Tuli pitkästä aikaa taas olo, että olisi mukava vähän kirjoitella jotain. Pitkän tauon jälkeen on vain aina kauheaa aloittaa, koska pitäisi kertoa mitä kaikkea on taas ehtinyt tapahtua. Ajattelin tuossa pienen aamulenkkini aikana, että ehdottomasti haluan kertoa meneillään olevasta kahden kuukauden kuurista, jonka lääkäri minulle määräsi sekä siitä, kun pääsin kouluun vihdoin. Kahden kuukauden kuuri on kohta kestänyt sen kaksi kuukautta. 😁

Noniin, ensin se kuuri! Olen kärsinyt 1,5 vuotta kurkkukivuista ja siitä, ettei ääni kestä. Kaikki alkoi tietysti siitä, kun arkeeni alkoi kuulua enemmän puhumista työn puolesta, mutta ei se yksistään johtanut oireisiin. On myös muuta, kuten ylipaino, suklaa, kahvi ja ennen kaikkea pahimpana kaikista stressi. Koska alan muistuttaa pohjalaisisäntää innokkuuteni puolesta lääkäriin menemisen suhteen, menin vasta sitten kun oli oikeasti pakko. Sain jo keväällä lähetteen kurkkunenäkorvalääkärille ja sinnekin menin myöhässä, lähete jouduttiin uusimaan kerran. Lokakuussa lopulta taika tapahtui, varasin ajan ja menin kuulemaan tuomioni. Lääkäri ei nähnyt äänihuulia ilmeisesti (joissa uskon olevan vikaa edelleen), mutta pitkäaikaisen kurkunpääntulehduksen hän diagnosoi sekä puhui kurkkurefluksista. Ja sitten se kahden kuukauden kuuri: hän määräsi syömään happosalpaajia 2-3 kuukautta, jotta nähtäisiin parantaako se vaivat (ei kokonaan, voin jo todeta) sekä kielsi minulta kaiken IHANAN. Kahvi, tee, kaakoa, suklaa, rasvaiset ruuat, hiilihapot (se sama 2-3 kk) ja okei, stressin myös, mutta se ei ole ihanaa onneksi. Lisäksi tietysti oireita hillitsemään laihdutus ja iltaisin kielto syödä kolmea tuntia ennen nukkumaanmenoa.

No kuinka olen sitten suoriutunut?

En pysty olemaan syömättä kolmea tuntia ennen nukkumaanmenoa ihan vaan tämän normaalin arjen aikataulujen takia. Kahteen tuntiin pystyn ja se saa riittää. Olen juonut hiilihapollisia juomia välillä, joskus ihan sen takia, että tulisi röyhtäisyjä ja helpottaisi sen hetken oloa. Olen toki myös syönyt välillä rasvaisia ruokia, mutta kyllä niistä huomaa niiden aiheuttavan sellaista ns. limaa, josta olen kärsinyt koko vuoden. En ole leiponut mitään missä olisi maitosuklaata tai tummaa suklaata, valkoista kyllä. Olen myös syönyt välillä valkosuklaatwixin, vaikka välillä maistuvat turhan ällöttäviltä. Mitään vaikutusta varsinaiseen refluksiin en ole huomannut valkoisella suklaalla harvakseltaan syötynä.

Eniten vaikutusta yleisesti kaikkeen olen huomannut olevan ruokailuväleillä. Muutin ruokailujani niin, että syön vain 3-4 tunnin välein. Syön siis useimmiten neljä kertaa päivässä. Tämä on oikeasti avain kaikkeen. Koska ruokailuvälit ovat pitkiä, jokaisella aterialla joutuu syömään niin paljon, että jaksaa. Se on tehnyt todella hyvää! Oloni on koko päivän ns. tasainen eikä tule minkäänlaista heikotusta vaikka joskus ruokaväli venyisi vähän jopa neljän tunnin yli. Sitä paitsi: tämä on nyt ensimmäinen metodi vuosikausiin, mikä laihduttaa. Olen ikionnellinen, että jouduin tekemään tällaisen muutoksen, sillä ilman tätä 3-4 tunnin välein syömistä en olisi koskaan enää onnistunut laihtumaan. En jaksa uskoa kahden kuukauden suklaalakolla olleen niin paljon merkitystä kuin kokonaisuudella muuten.

Suunnitelma jatkoa varten

Joulukuussa synttäreideni aikoihin aion palata nauttimaan mustaa kofeiinitonta teetä, sitten jossain kohtaa kofeiinitonta kahvia ja ehkä joskus ensi vuonna kofeiinia. Kohti kovempia aineita! 😉 Ei vaan, paras olisi varmaan jatkaa olemista ilman, kun on kerran irti päässyt. En haluaisi toista kertaa kokea vieroitusoireita. Aion myös todellakin syödä maitosuklaata, mutta maltillisesti. Joulukuussa alan myös purkamaan happosalpaajalääkitystä. Sitä ei saa lopettaa kuin seinään. Haluaisin myös jatkaa rooiboksen juomista, jota olen nyt aamuteen sijaan nauttinut, koska ilmeisesti sen ansiosta on alkanut tukka kasvaa. 😄 Siitä saa myös rautaa, joten se ei yhtään haittaa.

ja sitten se koulu

Hain syksyn yhteishaussa muutamiin kouluihin ja pääsin nyt sitten ylempään AMK Raumalle aiheena toimitusverkoston kehittäminen. Koulu alkaa tammikuussa ja on siis täysin verkko-opinnot. Odotan innolla jo!

Tällasta täällä. 😁

Anni Liukka pohdiskeli taannoin instassa miksi ihmiset ovat nykyään niin uupuneita. Se jäi mieleeni kummittelemaan ja aloinkin höpötellä aiheesta ystävälleni tällä viikolla. Asia oli mielessä torstaiaamuna vahvasti, vaikka keskustelu kyllä alkoi erityislapsista päätyen lopulta aikuisten uupumukseen. Minusta nämä kaikki ovat tärkeitä puheenaiheita, niin erityislapset kuin uupuneet aikuisetkin.

Anni sai selville seuraajiltaan isoimmassa roolissa liittyen uupumiseen olevan somen tuomat paineet ja vaatimukset. Pitäisi olla täydellinen koti, taloudellinen vapaus, paljon aikaa treenata, ei kotitöitä ja mahdollisuuksia hienoihin palautumishetkiin. Tämä listahan pitää sisällään kaikki syyt miksi itse en ole saanut haalittua instassa itselleni tuhatta seuraajaa enempää. Kerron itsestäni etten ole innokas tekemään kotitöitä, puhun aina siivoamisesta ja sotkusta, puhun paljon mun lähes duunaritasoisesta työstä, siitä kuinka mun palkka tippuu ensi talvena ja otan kuvia storyihin mun palautumishetkistä sotkuisella sohvalla lattiat täynnä lapsen leikkikaluja. 😂 Joka tapauksessa, tärkein syy uupumiselle Annin kyselyn tulosten mukaan on tämä: koko ajan tehdään eikä kukaan vain ole. Ja tästä mä just sanoin mun ystävälle torstaina. Että ihmiset koko ajan touhuaa jotain eikä kukaan makaa verkkarit jalassa sohvalla katsomassa Netflixiä. Ihmisellä pitäisi olla tylsää, jotta se palautuu tai toisin sanoen siis tylsyys on palautumista. Edes korona ei opettanut meille pysyvästi sitä, mitä me tarvitaan. Rauhoittumista, kotona olemista ja ylipäätään olemista.

KUN KAIKKI ON AINA SAATAVILLA

Ajatustyöni ihmisten uupumisen suhteen sai jatkoa lauantaina, kun tein noin 20 vuoden tauon jälkeen töitä lauantaipäivänä. Jäin miettimään sitä, että kun ”virallisia asioita” pystyy nykypäivänä hoitaa myös viikonloppuisin ja kaupatkin ovat auki 24/7, ihmisillä ei ole sellaista pakkopysähtymistä kuin ennen. Ei ennen päässyt kauppaan sunnuntaisin eikä välttämättä lauantaisinkaan kello yhden jälkeen. Oli pakko hoitaa kaikki tällaiset asiat arkena ja sitten viikonloput olivat sitä aikaa, kun oltiin kotona, ulkoiltiin ja vaikka leivottiin. Pois lukien vuorotyöläiset, joilla varmaankin on aivan eri elämä kaikella tavalla.

Olen tullut siihen tulokseen, että yksi suuri syy uupumiseen on se, kun kaikki on aina saatavilla. Voi mennä kauppaan vaikka keskellä yötä, voi kuluttaa viikonlopustaan yhden osan ruokakaupassa käymiseen, voi hoitaa vakuutusasioita ja ties mitä lauantaisin eikä ole sellaista aikaa ikinä, kun kaikki olisi kiinni. Terassilautaakin voi hakea vielä sunnuntainakin, kun ei omilta harrastuksiltaan arkena ole millään kerennyt. Olisiko syytä hoitaa asiat arkena ja harrastaa sitten viikonloppuna jotain kivaa useampi tunti?

LAISKOTTELUN PUOLESTA PUHUJA

Olen aina ollut sitä mieltä, että pieni laiskottelu on hyvästä. Olenkin tässä miettinyt tässäkö se on se punainen lanka minulle instaan? Voin alkaa kaupata kiireisille ihmisille ajatusta siitä kuinka ihan vaan tekemättä mitään välillä on parasta. Harmi, että tähän asti se ei ole ollut yhtään mediaseksikästä, mutta ehkä vielä joku päivä ihmiset tulevat etsimään vinkkejä siihen miten löytää aikaa vain olla.

Peräsuoli pitkällä ei tule muuta kuin mahahaava ja uupuneita ihmisiä, sanokaa minun sanoneen. Menkää metsään, sinne minunkin pitäisi mennä.