Hae
Mari Hietala

Lyhyt työviikko

Mies luetteli viime viikolla tämän viikon työvuorojaan ja sanoi ”torstai vapaa”. Kysyin miksi hänellä on arkivapaa, kun ei pitäisi olla. En muistanut yhtään helatorstaita. 😂 Tuli kivana yllätyksenä itselle moinen vapaapäivä keskellä viikkoa. 😁 Sen vuoksi olikin jo aika lyhyt työviikko, mutta omalla kohdalla siitä tuli vielä lyhyempi, kun lapsi päätti aamulla oksentaa sänkyyn. Huomattiin samalla hänellä olevan kuumetta. Niinpä jäin tänään sitten kotiin hänen kanssaan ja täällä sitä köllötellään. Mitään järkevää en ole tehnyt ja aamupalan jälkeen ylipäätään menin takaisin nukkumaan heräten vasta sitten, kun lapsikin heräsi. Puolilta päivin mentiin taas takaisin sänkyyn ja nyt ollaan hetki oltu pystyssä. Hyvin jännittävää siis täällä just nyt. 😄

Eilinen olikin ihan eri maata, kun hoidettiin vuosittainen toisen vaatehuoneen siivous. Minä kannoin kamat ulos ja Tahkis järjesteli ne takaisin. Nyt siellä mahtuu kulkemaan taas. Lounaan jälkeen lähettiin pyöräretkelle kaikki kolme omilla pyörillä. Lapsi oppi pyöräilemään tässä pari viikkoa sitten ja nyt oli eka kerta, kun mentiin yhdessä kaikki. Hän jaksoi pyöräillä viisi kilometriä, kun matkan varrella oli pysähdys leikkipuistoon.

lyhyt työviikko, mutta toimistolla käyty atsalea mandarin lights

MANDARIN LIGHTS

Maanantaina revittiin atsalea Mandarin Lights irti maasta, joka näytti koko viime vuoden kuolleelta. Ja kuollut se olikin. Flörissä oli rhodot sattumalta -20 prossaa ja ovat siis nyt edelleen, 1.6. asti. Niinpä ajeltiin hakemaan uusi ja nyt se pönöttää paikoillaan. Jospa tällä kertaa se kukkisi ja jäisi eloon. Se edellinen pääsi kuivahtamaan pahoin terassilla ruukussa ja sehän koitui kasvin kohtaloksi. Nuo havupallerot ovat myös Flöristä hankitut. Kysyin tuolloin kasvavatko ne isoksi ja myyjä luki lipukkeesta: ”tässä lukee kääpiö, että ei ne kyllä sitten varmaan kasva”. 🙄

woom!

TALONÄYTÖSSÄ

Illemmalla eilen käytiin vielä uudelleen pyöräilemässä yhdessä talonäytössä. Talo oli turhan iso meidän tarpeisiin, mutta tosi hyvällä paikalla, joten pakko se oli käydä katsomassa. Ei oltukaan hetkeen käyty missään, alkukeväästä tuli käytyä useammassakin talonäytössä. Ei silti ole tullut sellaista vastaan, että olisi tarvinnut tarjousta miettiä.

gerbera

Ihan hauska tällainen lyhyt työviikko, kunhan pysyy itse terveenä nyt. 😄 Tarvisi todenteolla ahkeroida hankinnan kurssin parissa nyt viikonloppuna. Sain vasta otsikot laitettua raporttiin ja nyt pitäisi kirjoittaa tietysti vielä kaikki sisältö sekä oppia itse aihe tietty. Viisi raporttia vielä jäljellä ja kaikki siis samaa hankinnan kurssia.

Uusi vanha arki on alkanut

Tällä viikolla minulla alkoi uusi vanha arki. Mieheni palasi puolentoista vuoden opintovapaan jälkeen takaisin töihin ja sen myötä meikäläinen järjestää lapsen päiväkotiin joka aamu. Olen siis saanut todellakin laiskotella viimeiset 1,5 vuotta, kun ei ole tarvinnut mitään muuta kuin järjestää itsensä töihin.

Ensalkuun (lausutaan pohojalaisittain ensalakuun) olin lapsen kanssa kahdestaan alkuviikosta pari päivää, kun mies oli viimeistä kertaa opintoihinsa liittyen käymässä Jyväskylässä. Keskiviikkona hän vielä oli kotona, mutta sitten torstaista lähtien minun uusi arki alkoi oikeasti. Aiemmin olen vauva- ja taaperoaikana raahannut lapsen päiväkotiin lähinnä kantamalla, pulkalla, rattailla ja autolla eikä pyöräoptiota ole ollut ollenkaan. Nyt kuitenkin vihdoin sain myös pyöräoption! Kiinnitettiin peräkärry mun pyörään ja nyt saan vietyä hänet pyörällä myös. Se toimii parhaiten, koska sitten voin päiväkodista jatkaa töihin pyörällä. Toimistolla kun tarvii käydä muutaman kerran viikossa.

Tämän viikon päiväkotiviennit menivätkin ihan urheilusta. Olen pyöräillyt tällä viikolla 39,2 km. 😁 Niin sanottuja tehominuutteja on yli 300, kun normaalisti on pitänyt ihan tekemällä tehdä se liikuntasuositusten 150. Toisin sanoen oikke hyvä! Arkiliikunta on ihan parasta, joten tykkään kyllä tästä muutoksesta.

Torstain asu: paita Versonpuoti – housut Nike – kengät Mizuno

tiarella valkoisen herukan kukat

Reima turkikas

Lapsen kanssa putsattiin tänään hänen muutama pihalelu myyrän kakasta 😝

MEILLE TULI KIIKKUKEINU

Tänään olen ollut aika paljon takapihalla pihahommissa ja nyppinyt rikkaruohoja sekä reunustin yhden istutusalueen. Hetki sitten koottiin ”kiikkukeinu” eli riipputuoli. Ai että minun ruho lepää siinä! Aina, kun painan pääni sinne perälle tyynyyn, tunnen kuinka mun verenpaine laskee ihan kuin olisin metsässä. Vinkkivitonen moisen tuolin ostamiseen: paras aika on Jyskin synttärit keväällä. Maksoin tuolista 150 euroa eikä tuo kaluste tule enää tänä vuonna todennäköisesti maksamaan noin vähän. Minä nimittäin kyttäsin niiden hintoja jo viime kesänä sekä syksynä, mutta mielestäni parhaat tarjoukset olivat 250 euroa.

Jysk riipputuoli

Huomenna sitten taas sukellus arkeen. Vien lapsen kävellen, koska olen etänä ja tiistaina sitten taas pyörällä. Toivon hyviä kelejä loppuviikkoon, koska lauantaina aion lähteä rimpsalle kollegoiden kanssa! 😁