Vannoin kesällä alkavani säästämään ja kirjoittamaan siitä julkisesti, jotta säästöä jopa tulisi. Noh, sittemmin on ollut hieman hiljaista ihan yleisesti täällä blogin puolella, kun taas pankkitililläni ei. Siellä on käynyt valtava kuhina koko syksyn, mutta ei mitenkään positiivisessa mielessä.

Ei voi sanoa, että olisin säästänyt rahaa oikeastaan yhtään. Ehkä muutaman hassun satasen.

Haluatteko tietää mihin olen hussannut?

Olen ostanut lankaa. Lots of yarns. Ensin sukkalankoja lähipiirin sukkia varten, sitten langat yhtä spontaania paitaprojektia varten, sitten toiseen paitaprojektiin ja viimeksi työkaverin pipoa varten. Niin paljon lankaa, etten todellakaan aio laskea paljonko olen hussannut lankoihin tänä syksynä. Too much.

Tilasin kaksi eri mekkoa ja kahdet eri kengät. Niin ja yhdet housut! Housuista olen haaveillut 1,5 vuotta, joten sallin sen itselleni. Mekot olivat sellaisia sivuhankintoja, joita ilman olisi kyllä pärjännyt. Toiset kengät olivat nahkaiset nilkkurit ja toiset olivat juoksukengät. Jälkimmäisistä olen aivan onnessani. Ehkä parhaat juoksukengät, jotka olen koskaan omistanut.

Suurin tuhlauserä ylivoimaisesti näistä kaikista on uusi kamera. Tein kaupat Olympuksen kanssa menneellä viikolla enkä voisi onnellisempi olla, kun vihdoin tein päätöksen tähän asiaan liittyen. Olen miettinyt uutta objektiivia ja uutta kameraa todella pitkään. Toivon uuden hankintani tuovan sen onnen, jonka sen kuvittelen ainakin tuovan.

Muita pieniä ostoksia: kaksi uutta Marimekko-mukia, Devoldin kerrasto ja kalenteri ensi vuodelle.

Tämän kaiken tuhlaamisen myötä säästöprojektini niin sanotusti lähtee alusta. Kautta kiven ja kannon: vuonna 2021 en osta lankaa koko ajan. Ok?

Kun Varsinais-Suomessa haluaa lähteä metsään, tuntuu vaihtoehtoja olevan lukuisia. Kuitenkaan aina ei jaksa kiertää samoja reittejä vaan mieli janoaa päästä näkemään uutta. Nyt vuoden harkinnan jälkeen otimme suunnaksi Kuhankuonon reitistöön kuuluvan Kangenmiekan kierroksen. Instagram näyttää kierroksella olevan Käärmelähteen ja jonkin ihme pääkalloviritelmän. Halusimme nähdä onko kierroksella mitään muuta.

Kuten aina meidän mehtäretket, tämäkin alkoi tunkkaamisella. Noustiin mäki ylös ja todettiin kipuamisen olevan aika raskasta, enkä oikein ymmärtänyt, miten olen koskaan voinut nousta kokonaisen tunturin päälle. Pian päästiin ihanaan metsään, jonka takaa näkyi hieman surullisempi metsä: hakkuu-aukea. Metsäautoteitä pitkin kuljettiin jonkun verran kuin myös ihan rehellistä hiekkatietä. Siinä mielessä ymmärrän, ettei kyseinen kierros välttämättä ole niin suosittu, koska tiellä nyt ihminen pystyy lenkkeillä milloin tahansa ja kun lähdetään mehtään, silloin halutaan mehtään.

Kierroksen loppupäässä on laavu, jossa pysähdyimme syömään. Olin ihan jäässä, kun lähdimme eteenpäin ja tuntui kuin olisi ollut pakkasta. Ehkä olikin, hengitys höyrysi sen verran.

Lopuksi nähtiin vielä suo ja molemmat korpit, jotka olivat jo alkumatkasta maisemissa. Pitivät normaalin rääkynän lisäksi hassua klipklopääntä, josta päättelimme jonkinlaisen syyssoitimen olevan meneillään. Korppien lisäksi nähtiin kettujahtimies, yksi kauris, yksi kanalintu sekä kuultiin kettujahtikoirien haukuntaa joka puolelta, käpytikka ja paljon hömötiaisia. Kierros ei siis siinä mielessä ollut yhtään tylsä ja ehkä normaalia hienomman siitä teki aurinko, joka kunnioitti meitä läsnäolollaan monta tuntia.

Sai taas todeta kuinka luonto tekee mielelle hyvää. Tehtäispä mekin luonnolle.