Huomenta! Kotiuduttiin reissusta keskiviikkona ja ai että kuinka ihanaa oli tulla kotiin. Kodin tuoksu ja kaikki ne rutiinit, joita toistan arjessa ja myös lomalla. Ensimmäinen yö omassa sängyssä ja ensimmäinen aamupala, mmm.

Reissussa tuli sellainen olo, että parvekkeelle on saatava jo kukkia, vaikka tiedän nyt olevan hieman turhan aikaista. Vielä voi tulla vaikka ja mitä yöpakkasia, joten hörsylöiden kanssa täytyy olla tarkkana, ettei pakkanen pääse yllättämään.

Olemme parin päivän aikana kiertäneet kaikki alueen kukkapaikat ja nyt olen onnellinen, kun löysimme eilen Kukkatalosta Raisiosta just sellaisen marketan, jota pyydystin jo viime kesänä. Tavoistani poiketen ostin myös pari orvokkia. Ajattelin rakentaa ihanan sekamelskapuutarhan parvekkeellemme, mutta nyt täytyy kyllä odottaa hetki, koska tämä ei tosiaan ole ihan oikea aika hamstrata vielä kesäkukkia.

Marketan vieressä on tuubi ihan parasta aurinkorasvaa ihottumaan taipuvaiselle iholle. Minut yllättää aurinkoallergia joka kevät, kun elättelen toiveita, ettei sitä enää vain tulisi. Joka kerta se on silti tähän asti tullut ja joudun kaivaa Louis Widmerin Sun Gelin kaapista avuksi. Sitä kun laittaa, ei iske minkään valtakunnan syyhy illalla. Ihan loistava tuote. Jos kärsit aurinkoihottumasta, suosittelen kokeilemaan! Itsellä se ainakin auttaa. Bonuksena vielä se, että se lisää melaniinin tuotantoa eli ruskettumisen pitäisi olla helpompaa. Muissakin Louis Widmerin tuotteissa on ilmeisesti sama ominaisuus tuon aurinkoihottuman suhteen eli niiden kaikkien pitäisi toimia herkälle iholle hyvin, täältä (mainoslinkki) voi shoppailla mikäli kiinnostuit.

Naamalle olen käyttänyt tämän kevään ja etenkin tämän kuluneen viikon tätä ACOn kasvoille tarkoitettua aurinkorasvaa (mainoslinkki). Se on tukkinut leukani hyvin, kun nyt siinä kasvaa ikuisesti yksi jättinäppy. Ajattelin tuon jälkeen kokeilla jotain muuta merkkiä, koska kosmetiikkaa on ihan kiva vaihdella ja testailla.

Tänään saa taas sutia naamaan ja muualle aurinkovoiteita, kun ohjelmassa on Tepsin naisten futismatsin kuvaaminen klo 16 Urheilupuiston yläkentällä. Jokohan uskaltaa kuvaamaan shortsit jalassa vai mahtaako olla liian aikaista?

PS. Mun hiukset niin kaipaavat jo kampaajaa, mutta vielä pitäisi vajaa kuukausi räpistellä. Ajattelin myös kirjoittaa jossain vaiheessa ennen sitä mitä mun Curly Girl -metodille kuuluu.

Googlettelin sunnuntai-iltana lähiseudun luontopolkuja ja törmäsin juttuihin Arpaisesta, jonka alueella kulkee muutamia polkuja Suomenselän harjumaisemissa. Kuvat harjun päältä näyttivät niin hienoilta, että sinne oli päästävä myös itse.

Katsoin googlemapsista mistä Arpaiseen pääsee, mutta en sen kummemmin ajatellut asiaa. Olen liikaa tottunut Turun seudulla, että sen kun ajaa luontopolkumetsien parkkipaikoille ja lähtee metsään. Se ei olekaan täällä erämaassa ihan samanlaista. Mies oli fiksumpi ja tutki missä Arpaisten parkkipaikat ovat. Lähdimme yrittämään pohjoiselle parkkipaikalle, joka sijaitsee osoitteessa Haasia-ahontie 400. Ajoimme ensin Ähtäristä Niemisvedentietä pitkästä, kunnes käännyimme Löytömäentielle ja hetken päästä Haasia-ahontielle. Haasia-ahontie oli muuten hyvä, mutta Rantatien risteyksessä se jatkui lumihankena. Siitä olisi ollut 4 kilometriä vielä Arpaisten parkkipaikalle. Käännyimme takaisin ja yritimme nähdä mihin aiemmin tien yli lentänyt teeri oli pinkonut.

Diesel oli jo lähtiessä aika lopussa, mikä ei myöskään ollut ehkä paras lähtökohta erämaaseikkailulle. Oikein kaupunkilaiset liikenteessä. Minä stressasin hupenevasta polttoaineesta niin paljon, että oli lähdettävä Lehtimäelle tankkaamaan. Sinne oli kuitenkin vain 25 kilometriä matkaa.

Pysähdyimme 4 kertaa kuvaamaan lintuja.  Ensin teeriä, sitten maakotkaa ja haukkaa, joutsenia sekä lopuksi pellollisen verran sekalaista seurakuntaa hanhista joutseniin.

Maakotkan ja haukan kuvaamisessa tuli kiire, kun he pyörivät koko ajan etäämmälle puiden yläpuolella. Minä yritin sohia vanhalla 70D:lläni ja Sigman pitkällä putkella, mutta ei ole kotkan kuvaaminen ihan sama kuin jalkapallon valokuvaus. Taivaalla ei ole mitään kiintopistettä, josta voisi hakea tarkennuksen paitsi jos vahingossa osuu siihen lintuun. Minulla ei tässä nyt ole yhtään kuvaa siitä kaksikosta, kun en tiedä aikooko miesolento laittaa jossain vaiheessa instaan jotain vai ei. Voin vaikka itse vilauttaa omassa instastoorissa tänään yhtä kuvaa.

Lehtimäen tankkausreissun jälkeen ajoimme takaisin tukikohtaan, söimme ja lähdimme uudestaan yrittämään sinne Arpaisten harjulle. Sinne on toinenkin lähestymissuunta, Ähtäristä Rämäläntietä ja sieltä paria muuta pikkutietä pitkin. Viimeisin tie oli ihan järkyttävä, vähän turhan upottava. Sitäkään kautta emme päässeet autolla asti parkkipaikalle ja ihan hyvä niin, sillä pösö olisi varmaan uponnut sinne. Itselläkin meni jalka läpi tiestä paluumatkalla, eww.

Tämän retkeilyn jälkeen maistui kodassa paistettu makkara ja iltasauna. Nyt tuntuu vähän jaloissa, kun on tunkattu harjuja ylös ja ylipäätään auringon lämmittämässä lumihangessa. Tarinan opetus: erämaahan lähtiessä kannattaa tutkia ilmakuvista millaisia teitä on tarjolla, missä luontopolkujen parkkipaikat ovat ja etsiä instasta viimeisimmät päivitykset paikoista missä kunnossa polut ovat. Ainiin ja auto kannattaa tankata ennen kuin lähtee mihinkään.