Ennen vanhaan tehtiin ”päivä mun kanssa” -postauksia, mutta minä ajattelin tehdä tällaisen päivä vauvan kanssa -version nyt. Tokihan tämä olisi pitänyt tehdä jo eilen, koska eilisestä ajattelin kirjoittaa, mutta iltaisin ei kyllä ole vähäisintäkään aikaa kaivaa läppäriä pölykerroksen alta. Eilinen oli muutenkin taas sarjassamme päivä, jolloin ei ollut minkään valtakunnan rytmiä eikä kaikki mennyt ihan niin sutjakasti.

PÄIVÄ VAUVAN KANSSA

01:22 herään, kun vauva haluaa tissin suuhun. En aina öisin ole ihan varma onko hänellä välttämättä nälkä, sillä tällä hetkellä hän haluaa tissin suuhun lähes koko ajan. Otin hänet nimittäin takaisin perhepetiin nukutusteknisistä syistä ja huomasin siinä samalla maidon nousevan kohisten, ihan kuin alussa. Niinpä en nyt voi siirtää häntä pois perhepedistä, kun hänen kasvuaan seurataan edelleen. Tällä kertaa hänellä kuitenkin oli oikea nälkä, sillä hetken imemisen jälkeen tutti ei kelvannut eikä äiti saanut poistua vierestä pumppaamaan maitoa. Otan hänet kainaloon, menen sohvalle syöttämään, mutta hän raivoaa. Ei siinä sitten, laitan vaunuihin, jonne hän simahtaa välittömästi. Kiroan itsekseni kuinka se ei päivällä ole näin helppoa, pumppaan maidot ja jään sohvalle nukkumaan. Heräämme molemmat neljän jälkeen Tahkiksen noustua ylös sängystä. Otan jälleen vauvan kainaloon ja menen takaisin sänkyyn viideltä.

Yllättäen vauvaa ei väsytäkään niin, että hän jatkaisi syömisen jälkeen suoraan unia vaan hän ihmettelee käsiään välillä ja vaikuttaa kovin pirteältä. Onneksi lopulta me molemmat jälleen nukahdamme. Jatkamme tätä tissittelytorkkumista puoli kymmeneen asti, jolloin herään vihdoin päivään. Syötön jälkeen jätän vauvan sänkyyn ja menen itse vihdoin syömään aamupalaa. Vauva jokeltaa sillä välin sängyssä, kunnes ääni muuttuu vaativammaksi ja käyn nappaamassa hänet aamutoimiin. Vaihdetaan vaippa, vaatteet ja mennään leikkimatolle hetkeksi. Reilun tunnin oltuaan hereillä nukutan hänet yllättävän vaivattomasti vaunuihin sisälle ja hän nukkuu kaksi tuntia!

Syötän, hän on ihan unessa edelleen tai muuten vain rentoutunut. Vaihdan vaipan, jolloin hän herää kunnolla. Sitten taas leikkimään. Kolmelta yritän saada hänet nukkumaan, mutta hän ei nuku. Ei millään valtakunnan tempulla. Tahkis tulee töistä ja makoilemme sängyssä kaikki kolme melkein tunnin. Viideltä olemme ulkona, sillä mikään muu ei saa lasta nukkumaan kuin väkisinvaunuttelu. Käymme lenkillä ja vauva nukkuu jälleen vähän pidempään onneksi, taas parin tunnin päiväunet.

Yhdeksän aikaan meno alkaa olla jälleen aika kiivasta. Pitäisi kai jo olla nukkumassa vauvan mielestä. Kun ehdin lopulta sänkyyn hänen kanssaan, hän raivoaa molemmille tisuliineille enkä enää tiedä miten päin pitäisi olla. Yleensä sängyssä syöttäminen auttaa, jos mikään muu ei. Annan vauvan jokeltaa rauhassa, kovin väsyneeltä kuulostaa. 22:20 hän tarttuu kiinni ja alkaa nukkua. Vihdoin. Kunnes havahtuu tunnin päästä jälleen hamuamaan eikä tuttitemppu toimi ollenkaan.

4 KK HULINAT?

Meillä on joulukuussa mennyt yhtäkkiä kaikki rytmit ihan sekaisin ja nukkuminen on mitä on. Huonon kasvun takia epäilen allergiaa edelleen ja onneksi pääsemmekin tutkimuksiin pian. Toisaalta vauvan syöminen voisi olla tehokkaampaakin, mutta raivareiden läpi en jaksa taistella. Oletan hänen usein sillä tavalla kertovan ”äiti, olen jo ihan täynnä” tai että ”äiti, ristus sulla on paska asento taas”. Mitä näistä raivoista netistä lukee, syy saattaa olla liian hidas heruminen tai liian nopea heruminen. Ehkä hän on täynnä tai ehkä nyt ei vaan huvita. Tosi stressaavaa sen tiedon rinnalla, että jätkän pitäisi kasvaa paaaaaljon enemmän. Kai? 500 grammaa kuukaudessa on edelleen täyttynyt, mutta neuvolan ohjeistuksen mukaan kasvun pitäisi olla kuulemma 600 grammaa kuukaudessa.

Tänään meillä oli ihan hyvät lounaspäikkärit, koska kävin ulkona, mutta sen jälkeen nukutus ollut jälleen olematonta. Kai tämä ympäristö sitten vain on niin kiinnostava, ettei malta. Tavallaan odotan kovasti jo sitä, että tästä vaiheesta päästään eteenpäin ja se mahdollinen allergia selviäisi.

Jaahas jaahas, tuli tässä eilen mieleen blogin kirjoittelu yhtäkkiä, mutta juuri sillä hetkellä ei ollut aikaa. Vietimme eilen nimittäin pienen poikasen ristiäisiä ja meillä oli tupa täynnä väkeä koko päivän. Illalla nostettiin jalat pöydälle ja syötiin kakkua, joka muuten oli uskomaton taideteos. Kakun meille taiteili mun työkaveri, jonka kanssa olen ehtinyt olla töissä tasan viikon jos sitäkään ennen kuin jäin äitiyslomalle. 😀

Kahden viikon bloggailutauon aikana olen ehtinyt käydä paljon negatiivisia fiiliksiä neuvolaan liittyen läpi ja siksi oikeastaan olen ollutkin aika kiireinen. Meillä oli kolmekuukautisneuvola marraskuun lopulla ja heti seuraavana maanantaina käynti neuvolalääkärillä vauvan kasvuun liittyen. Se oli tilaisuus, jossa minulle puhuttiin vauvan pienuudesta (ei niin kauniisti) sekä korvikkeen antamisesta. Tulin kotiin, sain enemmän kokeneelta vinkiksi mennä käymään yksityisellä kysymässä toista arviota ja niin sitten tein. Yksityisen mukaan tiettyjen asioiden takia ei ole huolta aivan kuten kunnallisella annetaan ymmärtää ja käynti olikin tosi iso helpotus. Samaan viikkoon osui vielä sekä vauvan että minun osteopaattikäynnit ja toinen koronarokotus, joka toi mukanaan kuumeen yhdeksi päiväksi. Sitten oli vielä ristiäiset. 😀 Että on tässä ollut aikalailla kaikenlaista. Eikä se tähän edes lopu. Ensi viikolla sama mylly jatkuu.

Huomenna meille tulee perheohjaaja, keskiviikkona pitäisi mennä osteopaatille (täytyy ehkä siirtää pakkasen takia, saa nähdä) ja torstaina kontrolliin neuvolaan. En olisi perheohjaajaa muuten meille pyytänyt, mutta viimeksi neuvolassa kysyivät haluaisinko sellaisen käymään, kun kehuin kuinka olimme käyneet imetysohjaajalla ihan omin avuin. Senkun tulee, sattuu kerran olemaan siistiäkin noiden ristiäisten takia. Tarvitsen myös ohjausta missä välissä sitä korviketta pitäisi tarjota, sillä meillä on 3,5-kuukautisen rintaraivarit päällä eikä tämän hetkinen pullosta antaminen asiaa paljon paranna. Jos lisäämme tähän korvikkeen, en uskalla edes arvata mitä imetykselle tapahtuu.

Kuten huomaa, helppoa ei elo ole vieläkään, vaikka jotenkin se pitkä synnytys ja kaikki muu silloin elokuussa olisi ihan riittänyt. Ehkä vähäiset yöunet myös tekevät ongelmista turhan isoja. Jaksaa jaksaa!