Meidän piti mennä tänään asuntonäyttöön, mutta päädyimme lopulta selaamaan muita vaihtoehtoja läpi emmekä liikkuneet mihinkään. Näyttöjä olisi ollut tänään reilu 40, mutta mikään niistä ei innostanut tarpeeksi paljon. Ei siis sillä, talot ovat oikein näppäriä ja useimmat viimeisen päälle laitettuja, mutta koskaan ei tule sellainen ”pakko päästä näkemään” -olo. Tulee välillä ennemmin olo, ettei sitä täydellistä koskaan tule vastaan, mutta pakko uskoa parempaan huomiseen. Malttamattomuus talon suhteen omalla kohdallani johtuu ainakin siitä, että jotenkin pienen lapsen kanssa kaipaisi enemmän eri huoneita ja olisi kiva, kun voisi tarjota taaperolle oman pihan, jossa värkätä kottikärryjen, haravoiden ynnä muiden kivojen vempeleiden kanssa. Tai no, taidan itse olla niistä kottikärryistä aika innoissani… 😀

Meidän arki nyt siis sisältää jokapäiväisen asuntojen selaamisen kaiken vauvatouhun lisäksi. Vauvatouhut tekevät minun päivistäni seuraavanlaisen: imetän, jotta pääsen syömään aamupalaa. Sitten imetän lisää, jotta vauva menee päiväunille. Päiväunet joko onnistuvat tai eivät ja jos onnistuvat, ehtisin tehdä jotain omaa, mutta todennäköisesti yritän nukkua. Sitten taas imetän lisää ja sama kaava toistuu. Syön jossain välissä taas ja yritän nukuttaa päiväunille. Reippaina päivinä käymme vaunulenkillä.

Ehdin enemmän haaveilla kaikesta kuin tehdä. Haaveilen siitä omasta talosta, leipomisesta, neulomisesta ja vauvasta, joka nukkuisi useammin edes viisi tuntia yöllä. Tällä viikolla nimittäin yöunet ovat olleet sitä sorttia, että nyt viikonloppuna oli pakko nukuttaa lapsi pinnasänkyyn, kun oli vain pakko saada nukkua enemmän. Kun lapsi on vieressäni, nukun koko ajan samassa asennossa ja herään vähän väliä tissin hamuamiseen. Pinnasänky antaa mahdollisuuden vaihtaa asentoa edes, vaikka unet keskeytyvätkin tietysti yhtälailla.

Onnellinen olen joka kerta, kun ehdin tekemään jotain. Kun ehdin neuloa edes vähän tai etenkin bloggaamaan. Instagramin päivitys tuo aina mielihyvää, vaikka tuntuu, etten sinnekään osaa kirjoittaa mitään erikoista, kun tämä meidän arki nyt vain on tällaista vauvakuplaa. Aamuisin hassuttelemme vauvan kanssa sängyssä ja iltaisin kuuntelemme, kun hänellä on kauheasti asiaa meille.

Erityistä aikaa elämässä tämä. ♥

Tänään on se juhlapäivä, kun vauva on 2 kuukautta vanha, jee! Googletin eilen taas huvikseni, mitä kahden kuukauden ikäiselle vauvalle pitäisi kuulua, mutta en löytänyt mitään uutta mitä en jo olisi lukenut. Ehkäpä siis kerron vain oman versioni, mitä meidän vauveli touhuaa tässä iässä.

Ainakin nukkuu just nyt ja hymyilee mennessään. Vauva alkoi hymyillä monta viikkoa sitten ja se on tietysti aivan ihanaa! ♥ Pääkin nousee, kun vaan viitsii vähän, mutta ensireaktio mahallaan on kuin minä aikoinaan kuntosalilla ihana Marianne Katila pt:na. Sarjat olivat ihan jäätäviä ja minun kiroilusta tiesi treenin tuntuvan juuri oikealla tavalla.

Vauva viihtyy joitakin hetkiä itsekseen leikkimatolla ja sitterissä. Ei silti niin pitkiä aikoja, että ehtisin välttämättä syödä rauhassa tai esimerkiksi aamuisin juoda teen hiljaisuudessa. Sylissä ei saa pitää enää kuin joko olkapäällä tai naama menosuuntaan. Ja varsinkin täytyy olla menosuunnassa menohousut jalassa, koska sohvalla on erittäin tylsää. Sohva on vain syömistä varten eikä hengailua siellä ei siedetä.

Suurin muutos viime viikkojen aikana on yhtäkkiä tapahtunut nukkumisessa. Ensin olin huolissani aikooko vauva nukahtaa rinnalle koko vauvavuoden ja heti perään se vain loppui. Okei, hän nukahtaa kyllä rinnalle, mutta ruokailuvälineen tippuessa suusta hän herää. Jos siis haluaa hänen nukkuvan kunnolla, hänet täytyy asetella nukkumaan muualle erikseen. Olenkin ollut vähän ihmeissäni ensin mikä juttu, mutta nyt saattaa olla jo muodostumassa joitakin rutiineja. Hän nimittäin tykkää nukkua vaunuissa. Ihan sisälläkin. Eilen hän nukkui ensimmäiset päiväunet vaunuissa ja toiset vaunulenkillä. Illalla oli pakko lopulta viedä omaan pinnasänkyyn, jonne ei nukahda ihan mukisematta, mutta nukahtaa kuitenkin.

Paino hänellä ei nouse vieläkään mitään kiloa kuukaudessa. Tarkemmin tiedän vasta huomenna, kun käymme neuvolassa, mutta on tässä omia kotipunnituksia tehty lähes päivittäin. Ei hän vieläkään mikään nelikiloinen ole, mutta toivottavasti pian!

2 kuukautta vanha vauva on siis jo aivan eri kuin kuukausi takaperin. Silloin oltiin vielä niin sylivauvoja ja nyt alkaa ympäristö kiinnostaa kovasti. 🙂