Hae
Mari Hietala

Loma alkaa

Meillä alkaa nyt loma. Pitäisi pomppia tasajalkaa ja olla innoissaan, mutta todellisuudesa koko päivän minua on vainonnut ärsyttävä päänsärky. Viime yö ei taas mennyt aivan parhaalla tavalla, kun keskellä yötä piti ruveta vaihtamaan vaatteita ja lakanoita. Lapsemme nukkuu meidän keskellä nyt taas ja sattui sellainen pieni vahinko, jonka myötä oli vähän märkää.

Mitä tehdään lomalla on kysymys, jonka olen kuullut muutamia kertoja viime aikoina, mutta siihenpä minulla ei ole vastausta. Emme ole suunnitelleet mitään tarkkaa. Johonkin olisi kiva lähteä, mutta en tiedä minne. Pohjoiseen? Etelään? Länteen ehkä? 😄 Vahtoehtoja ja mahdollisuuksia tuntuu riittävän. Kovasti houkuttaisi esimerkiksi mennä laivalla merten yli johonkin, mutta katsotaan nyt sitten miten käy. Ainoastaan yksi kohde on varma ja se on Muumimaailma. 😁

Kesä on ollut niin viileä ja sateinen tähän asti, että eniten odotan lomalta vain lämpöisiä päiviä. Tämä on ensimmäinen vuosi koskaan, kun en pistäisi pahakseni, jos olisi vähän hellettäkin. Olisi kuitenkin ihana päästä rannalle lapsen kanssa. Odotin jo viime kesänä lämpäisiä iltoja, jolloin voisi istua terassilla iltamyöhään, mutta sellaisia iltoja ei tainnut tulla ollenkaan. Tai sitten ne olivat joskus elokuussa. Lomalta odottelen nyt samaa.

Lomalla olisi myös ihana lukea edes yksi kirja. Useammasta ei olisi myöskään haittaa. Minulla on pari jotain hömppää jossain tuolla odottelemassa, viime vuosien Sophie Kinsellat ovat kaikki lukematta ja Satu Rämön Jakob.

Nyt ihan seuraavaksi täytyy mennä tutkimaan kaappeja, jos vaikka söisi jotain vielä tänään. Kauhea nälkä, joka haittaa olemista aika paljon just nyt. Niin ihanaa, kun on loma edessä ja pelkkiä mahdollisuuksia! Kyllä me varmasti tekemistä keksitään, vaikkei vielä mitään varmaa olekaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *