Ensimmäinen isänpäivä meillä valkeni omalta kohdaltani eri tavalla kuin olin toivonut. Unelmissani olisin leipaissut täytekakun jo heti aamulla ja tarjoillut aamukahvit heräilevän isän luo sänkyyn, mutta todellisuus… Noh, vauva on keskiviikkoisesta neuvolakäynnistä lähtien herännyt kahden tunnin välein yöllä sekä viikon verran aikaistanut koko ajan rytmiään heräten ensin puoli yhdeksältä ja loppuviikosta jo seitsemältä. Tänään hän päätti aamun olevan kello viisi ja jokelsi sängyssään tunnin ennen kuin päästi parit nukahtamisitkut. Nukkui tunnin. Olin ihan rikki, koska isänpäivä enkä todellakaan jaksanut nousta. Onneksi sain kuitenkin myöhemmin aamulla annettua kortin ja lahjan, etten nyt ihan turha emäntä kuitenkaan ollut. Kakun leipasin iltapäiväkahvin kaveriksi. 🙂

Muillakin elokuisilla on samaa ilmoilla rytmien suhteen. Yöllä herätykset kahden tunnin välein ja herätys viideltä. Mitähän lie kolmen kuukauden hulinoita tämä on, kehitys nimittäin ainakin on huimaa tällä hetkellä! Kädet ovat alkaneet löytyä ja tänään tuijoteltiin jo varpaitakin. Jokellus on mahdotonta hymyilystä sekä satunnaisesta ääneen nauramisesta puhumattakaan. Ihanaa aikaa seurata päivisin, mutta öisin ei niinkään. 😀

Kovin painava tuo meidän poika ei vieläkään ole vaan painaa siis hieman yli 4 kiloa tällä hetkellä. Pituutta löytyy ainakin 57 cm, varmaan nyt jo sen 58 cm. Neuvolassa oli kirjattu kantaan, että äiti ei ole huolissaan pojasta, mutta nyt alan vähän miettiä pitäisikö sitten olla. Painoa on grammamääräisesti tullut kuitenkin sen, mitä tarvitseekin. Huomaa varmaan, että luen Imetyksen tukea kuin raamattua, kun puhun grammamääräisestä kasvusta. 😀 Meillä on tosi hyvä meininki ollut jo pidemmän aikaa täällä kotosalla, mutta aina kun käyn neuvolassa, kaikki jotenkin romahtaa. Tähän asti mikään ei ole ollut oikein, vaikka täällä kotona meillä kyllä on kaikki just hyvin. Hän kehittyy nimittäin ihan samoin kuin ikäisensä ja on hereillä ollessaan ihanan iloinen sekä puhelias. Vähän siis vaikeaa olla huolissaan, kun en tiedä mistä ja miksi pitäisi olla. Täytyy kai selvitellä mikä juttu.

Meidän ensimmäinen isänpäivä oli joka tapauksessa just hyvä! ♥

Meidän piti mennä tänään asuntonäyttöön, mutta päädyimme lopulta selaamaan muita vaihtoehtoja läpi emmekä liikkuneet mihinkään. Näyttöjä olisi ollut tänään reilu 40, mutta mikään niistä ei innostanut tarpeeksi paljon. Ei siis sillä, talot ovat oikein näppäriä ja useimmat viimeisen päälle laitettuja, mutta koskaan ei tule sellainen ”pakko päästä näkemään” -olo. Tulee välillä ennemmin olo, ettei sitä täydellistä koskaan tule vastaan, mutta pakko uskoa parempaan huomiseen. Malttamattomuus talon suhteen omalla kohdallani johtuu ainakin siitä, että jotenkin pienen lapsen kanssa kaipaisi enemmän eri huoneita ja olisi kiva, kun voisi tarjota taaperolle oman pihan, jossa värkätä kottikärryjen, haravoiden ynnä muiden kivojen vempeleiden kanssa. Tai no, taidan itse olla niistä kottikärryistä aika innoissani… 😀

Meidän arki nyt siis sisältää jokapäiväisen asuntojen selaamisen kaiken vauvatouhun lisäksi. Vauvatouhut tekevät minun päivistäni seuraavanlaisen: imetän, jotta pääsen syömään aamupalaa. Sitten imetän lisää, jotta vauva menee päiväunille. Päiväunet joko onnistuvat tai eivät ja jos onnistuvat, ehtisin tehdä jotain omaa, mutta todennäköisesti yritän nukkua. Sitten taas imetän lisää ja sama kaava toistuu. Syön jossain välissä taas ja yritän nukuttaa päiväunille. Reippaina päivinä käymme vaunulenkillä.

Ehdin enemmän haaveilla kaikesta kuin tehdä. Haaveilen siitä omasta talosta, leipomisesta, neulomisesta ja vauvasta, joka nukkuisi useammin edes viisi tuntia yöllä. Tällä viikolla nimittäin yöunet ovat olleet sitä sorttia, että nyt viikonloppuna oli pakko nukuttaa lapsi pinnasänkyyn, kun oli vain pakko saada nukkua enemmän. Kun lapsi on vieressäni, nukun koko ajan samassa asennossa ja herään vähän väliä tissin hamuamiseen. Pinnasänky antaa mahdollisuuden vaihtaa asentoa edes, vaikka unet keskeytyvätkin tietysti yhtälailla.

Onnellinen olen joka kerta, kun ehdin tekemään jotain. Kun ehdin neuloa edes vähän tai etenkin bloggaamaan. Instagramin päivitys tuo aina mielihyvää, vaikka tuntuu, etten sinnekään osaa kirjoittaa mitään erikoista, kun tämä meidän arki nyt vain on tällaista vauvakuplaa. Aamuisin hassuttelemme vauvan kanssa sängyssä ja iltaisin kuuntelemme, kun hänellä on kauheasti asiaa meille.

Erityistä aikaa elämässä tämä. ♥