Vajaa kaksi viikkoa sitten suljin läppärin kannen, lähetin työkaverille viestin whatsappissa ja menin kerälle sänkyyn peiton alle. Kerroin nopeasti viimeiset työkuulumiset ennen lomalle jäämistä ja sitten yritin nukkua päikkärit, koska väsymys oli aikamoinen juuri silloin. Oli jotenkin hämmentävä ajatus, että olisi oikein lomalla. Sieltä se kuitenkin tuli, kuten onneksi joka vuosi.

Ihan ekana me suunnattiin Nauvoon. Käytiin siellä pyörähtämässä yhden päivän verran. En saanut saaristosta sellaista ”omg olispa kiva asua täällä” -fiilistä, vaikka jotenkin odotin sitä, koska kyse on metsä-, pelto- ja merimaisemista. Sen sijaan nyt viikon sisään Keski-Suomi aiheutti ajatuksia siihen suuntaan voisiko näinkin todella asua, peltomaisemissa järven rannalla. Jotkut onnekkaat näkyivät niin asuvan nimittäin. Ai että.

Viime viikolla eli ekalla lomaviikolla sain vihdoin aikaiseksi tavata ystävää munkkikahvin merkeissä Ankassa. Ihan paras munkkipaikka! Jokirannassa kävin samana päivänä vielä uudelleen, kun käytiin koko perheen pyöräretkellä illalla.

Loppuviikosta mun vaaterekki romahti, joten siitäpä sitten alkoi pieni vaatekaappioperaatio. Kävin puolet vaatekaapista läpi poistaen sieltä vaatteita, jotta sain rekillä henganneet mahtumaan johonkin. Rekki nimittäin tuli tiensä päähän joutuen Topinojalle. Seuraavana päivänä oli vahvasti sellainen olo, että makuuhuone pitää nyt samalla järjestellä kuntoon, jotta voidaan lähteä lomaretkelle hyvillä mielin. Niin sitten tehtiin ja nyt on taas tilaa ottaa peiliselfieitä, kun sänkyjä työnnettiin niin lähelle ikkunaa kuin mahdollista.

JYVÄSKYLÄÄN

Sunnuntaina tehtiin lähtöä puoli päivää, kunnes saatiin koko konkkaronkka autoon asti. Ajeltiin Keikyälle ja sieltä Jyväskylään. Lapsi oli ihan valmis Keikyällä pysähtymisen jälkeen ja hoki vaan, että kotiin. Oli tylsä sanoa, ettei nyt ihan hetkeen olla menossa kotiin. Hän vihasi hotellia, mutta selvisimme kolmen yön visiitistä onneksi. Ekana päivänä kävimme kahlaamassa uimarannalla ja Lutakon leikkipuistossa, toisena päivänä kiersimme Jyväskylää ympäriinsä ja eilen hyödynsin hotellin kuntosalin aamupalan jälkeen.

ja vimpeliin

Eilen jätimme Jyväskylän taaksemme hurauttaen Saarijärven, Karstulan ja Kyyjärven läpi Vimpeliin. Se oli alamäkeä koko matka melkein.

Tänään onkin meidän 2-vuotiaan juhlapäivä, joten käytiin hakemassa nisua Luoma-ahon leipomosta. Ajettiin sinne Paalijärven kautta, käytiin Alajärvellä Lidlissä ja kotiin Kaartusen kautta. 😀

Lomalla on siis jo ehtinyt kaikenlaista mukavaa eikä vielä edes tiedetä mitä kaikkea tullaan tekemään. Puolet jälellä! Nyt ollaan Vimpelissä jonkun aikaa ja sitten jatketaan todennäköisesti takaisin kohti etelää.

Siitä alkaa nyt olla pari kuukautta, kun inspiroiduin aloittamaan uuden elämän arkisten tapojeni kanssa. Vetelä olemukseni ja liikunnan vähäisyys arjessa kyllästyttivät. Niinpä otin vauhtia lukemalla onnistuneesta elämäntapamuutoksesta kertovan kirjan ja ajattelin, että nyt kaikki muuttuu. Vajaassa kuukaudessa liikunnan lisääminen tuntui mahtavalta ja olin ihan varma, että nyt alkaa kilot karista! Olen käynyt pari kertaa kokeilemassa juoksemista ja edelleen olen ollut ihan varma, että alkaa paino lähteä. Vaan ei lähde: paino vain nousee ja muutoskuvissa ei näy mitään muuta paitsi pullottava takareisi.

Tämä on varmaan se hetki, kun moni lyö hanskat tiskiin, koska eihän tästä mitään tule. Minä en aio kuitenkaan tehdä niin, koska jossain vaiheessa painon on lähdettävä alaspäin, kun tapojaan muuttaa.

Sätin itseäni siitä, etten ole muuttanut ruokailutottumuksia tarpeeksi, mutta kun oikein miettii, kyllä nekin ovat muuttuneet. Syön paljon enemmän proteiinia ja välillä on päiviä, kun en herkuttele ollenkaan. Nykyään saattaa olla todella monta päivää, kun en syö suklaata ollenkaan.

Juoksuhommat ovat tuntuneet ihanilta, joten sitä aion jatkaa kaikesta huolimatta. Ylipäätään liikunta arjessa tuntuu todella hyvältä enkä oikein näe, että mitään muuta tapaa elää edes voisi olla. Ei ihminen jaksa oikeasti, ellei liiku!! Ihminen tarvitsee erinäisiä lihaksia, etenkin vanhempana. Ne kannattaa hankkia silloin, kun vielä voi.

Jos muutoskuvissa ei näy mitään parinkaan kuukauden päästä, joudun ottaa asiakseni ferritiinin mittauksen ja VIHDOIN etsiä jostain jonkun lääkärin, joka asian päälle ymmärtää. En halua enää kuulla, että ferritiini 35 on ihan hyvä. Se ei tue juoksuharrastusta (rautaa kuluu jalan iskeytyessä maahan) eikä ylipäätään normaalia elämää. Haluaisin saada jonkun virallisen käskyn syödä rautaa epäsäännöllisen säännöllisesti, koska ei siinäkään ole mitään järkeä, että parin vuoden välein laahustaa lääkäriin ja saa käskyn syödä rautakuurin. Kyllä naisilla pitäisi jo ihan murrosiästä alkaen olla joku virallinen suositus syödä rautaa tietty määrä vuodessa, vähän kuin D-vitamiinillakin on. Pois lukien kertymätaudit, mutta eikö ne olisi helppo selvittää silloin teininä?