Kahvia ja kynsien lakkausta
Join tänään kahvia. Se ei toki ole sinänsä mitään uutta, mutta vähän silti. Join kokonaisen mukillisen suodatinkahvia, kun toissa vuoden joulukuun jälkeen en ole moista pystynyt tekemään. Raskauden ensimmäinen kolmannes sai kahvin maistumaan paskalta ja se oli sitä tähän päivään asti. Väsymys ilmeisesti alkaa viedä voiton joinakin päivinä ja tekee mieli kahvia. Niinpä rohkenin tänään testata menisikö se alas herkkujen kera.
Tässä viikonlopussa on ollut muutakin vastaavaa taikuutta. Eilen nimittäin lakkasin kynnet ensimmäistä kertaa useampaan vuoteen ja tänään testasin samban onlinetuntia. Jälkimmäinen kaivaitui mieleen jostain todella vanhasta lihasmuistista – sambaa olen edellisen kerran tanssahdellut Seinäjoella joskus 2005 hujakoilla? Voinko olla tosiaan jo niin vanha? Nythän on jo 2022 kuitenkin. Hyhhyh.
Kynsien lakkaaminen sitten taas. Voi luoja kun tietäisitte paljonko minulla on kynsilakkoja. Sama määrä kuin vaatteita: liikaa. Aivan liikaa. Pahinta kynsilakoissa on se, etten käytä niitä kuin ilmeisesti joka toinen vuosi kerran. Raskausaikana en viitsinyt pahemmin lakkailla.

Mitähän muuta sitä kaivaisi naftaliinista vielä? Lumilaudan? Se kyllä tosissaan houkuttelisi ja käy mielessäni joka toinen päivä. Viimeistään sitten lasken, kun poika on pulkkaikäinen!
Pojasta puheen ollen, hän täyttää huomenna viisi kuukautta ja me aletaan maistella viljoja! Surautimme kaurahiutaleet blenderillä hienoksi ja huomenna sitten aloitamme päivän kauralla. Jännä nähdä miten persaus kestää! Heräsin myös siihen, että hänelle tarvitaan aurinkolasit ja olenkin koko viikonlopun selaillut nettikauppoja.

Taidan seuraavaksi mennä jatkamaan nettikauppaselailuja, sillä olen hetken omassa rauhassa, kun Tahkis lähti vaunulenkille. Oli jotenkin väsyttävä viikko, eilinen meni ihan palautuessa. Tänään on jo vähän jaksanut taas olla pirteä, ainakin sen jälkeen kun sai vähän kahvia. 😀
Ootko sä viime aikoina herätellyt vanhoja harrastuksia henkiin?
PS. Kunikaallinen keikka Netflixissä ei ollut kummoinen, mutta pitihän se katsoa, koska kuninkaallinen hömppä.
2021
1. Mitä teit vuonna 2021 sellaista, jota et ole tehnyt aiemmin? Sain ylennyksen, neuloin islantilaisen villapaidan, synnytin, olin sairaalassa, imetin, kaikki vauvaan liittyvä ja tietysti äitiysloma.


12. Kenen käyttäytyminen ansaitsi kiitosta? Tahkis. ♥ En olisi selvinnyt mistään ilman häntä.




25. Vihaatko tällä hetkellä ketään, jota et vihannut viime vuonna samaan aikaan? Joo. 😀26. Mikä oli paras lukemasi kirja? En tainnut lukea yhtään.
27. …entä musiikillinen löytö? Ei ole.


35. Kenestä julkisuuden henkilöstä pidit eniten? Ei tässä ehi mitään julkkiksia seuraamaan.

36. Mikä poliittinen puheenaihe säväytti sinua eniten? Noh, koronarajotuksista mullakin on oma mielipiteeni, mutta pidän pääni kiinni.
37. Ketä kaipasit? Ystäviä. Ei vauvan kanssa oikein ole viitsinyt nähä ihmisiä niin kuin normaalisti, koska kaikki maailman virukset.
38. Kuka oli paras uusi tuttavuus? Yks Viivi. 😀


0