Kun vielä vuosi sitten yritettiin keksiä sopivan pitkiä luontopolkuja meille kahdelle, nyt yritetään palauttaa mieleen ja etsiä kaikki lyhyet. Näin alkuun ainakin lyhyt reitti vauvan kanssa madaltaa kynnystä lähteä, kun vauvan hoito metsässä on vielä sen verran uusi asia meille. Olemmekin nyt käyneet kaksi kertaa niin, että vauva on nukkunut tyytyväisenä kotiin asti. Ensimmäinen reissu oli Karevansuolle ja nyt viimeisin kohde oli Paimion parantolan polku, joka avattiin toukokuussa.

Paimion parantola oli tuberkuloosipotilaiden paikka aikoinaan, silloin kun tuberkuloosiin ei vielä ollut lääkettä. Parantolan metsä oli potilaiden virkistysalue, jonne ulkopuolisilla ei ollut mitään asiaa. Metsän ajateltiin parantavan. 1980-luvulla parantola muutettiin tavalliseksi sairaalaksi ja toiminta loppui kokonaan 2015, jonka jälkeen metsän kohtalo oli vaakalaudalla. Metsän pelastamiseksi perustettiin yhdistys, jota on kiittäminen tämänkin polun tuomisesta päivänvaloon. Polku on vain 2,2 kilometriä pitkä, mutta näkemisen arvoinen. Ja jos arkkitehtuuri kiinnostaa, parantolahan on Alvar Aallon taidonnäyte.

Ihan alkuun polulla tuli vastaan ihana puro, joka oli padottu parantolan aikaan, koska vettä tarvittiin viereiselle parantolan maatilalle. Lisäksi rannalle oli tehty pumppaamo, josta saatiin vesi parantolan käyttöön.

Polku jatkui puron vierellä vielä jonkin matkaa eikä voinut kuin pysähdellä ihailemaan satumetsää. Niin hieno! Satumetsän jälkeen poistuttiin metsästä tien yli toiseen metsään, jossa sijaitsee hieno laavu. Laavu ei yöpymiseen sovellu, mutta teltan sen lähistölle pystyisi pystyttää maaston puolesta.

Vaikka tykkäisikin pidemmistä luontopoluista, on Parantolan polku silti nähtävyys. Kannattaa käydä!

Vauva on nyt 7,5 viikkoa vanha, joten oli aikakin jo laittaa hänet kantoreppuun ja painua ensimmäiselle metsäretkelle hänen kanssaan. Olen oikeasti niin paljon kaivannut metsää! Ei paljon auta nähdä instagramissa muiden ruskaretkistoryja Lapista, ne ovat olleet ihan viimeinen niitti kaipuun kannalta. Raskausaikana vielä jaksoi odottaa, mutta nyt synnytyksen jälkeen mikään muu ei ole mielessä niin usein kuin kunnon metsäretki. Monet kuitenkin vaeltavatkin vauvan kanssa, joten mitään estettä tälle harrastukselle ei ole kuin oma viitsiminen.

Kaikki lähteminen on nimittäin niin erilaista lapsen kanssa kuin ennen. Siinä missä kaikki on niin erilaista, on lähteminen ihan oma prosessinsa. Olen huomannut sen vaativan paljon toistoja, jotta oppii toimimaan ripeästi ja oikeassa järjestyksessä siinä kuka pukee ensimmäisenä sekä missä vaiheessa mikäkin kassi pakataan. Meidän ensimmäiselle metsäretkelle lähtö oli yllättäen pitkissä kantimissa, mutta lähdettiin kuitenkin!

Ai että se teki koko perheelle hyvää! Suuntasimme Karevansuolle, koska lenkki on vain kolme kilometriä pitkä ja helppokulkuinen alusta loppuun. Minulla ei ihan ole tukilihakset siinä kunnossa, että voisi mitään kovin vaativaa vielä tehdä, joten Karevansuo tuntui hyvältä vaihtoehdolta ja sitä se olikin. Selvisin helposti ja oikeastaan puksutin eteenpäin samaa tahtia kuin vuosi sitten, kun vielä oli kapea lantio ja oikein reisipalatkin.

Ennen retkeä tilasimme corgin ja pyrstötiaiset, koska molempiin olemme törmänneet aiemminkin Karevansuolla. Hassu corgi tuli aikoinaan vastaan ja pyrstötiaiset pyrähtelevät laumana puusta seuraavaan aika useinkin noilla seuduilla. Niin myös nyt. Näimme myös palokärjen, jota emme osanneet odottaa etukäteen. 🙂

Söimme eväät hiekkakuopan liepeillä auringossa paistatellen ja lähdimme sitten kotiin tyytyväisinä. Vauva nukkui koko retken ajan ja oli kotona vielä aivan pöllähtänyt raitisilmamyrkytyksestä sekä elämänsä pisimmistä päikkäreistä. Metsäretki vauvan kanssa oli siis oikein onnistunut. 🙂

PS. Ei ne corgit siellä villinä liiku vaan ihmisten kanssa. 😀