Käytiin eilen syömässä mokkapalat ja juomassa kahvit Kaarinassa, kun KaaPo pelasi Pallo-Iiroja vastaan Kakkosen Cupia. Kamerakin oli mukana, mutta -2 astetta tuntui liian kylmältä avata vielä omaa futiskuvauskautta. Noin muuten keli olisi ollut mahtava kuvaamiselle, sillä hiljalleen alkoi sataa lunta ja ilta hämärtyä.

Ensi viikolla Turussakin olisi jo tarjolla pelejä, kun TPS kohtaa TPV:n Kupittaalla. Peli pelataan jo viideltä perjantai-iltana, joten en välttämättä aio suunnata vielä silloinkaan kuvaamaan. Mun työt nimittäin loppuvat juuri samaan aikaan, kun peli alkaa ja jos sattuu olemaan pakkastakin, en taida olla vielä ihan valmis hytisemään kentän laidalla.

Kuvauskausi tänä vuonna tulee olemaan todennäköisesti mielenkiintoinen. En tiedä mihin olen valmis sitoutumaan, en tiedä tulenko kuvaamaan enemmän tepsijätkiä vai -naisia ja aionko ihan tosissaan uskaltaa Interin maaperälle. Mrr. Olisiko KaaPosta viihdyttämään mua tarpeeksi ja ansaitseeko RaiFu minua kentän laidalle kameran kanssa (jotkut muutkin nimittäin ehkä haluaisivat käyttää Kerttulan kenttää kuin he, terkkuja vaan kenttävarauksista päättäville!)? Ja mikä tärkeintä, onko vuosi 2019 se vuosi, kun käyn kuvaamassa jalkapalloa ulkomailla?

Toivoin viime kaudella, että olisin saanut kuvata vauhdikasta jalkapalloa Veikkausliigassa TPS:n nousun myötä. Se ei kuitenkaan toteutunut ja jouduin toteamaan, etten ole vielä koskaan nähnyt Veikkausliigassa hyvää jalkapalloa. Niinpä en oikeastaan ole surrut TPS:n tippumista, sillä mieluummin kuvaan vauhdikasta menoa Ykkösessä kuin kuolettavan tylsää harhasyöttelyä Veikkausliigassa.

Ajattelinkin tässä jalkapallokauden 2019 alussa, etten aio tänä vuonna olla kovin väriuskollinen mitenkään päin vaan haluan kuvata hyvää jalkapalloa. Menen sinne, missä sitä on tarjolla ja haluan ottaa parempia kuvia kuin ikinä ennen!

Kuten ehkä huomasitte, viimeisin futiskuvauskauteni ei ehkä sujunut ihan täysillä omalta osaltani. Oli allergiaa, oli muuten vaan ihmeellisiä yliherkkyyksiä, oli niskajumia, oli kuuma ja ties mitä muuta kuvaamista häiritsevää eikä sitten ihan priimaakaan pakannu tulemaan, vaikka kuinka olisi halunnut. Motivaatiokaan ei oikein ole ollut korkealla täyskennolla kuvatessa, mikä kieltämättä aiheuttaa ristiriitaisia tunteita itsessäni. Mietin olenko jotenkin sekopää, kun en koe täyskennoa parhaaksi mahdolliseksi futiskuvausvälineeksi, mutta toisaalta ihan sama mikä olen, täyskenno ei vain tunnu niin hyvältä kuin edesmennyt 70D. Uutta runkoa en ole kuitenkaan saanut hankittua enkä saa vielä hetkeen, mutta jonain kauniina päivänä sekin vielä tulee tapahtumaan.

Kun surkean futiskauden jälkeen sain Veikkaukselta kutsun Urheilugaalaan heidän vieraakseen, olin ihmeissäni ja kiitollinen. Heräsin satavuotisesta unesta ja etsin itsestäni sen intohimon, mikä minua futiskenttien välittömään läheisyyteen ajaa. Sovin itseni kanssa, etten enää voi maastoutua tyhmän täyskennon taakse vaan minä teen tätä hommaa sillä kalustolla, mikä minulla on ja piste. Futiskuvaus on parasta.

Kutsu Urheilugaalaan aiheutti myös kaikenlaista muuta hysteriaa. Ensin metsästin itselleni mekkoa netistä kaiket illat. Tilasin yhden liian pitkän ja siitä viisastuneena seuraavaksi just sopivan. En oikein tiennyt millä menen gaalaan ja kenkiäkin aloin miettiä vasta paria viikkoa ennen kekkereitä. Tilasin yhdet Ruotsista, mutta koko 35 oli liian iso. Harmitti, sillä kengät olivat ihan ylikauniit. Ei auttanut kuin käydä kaivamassa kellarista omia kenkävarastoja ja löysin sieltä mun maailman vanhimmat H&M:n korkkarit. Päätin mennä niillä.

Lopulta sitten koitti se torstaiaamu, kun piti lähteä Helsinkiin. Pakkasin romppeet reppuun ja astelin erään sedän kyytiin (kiitos kyydityksestä, seurasta ja avusta!!). Aikataulumme piti täydellisesti ja lopulta sitten huomasin pölähtäneeni punaiselle matolle. Hui!

Olin niin hämmennyksissä koko punaisesta matosta, etten tajunnut ottaa edes instastooria siitä, kun köpöttelimme valokuvaajien ohi kohti loungea. Vastaan tuli tosi upeita pukuja ja kampauksia. Tunnelma oli iloinen ja hyväntuulinen.

Ruoka maistui ja tuo mustikkavadelmamaitosuklaajälkkäri oli niin hyvää, että näen siitä unia varmaan loppuvuoden.

Ilta oli erittäin ihana ja hieno. Voisin lähteä punaiselle matolle vaikka joka vuosi! Paremmat korkkarit se vain vaatisi, ne H&M:n vanhat eivät mitkään edustuskengät kyllä olleet.

Kiitos Veikkaus ihan ylipaljon kutsusta ja kiitos kaikille, joiden kyydissä pääsin Helsinkiin ja pois. Kiitos myös pöytäseurueelle, olitte huippuja! Nähdään futiskentillä!