Onko lounaslenkki parempi konsepti kuin iltalenkki?
Voisin yhden viikon kokeilun perusteella vastata, että on. Minulle tässä elämäntilanteessa lounaslenkki on paljon parempi konsepti kuin iltalenkki.
Päätin tällä viikolla kesän kunniaksi aloittaa lounaslenkkeilyn ja vitsit se on sujunut hyvin! Arjessa on ollut paljon enemmän energiaa kuin pitkään aikaan ja olen myös touhunnut heittämällä enemmän kotona. Kaiken kukkuraksi tietysti työt sujuvat läpi päivän ilman ylimääräistä haukottelua tai minkäänlaista iltapäiväväsyä. Vitsit tykkään tästä! Ajatuksena on myös joku kerta tehdä ihan kahvakuulatreeni ”lounaslenkkinä”, mutta nyt tällä viikolla olen ihan vaan lenkkeillyt.
Arki-illat olen pyhittänyt kotihommille, kun on vihdoin ehtinyt vähän siivoilla ja eilen palauduin osteopaatilla käymisestä ottaen rennosti. Juotiin kahvit terassilla ja myöhemmin katsottiin Huvila ja huussi -jakso. Tänään siivoilin vähän enemmän ja leipasin raparperipiirakan, jossa oli osa ihan omia raparperejä. Nams!
Tykkään lounaslenkeissä siitä, kun sitten iltaisin voi puuhata muuta. Ehtii olla lapsen kanssa eikä tarvi karata heti kotoa pois töiden loputtua. Ehtii puuhastella takapihalla tai mennä vaikka pyörälenkille, kuten tiistaina tehtiin.


Sunnuntaina käytiin pyöräilemässä eräällä maatilalla, tosi kiva paikka lapsille!

Viikon eka lounaslenkki oli hölököttelyä ja kävelyä vuorotellen.

Viikon toka lounaslenkki oli vaan pelkkää kävelyä.

Tiistai-illan pyörälenkiltä Vanhalinnasta.

Keskiviikkona oikein meikkasin, kun lähin toimistolle.


Tänään oli taas lounaslenkin aika! Päällä oleva paita ikivanha H&M ja trikoot Lidlistä. 😄

Huomenna ajattelin käydä kiertämässä vähän lyhyemmän ja nopeamman lounaslenkin, ettei keho ihan säikähdä tällaista valtavaa lenkkeilyä yhtäkkiä. 😁 Kahvakuulaa en ole tällä viikkolla vielä ehtinyt ollenkaan, joten se jää sitten viikonlopulle. Palkitsevaa oli tänään huomata kunnon parantuneen, kun ei sykkeet olleet ihan pilvissä, vaikka kiipeilin hurjia mäkiä useamman.
Luulen, etten aivan heti aio luopua tästä lounaslenkkeilystä, koska siitä tosiaan saa niin paljon virtaa päivään. Talvella se myös olisi mahtava mahdollisuus päästä valoisaan aikaan käymään ulkona. Täytyy yrittää nyt kesällä tehdä tästä tapa, jotta se myös jatkuisi syksyllä ja talvella.
Harrastatko sä lounaslenkkeilyä?
Metsäretkiä, opiskelua ja hyviä uutisia töistä
*Sisältää mainoslinkkejä
Katsoin perjantai-iltana Tubeconin gaalan, kun halusin vältellä opiskelua. Nykyään kaikki viikonloppuni koostuvat hyvin pitkälti opiskelun välttelystä. Olisin varmaan jo saanut kaikki tuhat raporttia tehtyä, jos välttelisin vähemmän, mutta ihan hyvin olen pysynyt aikataulussa välttelymetodillakin. Tubeconiin palatakseni: oli ilo kuulla blogien ehkä palaavan jälleen suosioon ja siitä innostuneena olen täällä taas kirjoittelemassa. Olen blogannut ristuksen monta vuotta, varmaan jo pian 20 (tarkalleen 17). Olen myös todella kiitollinen siitä, kun saan harjoittaa tätä touhua Vaikuttajamedialla. 😍
Kun edellisen kerran postasin, olin käynyt lenkillä ja Turussa lelukaupassa. Seuraavana päivänä me lähettiin Tuorlaan kävelylle upeaan lehtometsään, jossa onnistuin nyrjäyttämään nilkkani. Se oli se yksi ja ainoa kerta, kun menin metsään lenkkareilla enkä vaelluskengillä.

VAPPUVIIKON HYVÄT UUTISET TÖISTÄ
Vappuviikko oli odotettu, mutta ei vapun takia vaan työkuvioiden. Sainkin todella hyviä uutisia ennen vappua: saan jatkaa sitä työtä, jota olen tehnyt viime kesästä saakka määräaikaisena. Alla oleva kuva liittyy vappuviikkoon siten, että meikkasin kyseisellä BB-voiteella ekaa kertaa ja olen aika ihastunut siihen nyt. Se ei haise voimakkaasti ja sopii ihonsävyyn tosi hyvin! *Täältä saa.



Palkinnoksi itselleni vakkarisopparin allekirjoittamisesta hain töiden jälkeen tulppaaneja ja yhden iiriksen puutarhalta.
Kun pääsin kotiin töistä vappuaattona, lähdettiin syömään Pancho Villaan juhlan kunniaksi. Lemppariannokseni: quesadillas pariloidulla vuohenjuustolla ja tietysti paholaisenhillolla. Ai että.

Ja seuraana päivänä mentiin taas metsään. Käytiin kiertämässä Paimion Parantolan polku, vajaa 3 km kierros ja jonka varrella on myös laavu. Kierroksen alussa on osuus satumetsää, jonka kauneutta on vaikea selostaa. Se on paikka, joka vain täytyy nähdä.


Vapun jälkeisenä viikonloppuna lähdimme pitkästä aikaa Raumalle. Siellä sain hyvin edistettyä digitalisaatiokurssin viimeistä raporttia ja melkein kirjoitin sen alusta loppuun valmiiksi. Muutama osuus jäi tekemättä, jotka viimeistelin lopulta eilen.


TÄLLÄ VIIKOLLA: PIHAHOMMIA JA UUS TUKKA
Alkuviikosta olin ahkera ja kävin hieman möyrimässä kukkapenkissä. Siirsin kiviä ja lisäsin sekaan muutaman uuden kukkapenkin laajennusta varten. Siistin karpalon seasta kaikki pitkät ruohot pois ja aloitin kaivamaan reunukselle paikkaa, jolla ajattelin kiertää tuon kuorikateosuuden. Homma on samassa jamassa edelleen kuin tuossa kuvassa. 😄 Ehkä ensi viikolla voi jatkaa, kun tulee ihanan lämpöset kelit.


Keskiviikkona kävin osteopaatille näyttämässä Tuorlassa nyrjäyttämääni nilkkaa ja hän koitti tehdä sille jotain taikojaan. Eipä ole enää kipeä eikä taida olla niin turvoksissakaan. Eilen sitten taas pyöräilin heti aamulla Turkuun ja istahdin kampaajan penkkiin. Sain mielettömän ihanan kesätukan! 😍 Kun tulin kotiin päivällä, lepäilin hetken ja sitten aloin leipoa itselleni suklaavadelmakakkua. Nams!

Nyt on tosiaan saatu tehtyä useampia metsäretkiä ja se on tosi kivaa! Tekee lapselle niin hyvää seikkailla poluilla ja tottua luontoon. Ja mitä tuon opiskelun välttelyyn tulee, palautin eilen tuon vappuna aloitetun raportin ja nyt tarvisi tehdä kevätkaudelle vielä kuusi raporttia. 😄 Opiskelua siis vielä riittää, mutta ei haittaa, koska jokainen raportti on ollut opettavainen ja aiheet mielenkiintoisia. Seuraavan raportin kirjoitan kustannusjohtamisesta eikä sekään ole yhtään pöllömpi juttu. Oikeastaan yksi lempiasioistani liiketoiminnassa. Sitten jää enää viisi hankinnan raporttia, jotka hoidan ennen kesälomaa.
Nyt täytyy mennä syömään ja tekemään jotain. Seuraavaan kertaan! 👋🏻 Toilailuja voi seurata myös instassa. 🤪


0