Viimeinen lomaviikko
Viimeinen lomaviikko on pian ohi. Olemme olleet lapsen kanssa kahdestaan tällä viikolla päivisin, kun mies palasi töihin maanantaina. Olin jo tiistaina aivan ihmeissäni miten keksin meille tekemistä, mutta kyllä tuo aika kuluu, vaikkei mitään tekisikään. Ollaan me kuitenkin jotain tehty joka päivä.
Maanantaina kävimme Lidlissä aamupäivällä, tiistaina Ravattulan Cittarissa, keskiviikkona Turussa ja eilen Kupittaan Cittarissa. 😄 Ollaan oltu ahkeria kauppaihmisiä, mutta voi sitä niinkin viilentyä. Eilen olisin halunnut rannalle, mutta lapsi ei, joten sitten mentiin vaan kauppaan. Keskiviikkona hän kävi parturissa, joten siksi meillä oli Turku-päivä. Eilen käytiin myös koko perhe lyhyellä pyöräretkellä leikkipuistossa, vaikka edelleen oli ihan kauhean kuuma. Koko viikko on ollut pelkkää hellettä, vaikka piti jo viilentyä. Nyt ensi viikko näyttää siltä, mitä tämän viikon piti olla.
Olen niitä ihmisiä kelle riittäisi yksi viikko hellettä ja siinäkin on kuusi päivää liikaa.

Viimeinen lomaviikko on pitänyt sisällään myös töihinpaluun ajattelua. Tänä vuonna töihinpaluu tuntuu hyvältä ja siitä voi varmaankin kiittää sitä, että on mielekäs työ. Arkeen paluuta auttaa myös se, että mies jo palasi, joten täällä on jo puoliksi eletty normaalia arkea.
Opiskelun ajattelua olen vältellyt. Minulla on kolme hankinnan raporttia kirjoittamatta ennen kuin alkaa syksyn kurssit. Syksyllä kurssien lisäksi pääasia olisi varmaankin löytää opinnäytetyön aihe. Vaikka olen aloittanut alustavat tiedustelut jo ajoissa, en silti vieläkään tiedä aihetta. Täytyy vain luottaa siihen, että aihe löytyy lopulta. Kursseja minulla ei ole kuin joku kolme tai neljä eli ei ollenkaan paha, kun vertaa kevääseen. Taisi olla ainakin viisi kurssia nimittäin, joista yksi on tosiaan vieläkin kesken. Tai kaksi, koska yhdestä en päässyt läpi. 😅


Ihanaa, kun on viikonloppu edessä eikä minun tarvitse yksinäni keksiä meille tekemistä vaan voidaan joko pyöräillä tai muuten lähteä johonkin koko sakki. Huomennakin on edelleen +28, joten leikkipuistoihinkaan ei oikein ole menemistä.


0

