Ennen kuin kuukausi vaihtuu kesäkuuhun, on varmaan kirjoitetettava Pyhä-Häkin kansallispuistosta. Kuvat sieltä ovat nimittäin todella talviset, koska retkemme ajoittui siihen kohtaan kevättä, kun lunta vielä oli. Lumesta johtuen emme kiertäneet koko kansallispuistoa vaan kävimme vain eväsretkellä parin kilometrin päässä parkkipaikalta.

Mies oli katsonut googlemapsista, että juu, parkkipaikalle pääsee asfaltoitua tietä pitkin. Lähdettiin siis retkelle hyvillä mielin, aurinkokin paistoi lämpimästi. Ainoa vaan, että se asfaltti oli Saarijärven suunnasta ja me lähestyimme Kannonkoskelta päin kohdetta. Oli taas jännitystä ilmassa, kun yhtäkkiä asfaltti loppui ja kyltissä luki huonokuntoinen tie/kelirikko 10 km.

Pyhä-Häkin kansallispuisto on takuulla kesällä ihan mieletön. Siellä on suota ja vanhaa metsää. Kuului myös olevan paljon lintuja, mutta emme tunnistaneet sirkutuksesta. Todennäköisesti tinteillä oli kevättä rinnassa.

Vanha metsä on kovin vähättelevästi sanottu Pyhä-Häkistä. Se on ikimetsää. Yli 250 vuotta vanhaa metsää.

pojalla päällä: pipo minun tekemä / aurinkolasit *Izipizi /  vanupuku kirppikseltä (Reima) / töppöset äitiyspakkauksesta

Me kävelimme Kotajärvelle, jossa oli hieno keittokatos järven rannalla. Siellä olisi kelvannut paistaa lättyjä ja oleskella vaikka koko päivän, mutta meidän pieni retkeilijä alkoi vähitellen ilmoitella, että haluaisi takaisin *kantoreppuun ja nukkumaan. Niinpä hotkastiin kahvit suklaan kera ja lähdettiin takaisin tarpomaan pehmenneessä lumessa. Ei siis kuntoilun kannalta ollut mikään läpihuutojuttu vaan joutui oikein nostella jalkojakin vähän. Voisi sanoa, että oli raskasta, kun ei olla kovin ahkerasti tässä nyt metsäpoluilla käyty.

Muistan vieläkin kuinka hyvältä kahvi ja suklaa maistuivat kevätauringon porottaessa täysillä. Linnut sirkuttivat koko ajan ja lumi suli. Oli täydellistä. ♥

Pyhä-Häkin kansallispuisto on paikka, jossa kannattaa käydä unohtamassa kaikki arkiset asiat. Siellä pääsee kuuntelemaan ja ihailemaan luontoa. ♥

Me palattiin viikonloppuna luontoon ihan kunnolla, kun myös sunnuntaina suunnattiin ulos pienelle retkelle. Tällä kertaa vietimme aamupäivän Tuorlan maisemissa, jossa luontopolun lisäksi voi käpsytellä pikkuruisia teitä pitkin. Haaveilin merenrannasta, joka löytyi kävelemällä Tuorlan peltotietä päätyyn asti. Monet rohkeat olivat päiväkävelyllä jäällä, hyh. Itse en menisi jäälle, jonka päällä on paikoin jo melkein vettä. Lapsena oli pakko, sillä koulussa sellaisella jäällä hiihdettiin.

Tuorla on jotenkin tosi helppo päiväretkikohde, jos tekee mieli nähdä meri, mutta vähemmällä ruuhkalla kuin Ruissalossa. Bonuksena pääsee ihastelemaan vanhoja rakennuksia sekä luontopolulle, jos kelit suovat. Viimeksi me käytiin Tuorlassa viime vuoden toukokuussa, kun olin raskaana.

Tunnin verran nautimme ihanasta auringonpaisteesta ennen kuin joimme kahvit, kävimme pikaisesti majatalon puolella ruokkimassa lapsen ja lähdimme kotiin. Saavuimme Tuorlaan 11 kieppeillä, jolloin parkkipaikka oli lähes tyhjä ja kun lähdimme, ihmisiä tuli koko ajan lisää. Varsinaissuomalaiset lähtevät liikenteeseen tosi myöhään aina, joten jos haluaa parkkipaikan, kannattaa itse olla liikkeellä ennen puolta päivää.

Kun lumet sulavat ja on hetken ollut kuivaa, voisi Tuorlaan suunnata uudelleen ja kiertää luontopolun, joka kiemurtelee upeassa lehtometsässä. Olemme siellä kerran käyneet aiemmin. Luontopolku on hyvin vauvaystävällinen, sillä se ei ole kuin kilometrin pitkä eikä vaikeaa maastoa ollenkaan. Nähtäväksi jää joko vauva kävelee sitten jo itse, sillä kuivia kelejä taitaa joutua hetken vielä odottelemaan…

Toivottavasti sinäkin pääsit viikonloppuna nauttimaan näistä keleistä! 🙂

Seuraa blogiani instassa, facessa ja Bloglovinissa