Saavutin raskauden viimeisen kolmanneksen viikko sitten, toinen kolmannes on nyt siis onnellisesti ohi. Toinen kolmannes alkoi jo helmikuussa ja päättyi tosiaan nyt toukokuussa. Tuohon välille on mahtunut kaikenlaisia raskaushuuruja, juokseminen loppui kokonaan ja onhan tuo mahakin alkanut kasvaa kunnolla. Ajattelin listailla tähän sen, mitä menneistä viikoista muistan.

15+4 Liitoskivut vaivasivat helmikuussa! Se oli uutta ja ihmeellistä, mutta aika nopeasti hoksasin niiden liittyvän liukkauteen ulkona. Köpsöttelin tosi varovaisesti liukkaalla, se jännitti häpyluuta ja seurauksena kunnon liitoskivut.

18+3 Töissä oli muuten ihan tavallinen päivä, mutta olimme kollegani kanssa kaksistaan pitämässä taloa pystyssä. Hän oli puhelimessa juuri asiakkaan kanssa, kun minä muistin yhtäkkiä äitiyspakkauksen uuden sisällön olevan nähtävillä Kelan sivuilla. Menin sinne ja alkoi kauhea itku, koska mukana oli aivan järjettömän ihana kettubody ja muutenkin koko pakkaus oli täynnä kettukuosia, aivan kuin joku suurempi voima olisi tiennyt just meidän saavan vauvan tänä vuonna. Kollegani höpötteli tyytyväisenä puhelimessa, kun minä itkin silmäni päästä, koska äitiyspakkaus. 😀

19+5 Viimeiset juoksut. Kovasti lähdin juoksulenkille, mutta pystyin juosta jotain 4 minuuttia.

PUOLIVÄLIN JÄLKEEN

21+4 Hain Noshin paketin, kun olin tilannut itselleni yhden mekon ja vauvalle ensimmäisen vaatteen. Otin sen paketista ja aloin itkeä, koska se oli niin pieni. 😀

21+5 Käytiin metsäretkellä Somerolla, joka ei ollutkaan aivan niin helppo reitti kuin olin ajatellut. Hyvä etten tippunut yhdeltä jyrkänteeltä ja muutenkin oli sis paljon kiipeilyä sekä vaarallisia tilanteita tähän tilaan nähden. Selvisin kuitenkin, mutta muistan tuon olleen sellainen ensimmäinen kerta, kun en voinutkaan enää riehua aivan kuin ennen.

22+2 Vihdoin rakenneultra! Oli tosi jännittävää! En osannut etukäteen pelätä, että mitä jos kaikki ei olekaan kunnossa ja tämä ajatus hiipi päähän vasta ultra-aamuna. Oli hämmentävää nähdä vauva taas ja vielä hassumpaa kuinka liikkuva tapaus hän olikin, kun olin luullut, ettei tuolla mahassa mitään tapahdu koskaan. Syy tähän tietysti löytyi istukan sijainnista, joka olikin siis edessä eikä takana, kuten ensimmäisessä ultrassa sanottiin. Oli myös mahtavaa kuulla kaiken olevan kunnossa.

23+0 Oli muuten tavallinen aamu, mutta meillä oli jäänyt 2 perunaa kattilaan yön yli pöydälle ja siitähän sitten itkuparku alkoi. Kuinka törkeää jättää kaksi perunaa ihan yksin yöksi kylmänä lojumaan pöydälle. Itkin, kun niiden oli kylmä ja ne oli unohdettu. Olivat yksinäisiä. Tahkis yritti lohduttaa, että oli niillä toisensa. Tämän jälkeen on aina tullut itku, jos perunat ovat jääneet yöksi pöydälle. Ei pidä jättää perunoita.

24+0 Menin sokerirasitukseen heti, kun viikot antoivat myöden. Tämä oli stressannut minua varmaan jo tammikuusta alkaen ja muutenhan loppujen lopuksi rasitus meni ihan hyvin, mutta paastoarvosta jäi kiinni. Romahdin täysin, kun sain raskausdiabetestuomion.

24+4 Leikkasin ite varpaankynnet! Olin voittaja!

25+2 Hain äitiyspakkauksen. Itkuhan siinäkin tuli. Yksi toppahaalari on niin jäätävän ihana, etten vaan kestä. Ja ne kaikki ketut! ♥

27+6 Tahkis joutui leikata mun varpaankynnet. 😀 Enhän minä kohta enää saa edes sukkia ite jalkaan.

SIINÄ SE MENI

Toinen kolmannes on siis sujunut aika tavallisesti. Ei mitään suurta ja ihmeellistä. Välillä pääsee kävelemään nopeampaa ja välillä hitaammin. Raskausaivot tulivat myös tutuksi noin kuukausi sitten ja lonkkasäryt alkoivat myös joku aika sitten. Jos nukun siis kyljelläni, alkaa lonkkaa särkeä kamalasti ja joudun lepuuttamaan selälläni nyt kun vielä pystyn selälläni olemaan. En tiedä, mitä tästä kaikesta sitten enää tulee, jos tuo selällä makoilukin viedään pois.

Seuraa seikkailujani instassa! 🙂

Instagramin perusteella voisin väittää kaikkien katsoneen eilen Euroviisut, kun minä itse luovutin jo heti alkuunsa ja painelin nukkumaan. Tainnutin itseni kai syömällä vähän liikaa, koska viimeistä iltapalaa syödessä olin aivan liian täynnä. Radi on johtanut siihen, etten enää uskalla skipata iltapalaa, vaikka eilenkin olisi todennäköisesti aivan hyvin voinut. En nimittäin pystynyt syömään maitorahkaa, vaikka se on iltapalojen kuningas itselläni raskausdiabetekseen liittyen.

Olen koko eilisen päivän ollut yksin kotona, viettänyt sitä kuuluisaa omaa aikaa. Aloitin aamun neulomalla, kun jotenkin yhtäkkiä iski inspiraatio pitkästä aikaa. Lenkkeily houkutti, mutta en uskaltanut kuin lyhyelle pihakierrokselle, sillä edellisenä päivänä lenkillä sekä illalla saatoin kärsiä hieman harjoitussupistuksista. En ole varma, mutta luulen näin. Toinen vaihtoehto on, että mahani on pinkeä vain siksi, kun minulla on ruisleipäkokeilu menossa radiin liittyen juuri nyt. Jos mahani saisi päättää, ruisleivällä ei ole enää sijaa elämässäni, mutta pakko nyt silti testata, mitä se tekee sokereille.

Kävely aamupäivällä ei tuntunut mitenkään pahalta, joten lähdin oikealle lenkille myöhemmin päivällä. Jouduin heti alkuunsa hidastamaan tahtia tai muuten olisi alkanut sattua liikaa. Sää oli aivan ihana ja vähän harmitti, kun en pystynyt kävelemään kuin hädin tuskin kaksi kilometriä. Loppuillan vain lepäsin ja välillä neuloin.

Mietin päivällä ennen lenkkiä, että tätäköhän elämäni sitten on äitiyslomalla, koska samalla tavalla minulla silloin on omaa aikaa päivisin. Olisi ihanaa, jos ei olisi sitten enää mitään koronauhkaa ja voisi mennä kaikkien niiden ihmisten kanssa kahville ketä en ole nähnyt pian 1,5 vuoteen. Periaatteessa eilenkin olisi voinut kahvitella, mutta tällä hetkellä koen koronaa olevan edelleen liikaa moiseen rohkeaan touhuun ja toisaalta kynnys pyytää ketään kahville oli tosi suuri. Huomaa kyllä, että sosiaalista kanssakäymistä ei pahemmin työn ulkopuolella ole ollut.

Tänään Tahkis palaa kotiin retkeltään, jee! En vielä tiedä, mitä tehdään, mutta Turun yliopiston kasvitieteellinen puutarha houkuttelisi. Meillä toki myös loma jatkuu edelleen, joten rentoilua on luvassa joka tapauksessa.

Seuraa seikkailujani instassa! 🙂