Tänään on varmaan vähän muutakin ihmisillä mielessä kuin lenkkeily, mutta ajattelin silti kirjoittaa postauksen aiheesta, koska asia on ollut mielen päällä tässä kuluneen viikon aikana. Ja jokainenhan sen tietää, ettei huonoilla kengillä kannata lenkkeillä tai tehdä yhtään mitään, mutta silti tämä on nyt pakko päästä sanomaan. Ihan muistutuksena itselleni myös, että jokaisen juoksukenkävalmistajan kenkä ei välttämättä sovi, vaikka kuinka tuntuisivat tosi hyviltä.

Jotkut blogiani pisimpään lukeneet varmasti muistavat New Balance -hulluuteni. New Balancen 890 oli paras juoksukenkä koskaan ja niin voin varmasti vieläkin sanoa niistä vanhoista malleista. Ne istuivat jalkaan kuin sukka ja ikävöin niitä julmetusti!  Seuraavaksi kokeilin Hokaa, mutta reväytin takareiden ne jalassa enkä ole sen jälkeen koskenut. Koska kenkien vikahan se toki oli, eikä esimerkiksi lämmittely ollut yhtään puutteellinen. Hokien jälkeen vannoin Asicsien olevan ihan parhaat. Kuljin ne jalassani raskaana ollessa ja yhdeksän kuukautta synnytyksen jälkeenkin vielä. Tai siis ostin siinä välissä uudet, mutta sama malli.

Raskaana olessa ja sen jälkeen minulla väsyi kävellessä alaselkä tosi paljon. Luulin sen johtuneen isosta mahasta, mutta taisinkin olla väärässä! Tuli nimittäin ostettua tuossa pari viikkoa sitten ihan ohimennen Adidakset ihan vaan arkikengiksi ja niiden kanssa kävikin niin, ettei selkäni väsykään. Olin tietysti aivan ihmeissäni, mutta myös onnellinen, että tuli kokeiltua eri kenkiä ja huomattua tämä asia. Sitten kun lähden joskus oikeasti juoksemaan, kokeilen Asicsia vielä, mutta kävelemään en enää niiden kanssa lähde.

Tarinan opetus on siis taas se sama kuin aina: hyvin pienestä on kaikki kiinni. Tottakai askellus vaikuttaa selkään, hyvänen aika. Olisi se nyt pitänyt jo ihan ennestään tietää eikä syytellä omaa mahaa. 😀

EI pidä lenkkeillä huonoilla kengillä. 🙂

Ennen kuin kuukausi vaihtuu kesäkuuhun, on varmaan kirjoitetettava Pyhä-Häkin kansallispuistosta. Kuvat sieltä ovat nimittäin todella talviset, koska retkemme ajoittui siihen kohtaan kevättä, kun lunta vielä oli. Lumesta johtuen emme kiertäneet koko kansallispuistoa vaan kävimme vain eväsretkellä parin kilometrin päässä parkkipaikalta.

Mies oli katsonut googlemapsista, että juu, parkkipaikalle pääsee asfaltoitua tietä pitkin. Lähdettiin siis retkelle hyvillä mielin, aurinkokin paistoi lämpimästi. Ainoa vaan, että se asfaltti oli Saarijärven suunnasta ja me lähestyimme Kannonkoskelta päin kohdetta. Oli taas jännitystä ilmassa, kun yhtäkkiä asfaltti loppui ja kyltissä luki huonokuntoinen tie/kelirikko 10 km.

Pyhä-Häkin kansallispuisto on takuulla kesällä ihan mieletön. Siellä on suota ja vanhaa metsää. Kuului myös olevan paljon lintuja, mutta emme tunnistaneet sirkutuksesta. Todennäköisesti tinteillä oli kevättä rinnassa.

Vanha metsä on kovin vähättelevästi sanottu Pyhä-Häkistä. Se on ikimetsää. Yli 250 vuotta vanhaa metsää.

pojalla päällä: pipo minun tekemä / aurinkolasit *Izipizi /  vanupuku kirppikseltä (Reima) / töppöset äitiyspakkauksesta

Me kävelimme Kotajärvelle, jossa oli hieno keittokatos järven rannalla. Siellä olisi kelvannut paistaa lättyjä ja oleskella vaikka koko päivän, mutta meidän pieni retkeilijä alkoi vähitellen ilmoitella, että haluaisi takaisin *kantoreppuun ja nukkumaan. Niinpä hotkastiin kahvit suklaan kera ja lähdettiin takaisin tarpomaan pehmenneessä lumessa. Ei siis kuntoilun kannalta ollut mikään läpihuutojuttu vaan joutui oikein nostella jalkojakin vähän. Voisi sanoa, että oli raskasta, kun ei olla kovin ahkerasti tässä nyt metsäpoluilla käyty.

Muistan vieläkin kuinka hyvältä kahvi ja suklaa maistuivat kevätauringon porottaessa täysillä. Linnut sirkuttivat koko ajan ja lumi suli. Oli täydellistä. ♥

Pyhä-Häkin kansallispuisto on paikka, jossa kannattaa käydä unohtamassa kaikki arkiset asiat. Siellä pääsee kuuntelemaan ja ihailemaan luontoa. ♥