Meidän piti tänään lähteä pitkälle metsälenkille, mutta heti aamusta eikä vielä päivälläkään voida mennä, sillä ulkona on tuo ihana myrsky. Tuuli valvotti mua jo yöllä, kun se vinkui niin hienosti parvekelasien välistä, ai että.

Tää viikko on ollut syksyiseen tyyliin hieman väsynyt. Olin maanantain ja tiistain yksin, kun ukkeli oli reissussa. Viihdytin itseäni höpöttelemällä instastooriin lähes kaiken, mitä mieleen tuli. Oli niin outoa yhtäkkiä olla yksin, kun on tottunut siihen, että kotona voi puhua.

Aloin syödä D-vitamiinia lääkärin määräyksestä ja samana päivänä, kun aloitin sen, naamani lehahti ihan punaiseksi aina puolilta päivin. Samana päivänä muistaakseni käytin meikkinä yhtä mineraalimeikkipuuteria ja nyt olenkin yrittänyt keksiä mistä ihmeestä tämä tällainen kuumotusjuttu johtuu tai johtui, sillä vielä tälle päivälle sitä ei ole ilmestynyt. Toisaalta ihoni tuntui ärsyyntyvän myös yhdestä yövoiteesta, jota olin käyttänyt. Lopetin sen, en ajatellut meikata tänään ja otin eri D-vitamiinia (ilman kalsiumia). Katsotaan mitä tapahtuu.

Tällä viikolla olen pitkästä aikaa myös laihtunut ? Ilmeisesti parin viikon lounasevästelyt töissä ovat pienentäneet mahalaukkuani enkä pysty iltaisin enää ahmimaan niin paljon kuin ennen. En pystynyt esimerkiksi syömään neljää lättyä pötkössä vaan kaksi! Puolikas päälle ihan väkisin, mutta sitten oli pakko luovuttaa. Pitäisi kirjoittaa noista eväshommista ihan erillinen postaus!

Kun käytiin Susannan kanssa sunnuntaina lenkillä, Susannalla oli mukana hassu Salomonin juoksureppuun kuuluva juomapötkylä (mainoslinkki). Oltiin miehen kanssa etsitty jotain taskuun mahtuvaa juomapulloa jo hetken aikaa ja se Susannan pötkylä oli just täydellinen. Ei ostettu Salomonia (ei löydetty kyliltä) vaan Partioaitasta löytyi tuommoiset lötköpullot. Nyt kelpaa retkeillä!

Nyt siis täytyy tyytyä kodin järkkäilyyn, kun ei tuonne ulos kyllä ole mitään menemistä vielä moneen tuntiin. Mitä teillä on suunnitelmissa nyt viikonloppuna?

Jos ihmettelette miksi en ole postannut Turun derbystä aiemmin tällä viikolla, tässä selityksiä: tiistaina, kun olisi ollut aikaa, valitsin tehdä kaikkea muuta kuin istua koneella. Kävin lenkillä, tein sämpylöitä yöllä reissusta palaavalle miehelle, sotkin, siivosin, pesin pyykkiä ja sitten totesin olevani väsynyt. Katsoin Peter Nymanin keskusteluohjelmaa, jossa vieraana oli Jari Sarasvuo ja jäin miettimään kuinka mulla on vähän ikävä Sarasvuon pölinöiden kuuntelua, sillä en ole tehnyt sitä ehkä puoleen vuoteen. Nyt olen taas valmis ottamaan lisää tietoa vastaan, joten pitääpä kaivaa Sarasvuon puheohjelmat taas esiin. Ainiin, tein myös derbykuvat valmiiksi siinä jossain välissä.

Menin kuvaamaan jalkapalloa maanantaina suoraan töistä. Ainakin olin ajoissa kerrankin ja ehdin vaihtaa kuulumisia TPS-henkisten henkilöiden kanssa ennen pelin alkamista. Ehdin myös arpomaan juonko teetä vai kahvia valiten tietysti kahvin, sillä väsymyksen määrä oli ihan jäätävä kyseisenä päivänä.

Aiemmista Turun derbyistä poiketen, en jännittänyt. En osannut jännittää. Olen kai irtautunut jalkapallosta liian hyvin kuluneen kesän aikana enkä enää elä jokaista peliä yhtä suuren tunnekuohun vallassa kuin ennen.

Minusta se on ihan tervettä tähän väliin. Jostain asiasta hullaantuminen uskonnon tavoin on pelottava piirre kenessä vaan ihmisessä ja kuitenkin ihan kaikilla elämän osa-alueilla tervettä on kohtuus.

Näin, kun katsoo jalkapalloa vähän kauempaa, saattaa nähdä enemmän, kokonaisuuden. Ehkä TPS:ssä on ainesta pysyä Veikkausliigassa, ehkä ei, se riippuu täysin Sjökken aamupalasta ja Ärtsin tekemien maalien määrästä. Minulle taas ei sinänsä ole väliä kuvaanko Veikkausliigaa vai jotain muuta tasoa, kunhan vain saan kuvata jalkapalloa. Teen siitä taidetta silloinkin, vaikkei kentällä moista olisikaan tarjolla.

Sitä mietin usein Ahteen nähdessäni mahtaako hän muistaa mua Seinäjoelta. Turun derbyssä mietin joka kerta miltä Pennistä ja Ahteen pojasta mahtaa tuntua pelata vastakkain. Ei varmaan miltään? Mukava vääntää jotain tuttua vastaan? Pohjalainen pohjalaiselle. Tavallaan tekisi joskus mieli huudella Ahteelle notta puhu mulle seinäjokea, koska ei täällä kukaan puhu mulle sitä murretta. ?

Pallopeli tilanteessa 0 – 0 siirryttiin toiselle puoliajalle. Siltä ajanjaksolta elämästäni mainittavaa ovat seuraavat asiat: minulta loppui kahdesta eri akusta virta, Ärtsi teki maalin, varpaistani alkoi lähteä tunto loppua kohden, raaputtelin kynsilakkoja kynsistäni ja pohdin sattuko Blunkkaan oikeasti vai vaan leikisti.

Niinhän niitä maaleja tosiaan tehdään, että pallo laitetaan maaliin. Onneksi sitäkin välillä sattuu ja sillä tavalla mukavasti, että voidaan todeta tän kaupungin olevan mustavalkoinen. Kyllähän se mieltä lämmitti, vaikken matsia osannutkaan jännittää enkä suhtautunut asiaan tilanteen vaatimalla vakavuudella. 

Ihan kiva näin! Kuvia nyt ei taas ole paljoakaan, mutta tarviiko edes olla? Vielä joku päivä hankin sellaisen rätätätäkameran, joka laukoo vähintään 7 kuvaa/s.