Meidän kesäloman alkuun on neljä viikkoa. Olen niin onnellinen, kun saadaan pitää loma ihan loppukesästä, sillä elokuun öissä on jotain taianomaista. Ovat yöttömät yötkin hienoja, kuten myös helteiset kesäillat, mutta elokuussakin voi nauttia kesästä ihan yhtä lailla. On myös jotenkin palkitsevaa, kun puurtaa töissä koko kesän ja sitten lopulta saa jäädä lomalle.

Tajusin joitakin vuosia sitten vasta kunnolla kesäloman merkityksen. Toki siis loma aina on tarkoittanut olla tekemättä mitään ja latautua, mutta oikeastaan viime kesä oli käänteentekevä, kun lähdimme kesälomareissulle. Aiemmin en siis kesälomalla useinkaan tehnyt yhtään mitään enkä lähtenyt mihinkään, mikä nyt tuntuu tosi tyhmältä, sillä lomallahan on just parasta lähteä pois kotoa. Tämän vuoden loman suunnitelmat ovat jo hyvässä vauhdissa ja juuri tällä viikolla varmistui se, että voimme todella suunnata kohti pohjoista. Nyt ei enää tarvitse kuin tehdä täällä kotona kaikki valmiiksi.

Jotta voi nauttia ansaitusta lomastaan täysillä, täytyy ennen lomaa siivota. Ennen lomaa täytyy tehdä kaikki ne asiat, jotka olisi pitänyt tehdä heti edellisen loman jälkeen tai ainakin ennen kesää. Koska loma ei ole mikään rästihommien tekemiseen tarkoitettu neljä viikkoa, vaan lomalla lähdetään reissuun tai vähintäänkin valvotaan kaikki yöt. Ei siivousta, ei stressiä epämääräisistä laatikoista tai kasoista, ei auton imurointia, ei mitään.

Minä aloitin jokunen viikko sitten käymällä kaikki kenkäni läpi ja supistin valikoimaa viidestä säkistä kolmeen. Nyt meillä ei enää ole alakerran varastossa yhtään minun kenkäsäkkiäni, vaan ne ovat kaikki tässä huushollissa säilytyksessä. Eilen alkoi operaatio vaatekaappi.

Minun vaatteeni ovat olleet koko elämäni ajan ongelma. Niitä on aina vaan liikaa, sillä en minä saa niitä kulutettua niin nopeasti kuin haluaisin. Kun niitä on paljon, eikä esimerkiksi puolipitosille ole ollut mitään järkevää paikkaa, ne tuppautuvat leviämään pitkin asuntoa ja sitten täällä ei enää kukaan halua olla. Niinpä tosiaan aloin eilen järjestellä kaappiani uusiksi ja tänään olen saattanut projektin loppuun.

Järjestelin tänään vaatekaappini tosiaan uudelleen niin, että sain yhdisteltyä joitakin laatikoita ja sain tilan käytettyä järkevämmin. Lisäksi projektiin kuului yhden makuuhuoneen nurkan järjestely myös. Kävimme hakemassa meidän varastosta mun vanhan vaaterekin, jolle löytyi hyvä paikka makuuhuoneen nurkasta, jossa aiemmin on ollut epämääräinen kasa meidän kuvausreppuja ja rinkkoja. Kasasin kuvauskamat rekin päälle laatikkoon ja yhteen laukkuun. Rekki saa toimia mun pukeutumisavustajana niin, että jatkossa puolet mun vaatteista ei hengaile keittiössä tuolien selkänojilla. Sain siitäkin hyvän opetuksen tällä viikolla, sillä eräänä aamuna töihin lähtiessä löysin mun Star Wars -alkkarit tän kerrostalon alakerrasta. Olivat ilmeisesti tarkertuneet mun kuvausreppuun keittiössä ja tippuneet tuonne jonnekin, sillä muuta selitystä en moiselle käyttäytymiselle keksi.

Oon niin onnellinen, kun sain hoidettua tän homman ja vaatteet on nyt paljon paremmassa järjestyksessä sekä sain tuon rekin takaisin auttamaan elämässä. Tykkään siitä, kun vaatteet ovat henkareilla, se tuo heti siistimmän vaikutelman.

Nyt on enää muutama muu järjestelyprojekti jäljellä ennen lomaa, mutta eiköhän ne mene hujauksessa, kun vaan tekee. Niin tämä vaatehommakin meni. Sitten tarvitsee vain lopuksi huoltaa vaelluskengät.

Kun sähköpostiin napsahti infoa 7.7. pelattavasta Veikkausliigamatsista TPS-Ilves, hetken harkittuani ilmoittauduin mukaan kuvaamaan. Akkressa piti tietysti kertoa työtehtävänsä, jota minulla ei luonnollisesti ollut, sillä kuvaan vain omaksi ja muiden iloksi. Vähän jopa jännitti mahtaako akkre mennä läpi juuri siksi, että taustallani ei ole ketään toimeksiantajaa tälle touhulle.

Meni muutamia tunteja, kunnes sähköpostiin kilahti TPS:n vastaus ”Tervetuloa!”, johon en edes vastannut, vaikka suuri aikomus oli. Jos siis luette tätä siellä Tepsin toimistolla, kiitos.

Tavoilleni uskollisesti en tietenkään lukenut mistään median ohjeita ja olinkin hieman huuli pyöreänä, kun kuulin puoli tuntia ennen matsin alkua, että tupaan mennään ihan eri paikasta kuin normaalisti. Sitä osasinkin odottaa, ettei mitään virvokkeita tulisi olemaan tarjolla, vaikka suu kyllä napsasi hieman iltateen perään. Kuivin suin oli kuitenkin mentävä ja kyllähän sitä nyt aikuinen akka koronasäännösten alla pärjää, jos on kerran pakko.

Oli ihanaa mennä Veritakselle ja etenkin Veikkausliigamatsiin. Veikkausliiga tuntuu aina oikealta. Ihan kaikkia vanhoja tuttuja en päässyt illan aikana tapaamaan, mutta edes puolet. Mieltä lämmitti nähdä Mettälän Ilarikin todella pitkästä aikaa, puhumattakaan Juho Lähteestä TPS:n paidassa.

Ensimmäisen puoliajan kuvasin lähes myötävaloon Ilveksen juostessa naama minua kohti. Kuvatessa tuntui, että kuvasin vain Ilvestä, mutta kuvia tehdessä yritin hieman tasapainottaa.

Toisella puoliajalla nälkä hiipi vähitellen ja harmitti, kun en muistanut mitään evästä mukaan. Ei auttanut kuin sinnitellä ja katsoa loppuun asti kuinka mahdotonta Tepsin oli päästä läpi Ilveksen puolustuksesta, joka esti kaikki yritykset kuin muuri.

Kuvaaminen ei yhtäkkiä ollut yhtään niin helppoa kuin aiemmin. Otin aivan ylivalottuneita kakkakuvia ja toisaalta myös ihmeellistä epätarkkaa söherrystä. Tämä oli hyvä muistutus siitä, että mitään ei voi pitää itsestäänselvyytenä. Ei edes jalkapallon valokuvaamista.