Minun touhujani instagramissa seuraavat ainakin tietävät: meillä on meneillään edelleen kevätsiivoilut ja hommaa piisaa. Tahkis aloitti pari viikkoa sitten siivoamalla vaatehuoneen, eilen järjestelimme kirjoja ja tänään minä otin vaatekaappini käsittelyyn vihdoin. Halusin siirtää kaapistani syrjään kaikki ns. tavalliset arkivaatteeni, joita tuskin tulen tarvitsemaan loppuraskauden ja vauvelin syntymän jälkeen. Ja sitten kun jotain tarvitsen, otan käyttöön vaatekappale kerrallaan. Projekti jäi vielä hieman kesken, koska seuraavaksi ajattelin käydä läpi alusvaatteeni ja heittää vanhat venyneet sekä aivan liian pienet rintsikat menemään. Miksiköhän sellaisiakin on pitänyt säästää? En kuitenkaan enää tänään aio siivoilla vaan nyt haluan kertoa teille meidän eilisestä illan huipennuksesta. Me tehtiin nimittäin olohuoneen lattialle maja!

Raahasimme sängystä petauspatjan olohuoneen matolle ja rötkötimme illan siinä, kunnes alkoi väsyttää liikaa. Ulkona oli kamala myrsky, ikkuna vain helisi ja mietin kuinka täällä edes uskaltaa nukkua, mutta eihän siinä muukaan auttanut. Siirsimme muutamat tuolit petimme ympärille, jotta saimme tehtyä lakanasta katon majaamme. Siitä tuli aika ihana pesä, jossa oli mukava nukkua myrskystä huolimatta. Alusta tietysti oli kova, mutta siinä kyllä selkävaivat paranivat.

Ensin My Little Ponyja ja nyt maja – mukavahan välillä tehdä jotain omasta arjesta poikkeavaa, eikö vaan?

Ennen majan rakentamista kävimme ensin juoksemassa ja sitten saunassa. Aah! ♥ Olen niin tyytyväinen, kun juokseminen edelleen onnistuu. Se minua nyt hieman harmittaa jo etukäteen, kun tiedän juoksemiseen tulevan noin vuoden tauko sitten, kun en enää pysty siihen ja synnytys lähestyy. Synnytyksestä palautuminen vaatii aikaa ja työtä, eikä juokseminen ole lajilistalla kärjessä. Ei varmaankaan auta kuin vain hyväksyä tämä, että juoksemiseen tulee pitkä tauko ja sitten joskus joudun aloittamaan taas kerran alusta.

Viikonloppu on kokonaisuudessaan mahtava, kun olemme saaneet niin paljon aikaiseksi ja silti rentoutuneet. Toivottavasti sullakin on ollut mukava viikonloppu!

Kun tein positiivisen raskaustestin, aloin heti miettiä pukeutumisvaihtoehtojani. Minun piti onnistua piilottamaan raskaus vielä kahden kuukauden ajan, eikä minun mahani ollut mistään pienimmästä päästä alunperinkään. Olin ihan varma, että alkuraskauden jäätävä turvotus näkyy epäilyttävästi muille, mutta turhaan kai jännitin. Pidin vanhoja jo aiemmin isoksi jääneitä rentoja housuja niin kauan kuin pystyin, mutta viikolla 12 oli pakko luovuttaa niidenkin kanssa. Vuorottelin housujen ja neulemekkojen kanssa, kunnes lopulta tunnustin työkavereille raskauteni.

Erään kerran mammasukkahousuja H&M:ltä pyydystäessäni törmäsin ihanaan My Little Pony -paitaan. Se oli ihanan oversized ja mietin kuinka kiva se olisi farkkujen kanssa. Jätin sen kuitenkin ostamatta, koska en mielelläni shoppaile pikamuotia enää ja vielä enemmän mietin voiko näin vanha akka pukea päälleen enää poneja. Se tuntui jotenkin tosi väärältä.

Aikaa kului, mutta ponit eivät unohtuneet. Halusin sen paidan, vaikka edelleen mietin onko nyt oikeasti soveliasta pukea My Little Ponyja tässä iässä.

Sitten päätin, että niin voi tehdä. Kyllä ihminen saa pukea ponit päällensä minkä ikäisenä tahansa. Mitä väliä sillä on? Ei se ole kuin paita. Ja ponit ovat ihania!

Kun näin Monnan uuden tukan instassa pari päivää sitten, hymyilytti. Ihana uusi ponitukka ja sama paita kuin minulla!

Tilasin omani lopulta joitakin viikkoja sitten samalla, kun jouduin hankkimaan joitakin äitiysvaatteita. Olen niiden kohdalla joutunut luistamaan pikamuodin välttelystä, koska en halua laittaa rahaa paljon vaatteisiin, joita tulen käyttämään vain yhtenä vuotena elämästäni. Lisäksi pikamuotiketjut nyt vain tarjoavat parhaiten helppoja ratkaisuja juuri plussanneelle, joka haluaa nopeasti jotain mahalleen sopivaa, jotta pystyy olemaan töissä mukavasti.

Julkisella paikalla olen nyt pari kertaa näyttäytynyt uudessa hienossa My Little Pony -paidassani ja voin todeta sen toimivan siinä missä muutkin vaatteet. Eihän ihminen edes ole vielä kovin vanha ollessaan 37, eihän? En oikein vieläkään ymmärrä, mistä sain päähäni, ettei minun olisi soveliasta kulkea ponipaidassa. Ei ilmeisesti tee hyvää ihmiselle pukeutua yli kolmen kuukauden ajan kaapuihin piilotellen omaa itseään.