Jalkapalloa ja muita aktiviteetteja tänä viikonloppuna
Katsoitko eilen Suomen peliä? Me tietysti katsottiin, koska onhan meillä molemmilla omanlainen futistausta. Miehellä tietysti sellainen oikea, kun on pelannut ja minä taas vain loikannut tyhjästä valokuvaamaan jalkapalloa. Jaksan aina naureskella omaa taustaani tällä saralla, olenhan kuitenkin niin pesäpallopitäjästä kotoisin kuin olla ja voi. Nyt kun en kuitenkaan ole kuvannut yli vuoteen, aluksi koronan takia ja tänä vuonna tämän raskauden, en ole niin tarkasti seurannut esimerkiksi Veikkausliigan tapahtumia. Jo perjantaina kuitenkin iski ihan järjetön ikävä kuvaamaan, kun ensimmäisen kisalähetyksen alussa näytettiin video, jota katsoessa pystyi huudahtamaan parikin kertaa kuinka olen ottanut tuosta tilanteesta kuvan.
Eilinen peli oli kamala, kuten varmasti koko Suomi ja maailma tietää. Aluksi se oli kamala omalta osaltani siksi, että eläydyin liikaa ja tuntui kuin koko kohtu olisi ikuisessa jännityksessä. Vauva oli kääntynyt ihan ihmeelliseen asentoon niin, etten tuntenut liikkeitä lähes koko iltana enkä varsinkaan sitten, kun tuli jo entisenkin stressin päälle vielä isompi stressireaktio Christian Eriksenin tapauksen takia. Se oli jotain, mitä kukaan ei halua koskaan haluaisi nähdä jalkapallokentällä tai varmaankaan ylipäätään missään.
laiska sunnuntai
Tänään kävimme kaupassa heti aamusta ja jo sen reissun aikana mua alkoi ihan kamalasti väsyttää. Siihen ei tuntunut auttavan yhtään mikään ja lopulta mentiin päikkäreille. Tällaista ihme väsymystä on nyt ollut viime viikkoina aivan liikaa enkä oikein tiedä ovatko nyt rauta-arvot viimein tippuneet liikaa, ovatko sokeriarvot jotenkin päin hemmettiä (ei pitäisi olla) vai onko tämä nyt vain jotain seurausta tuosta eilisestä stressistä. Hemoglobiinin pääsen mittauttamaan vasta 1,5 viikon päästä, joten sinne asti pitäisi sinnitellä ainakin. Enkä minä sitä sano, kai tämä raskaus itsessäänkin väsyttää? Jos viimeinen kolmannes tarkoittaa paluuta alkuraskausoireisiin, on jäätävä väsymys itselläni yksi niistä oireista.




Mitään muuta erikoista tänään ei olekaan sitten tehty. Neulontaa olen harrastanut sen, mitä jaksanut. Tahkiksen paidan toinen hiha alkaa pian olla valmis ja pääsen aloittamaan toista. Helmakaan ei toki ole vielä kokonaan valmis, mutta ei se vaadi enää kuin varmaan reilun yhden lankakerän verran.
PALUU SALILLE
Eilen ennen jalkapalloa pohdimme kovasti jotain omaa urheilusuoritusta ja ihan yllättäen päätimme lähteä käymään salilla. Katsoin netistä jotain liikkeitä, mitä voin raskaana ollessa tehdä ja sitten mentiin. Puoli tuntia treenasimme ennen kuin piti lähteä kotiin suihkuun ja tv:n äärelle. Oli hauskaa! En ole oikeastaan ollenkaan Turussa asuessa harrastanut salilla käymistä, mutta kovasti olen sitä viime aikoina kaivannut. Oli ihanaa käydä eikä varmasti jää ainoaksi kerraksi!
Seuraa blogiani instassa, facessa ja Bloglovinissa
Minulle ei myönnetty pressikorttia
Urheilutoimittajain Liitto uudisti jäsenetujaan ja päätti, että pressikorttia tulee erikseen hakea, eikä sen saaminen enää ole itsestäänselvyys kaikille jäsenille. Olen kuulunut liittoon nyt kolme tai neljä vuotta Turussa asuessani ja tähän asti olen siis nauttinut pressikortin tuomista eduista, mikä itselläni on tarkoittanut lähinnä jalkapallon valokuvauksen helpottamista. Pressikorttia näyttämällä urheilutapahtuman ovella ei ole tarvinnut jäädä ihmettelemään kuka olen ja millä asialla vaan olen voinut keskittyä siihen, mitä olen menossa tekemään eli valokuvaukseen.
Olen valokuvannut jalkapalloa vuodesta 2013 asti. Ajauduin hommaan vahingossa ja sille tielle jäin. SJK:n silloinen valokuvaaja oli estynyt tulemaan paikalle, joten seurassa nykypäivänä edelleen töissä oleva Lari katsoi paremmaksi laittaa minut Kloppien katsomosta kynsiä lakkaamasta tekemään kerrankin jotain hyödyllistä ja pyysi siis kuvaamaan yhden matsin kesäkuussa 2013. Se keikka oli menestys, vaikken varsinaisesti yhtään tiennyt, mitä olen menossa tekemään ja miten urheilua kuvataan. Menin vain, tiesin asetuksen 1/1000 ja innoissani kuvasin kaikkea, mitä vaan keksin.
Ei sillä, että olisin myöskään jalkapallosta mitään ymmärtänyt, mutta mikäs siinä kuumia jalkapalloilijoita kuvatessa kuumina kesäpäivinä. Aloin kuitenkin vähitellen ymmärtämään ja saamaan jutun juonesta kiinni. Sen lisäksi, että kuvani menivät SJK:n käyttöön, käytin niitä omassa blogissani ja kirjoittelin matseista niitänäitä tyyliin ”olin lakannut kynnet SJK:n väreillä”. Joskus tosiaan jaksoin jopa vielä lakata kynsiä.

2013 ennen matsia, työsuhde-etuihin kuului kahvi. 🙂
Sitten muutin Turkuun. TPS:n peleihin ei onneksi ollut mitenkään vaikeaa päästä kuvaamaan, mutta jossain vaiheessa eräs kuvaajakollega vinkkasi, että voisin hakeutua jäseneksi erääseen kerhoon ja sitä kautta saada pressikortin. Niinpä sitten tein. Monta kertaa kortista on ollut hyötyä, kun olen mennyt matseihin, joissa minua ei tunneta järkkäreitten toimesta samalla tavalla kuin Veritaksella. Ei ole tarvinnut selitellä ja selvitellä, millä asialla olen. Ei ole tarvinnut myöskään käydä jalkapalloseuran kanssa keskustelua siitä voinko mennä kuvaamaan matsia antamatta kuvia heidän käyttöönsä, kuten joskus aikoinaan.
Pressikortti myönnetään vain alan ammattilaisille
Tänä vuonna pressikorttia piti erikseen hakea ja eilen luin sähköpostin, jossa kerrottiin, etten saa sitä. Pressikortti myönnetään vain alan ammattilaisille.
Olen oikeastaan vähän järkyttynyt tästä. Siksi kai halusin kirjoittaa tämän postauksenkin. En ole paljon viime aikoina mistään jalkapallosta etenkään täällä blogissani höpissyt, mutta sille on syynsä. Korona. Minua ei kertakaikkiaan ole huvittanut tunkea yleisötapahtumiin koko koronan aikana, mutta myönnän: on minulla ikävä jalkapallon kuvaamista ja siitä kirjoittamista. Jalkapallon valokuvaaminen merkitsee minulle paljon. Se on tuonut mukanaan minulle niin paljon. Ihmisiä, muistoja, kanavan toteuttaa itseäni ja keinon löytää täydellinen keskittyminen. Erityisesti jälkimmäinen on paljon ihmiselle, joka jonkin verran kärsii ADHD:sta.
Vuonna 2016 olin mukana tekemässä Matsipäivää ja 2019 olin kutsuvieraana Urheilugaalassa. Haluaisin uskoa, että minulla on vielä jotain annettavaa alalle, vaikka olenkin pitänyt koronataukoa ja lisäksi ajattelin synnyttää tuossa elokuun paikkeilla. Haluaisin myös joku päivä taas valokuvata maajoukkuetta, joten toivottavasti pressikortittomuus ei tule olemaan unelmieni tiellä.


0
