Juhannusaatto kotona
0Jo keväällä patikoidessa tuli pohdittua ja etsittyä erilaisia telttapaikkoja juhannus mielessä, koska missäpä muualla sitä juhannuksen haluaisi viettää kuin veden äärellä. Muutamissa paikoissa kävimmekin telttailemassa, mutta ne osoittautuivat suosituiksi paikoiksi jo toukokuussa, mistä saattoi päätellä niiden olevan sitä myös juhannuksena. En toki tiedä, vaan lähinnä oletan näin.
Juhannuksen lähestyessä alkoi näyttää siltä, että kelit ovat aika pitkälti plussan puolella, jolloin mikään päivävaellus ei kyllä tule kuuloonkaan. Me emme kumpikaan niin kamalasti välitä helteessä rehkimisestä ja itse olen jokseenkin nesteytysongelmainen, koska välillä tulee juotua ehkä hitusen liikaa ja välillä sitten taas liian vähän. 20 kilon lisäpaino selässä ei myöskään houkuta helteellä. Lopulta paras suunnitelma oli kai mennä yhdelle äärettömän hienolle uimarannalle telttailemaan, mutta sekin sitten vähän jäi. Juhannusaattomme näytti tältä:
Aamupalaksi syötiin puuroa ja mansikoita, nams! Äärettömän hyviä mansikat ja vadelmat just nyt, mutta ah niin ihanan kalliita.
Käytiin Turun keskustassa torilta hakemassa lisää marjoja sekä kahvilla, kun kolmannella yrittämällä löydettiin tyhjä pöytä siitä ihmisruuhkasta. Kuuma oli.
Kotona leipasin mansikkakakun, jota tehdessä hiki virtasi. Meillä on sisällä luonnollisesti yhtä kuuma kuin ulkona, eikä asiaa parantanut se, että uunia käytettiin pariin eri otteeseen. Illalla tehtiin vielä ruokaa, joka vaati myös uunia. Meidän piti lähteä viettämään päivää rannalle, mutta kello alkoi olla niin paljon, että päätimme jäädä kotiin. Lopulta illallisen jälkeen ehdotin Savojärven kierrosta ja niin me sitten lähdettiin vielä Kurjenrahkan kansallispuistoon, vaikka kamalasti laiskotti. Oli ollut niin raskasta vain maata kotona.
Kaunista oli ja kivaa, kun illalla jo pystyi vähän urheillakin. Metsä hohkasi lämpöä, mutta suolla tuuli sentään vähän naamaan ja tuntui ihanalta. Oli kaunista ja valoisaa.
Jotain siis sentään saatiin aikaiseksi. Kauhea stressi, kun ei tehty mitään, vaikka eihän sellaista saisi stressata. Keskikesällä saa olla justiin niin kuin haluaa. Tänään me kuitenkin suunnataan sinne rannalle seikkailemaan, jei!
Suomen Cup: KaaPo – KuPS 17.6.2020
Tänään se sitten taas alkoi omalta osaltani. Jalkapallokausi. En kirjoita tähän odotettu, sillä minä en oikein tiedä, mitä olen odottanut vai olenko mitään. Olen harhautunut metsiin kameran kanssa ja huomannut sen olevan ihanaa. Olen oppinut kuvaamisesta kevään aikana paljon ja tavallaan olisin voinut vielä jatkaa kuherruskuukausia luontokuvaamisen kanssa.
En ole osannut odottaa jalkapalloa, sillä joka vuosi sama ongelma: ketä haluan kuvata ja kuinka paljon. Haluanko mennä kuvaamaan yhtään lauantaipeliä, sillä ehkä haluankin mennä metsään sen sijaan kuin istua futiskentän laidalla? Ehkä saan näihin pian vastauksia, koska kokeilemalla ja fiiliksellä nämä asiat selviävät.
Tänään Kaarinan keskuskentällä pelattiin Suomen Cupin neljännesvälierä KaaPo – KuPS. Valitsin tämän pelin kuvattavaksi, koska aika ainutlaatuinen tilaisuus. Minulla oli pyhä suunnitelma saapua matsiin niin ajoissa, että ehdin vähän puuhastella omia juttuja, mutta kuinkas taas kävikään. Lähdin puolta tuntia ennen matsia kotoa, sometin ja meinasin pari kertaa saada pallosta päähäni. Toivoin, ettei kukaan taas nähnyt kuinka pyörin kuin häkkyrä pallon osuttua sandaaleihini.
Kaiken kevään luontokuvaamisen jälkeen olin päättänyt ottaa nyt ihan eri otteen jalkapallon kuvaamiseen kuin aiemmin. Olen vuosia hangoitellut valoa vastaan, vaikka se on välillä kauhistuttanut itseänikin. Kuitenkin juuri nyt, vuonna 2020, olen sitä mieltä, että miksi ihmeessä? Miksi en vain etsi myötävaloa välittämättä kaikista muista pirun säännöistä? Taidan alkaa etsiä, koska mielestäni parhaat futiskuvat on otettu myötävaloon paitsi ne yksi tai kaksi otosta, joissa Veritaksen yhdestä kulmasta pilkistää täydellinen vastavalo. Mutta se onkin vain se yksi hetki ja sitten se on poissa. Miksi tuhlata 40 minuuttia toiselta puoliajalta paskaan vastavaloon? Niinpä tänään tein jotain hyvin paljon aiemmista tavoistani poikkeavaa. Kuvasin koko matsin samassa päädyssä.
Ekalla puoliajalla olikin tohinaa, kun pääty sattui olemaan se, johon KuPS koko ajan halusi. Välillä toki KaaPo vei pallon toiseen päähän, mutta aina kuopiolaiset palasivat. Sitähän se jalkapallossa on. Laidoilta läpi, keskitys ja pallo maaliin?
Toisella puoliajalla ei oikein oma keskittyminen niin riittänyt, kun oli jäätävä nälkä ja kamalasti naakkoja liikenteessä. Kuvasin niitä enkä tiennyt yhtään, mitä kentällä tapahtui. Sitten taas siirryin seuraamaan jalkapalloa ja tulihan siinä pari kulmaakin KaaPolle, mutta hyvin ei käynyt. Lopulta KuPS teki vielä toisen maalin ja se oli vähän niin kuin siinä se matsi. Ei muuta kuin kamat kasaan ja kotiin syömään.
Matsi ei tuottanut mulle oikein mitään tunteita. Olin todella puolueeton ja olen sitä edelleen. En päässyt yhtään sisään koko peliin, ei ollut oikein mitään, missä olisin elänyt mukana. Ehkä ensi kerralla sytyn enemmän?