sitä hinata itsensä paikalle edes Kaarinaan. Jonia matsin kuvaaminen kutkutti myös hieman, joten sovimme lauantaipäivän ohjelmaksi jalkapalloa, kunhan vain sääolosuhteet ovat suotuisat.

Ja niin ne olivat. Ehdimme matsiin just ja just, vaikka missasimme kyllä alusta hieman, kun kyselimme kuvausliivien perään.

Päästiin jo ensimmäisellä puoliajalla näkemään maalihali ja onneksi vielä toinen toisella puoliajalla. Iloisia jalkapalloilijoita on aina ilo kuvata.

Tauoilla on myös aina ilo käydä syömässä pullaa ja juoda kahvit. Niin lauantainakin, kyllä oli pöytä laitettu koreaksi. Kiitos vaan järjestäjille!

Sää lauantaina oli aivan loistava, vaikkakin jälleen haasteellinen, sillä valkoisten peliasujen kanssa saa olla hyvin varovainen. Palavat puhki penteleet hyvin nopeasti, ellei yhtään ole valveilla ja säädä asetuksia kunnolla. Jouduin venkslata ISOn kanssa hetken ennen kuin sain sopivat säädöt ja pystyin nauttimaan Kaarinan kuumasta auringosta.

Jalkapallo oli omaan makuuni sopivan vauhdikasta eikä matsin aikana ehtinyt tulla tylsää. Ei edes toisella puoliajalla, vaikka ne yleensä itselleni hieman vaikeita ovatkin. Usein tulee tuijoteltua kellotaulua minuuttien kulumisen toivossa, mutta tässä matsissa ei onneksi tarvinnut. Matsin vielä kruunasi iloinen voitto, joten kotia kohti palasimme hymyillen.

Mukavaa vaihtelua seurajalkapallolle nämä maajoukkuehommat. Tykkäsin.