Hae
Mari Hietala

Vinted-huuma on vienyt mennessään

Luettelin maanantaiaamuna instastoryyn tämän viikon ohjelman, joka ei loppujen lopuksi ole edes pitänyt paikkaansa puoliksikaan. Tiistaina piti olla leikkitreffit, mutta ei ollut, joten ehdin opiskella tosi hyvin ja siitä olen kyllä iloinen. Eilen minun piti mennä tanssitunnille tai oikeastaan maanantaina luulin meneväni luennolle keskiviikkona, mutta luento olikin tänään. Tanssitunnin sijaan lähdin Myllyyn etsimään postituspusseja, koska Vinted-huuma vie rouvaa nyt aika hyvin. Se rouva olen siis minä.

Olenhan minä Vintedistä ollut tietoinen jo kauan, mutta en jotenkin ottanut ikinä asiakseni ladata sitä ja ruveta myymään tavaroitani. En ole koskaan osannut myydä tavaroitani, vaikka olisi ollut kyllä ihan syytä. Nimimerkillä rouvan vaatekaappi kaipaa kiivasta myyntityötä vuodesta toiseen. ”Jos mahdun tähän vielä” -vaatteita on useampi laatikollinen, ei siis mitään söpöä pientä pinoa vaan nimenomaan laatikollisia.

Mikä minut sai sitten vihdoin tekemään Vinted-liikkeeni? Syytän kävelyä ja sen tuomaa uutta virtaa arkeen. En olisi näin jaksava ellen olisi kävellyt kuukautta.

*kuvan Aveeno saatu pr-lähetyksenä

Tuntuu ihanalta, kun saa tavaroita myytyä ja saada nurkkia tyhjennettyä. Nyt ymmärrän, mitä ne sanovat instagramissa: myy, jotta tavara vähenee ja siivoaminen helpottuu. Nyt tiedän, mitä he tarkoittavat.

Postilaisena olen tästä myös tietysti aika innoissani, kun saan kiikuttaa paketteja lähetettäväksi. Pidän huolta siitä, että lähetän kaikki paketit niin pian kuin mahdollista. Eilen en millään ehtinyt enää illalla postittamaan, joten tänä aamuna vein kolme pakettia ja nyt illalla vielä yhden.

Myyntejä minulla on nyt 72,10 euron edestä ja sen lisäksi olen myynyt facen kautta 35 eurolla. Ihan kivat tienestit vain reilussa viikossa.

Haluan nyt sanoa teille kaikille, jotka olette kuin minä ettette saa aikaiseksi: kyllä voitte saada. Se ehkä vaatii jonkin samanlaisen hyvän hetken kuin minulla: maanantaipäivä, töiden jälkeen, istut sohvalla ja mietit pitäisikö ruveta käymään nurkkia läpi. Suosittelen.

Sinä pystyt. ❤️

2 kommenttia

  1. Milla kirjoitti:

    Vaatekaappien siivoaminen on yllättävän terapeuttista ja kieltämättä pitäisi itsekin palata siihen, että käy vaatteet ja tavarat läpi esim. kerran vuodessa. Ennen pidin nyrkkisääntönä sitä, että jos en ole käyttänyt sitä vuoteen -> kirppikselle vaan. Nyt viime vuosina en ole myynyt kuin lapsen juttuja kirppiksellä, mut nyt tarvitsen lisää tilaa vaatehuoneeseen eli…. Vaatehuoneen ja kaappien läpikäyminen jatkuu. 😁✌🏼

    https://www.moonshapedlittlebox.fi/

    • Mari H kirjoitti:

      Niinhän se on. Minä en itse asiassa pidä tuosta vuoden säännöstä, koska se ruokkii turhaa kuluttamista. Kun saa tilaa vaatekaappiin, saattaa herkästi ostaa uusia vaatteita tilalle. Minusta vastuullista on käyttää 15 vuotta vanhoja vaatteita. Tietysti oikeasti turhat vaatteet kannattaa laittaa kiertoon eli sellaiset, jotka ovat joko pieniä tai isoja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *