Vinted-huuma on vienyt mennessään
Luettelin maanantaiaamuna instastoryyn tämän viikon ohjelman, joka ei loppujen lopuksi ole edes pitänyt paikkaansa puoliksikaan. Tiistaina piti olla leikkitreffit, mutta ei ollut, joten ehdin opiskella tosi hyvin ja siitä olen kyllä iloinen. Eilen minun piti mennä tanssitunnille tai oikeastaan maanantaina luulin meneväni luennolle keskiviikkona, mutta luento olikin tänään. Tanssitunnin sijaan lähdin Myllyyn etsimään postituspusseja, koska Vinted-huuma vie rouvaa nyt aika hyvin. Se rouva olen siis minä.
Olenhan minä Vintedistä ollut tietoinen jo kauan, mutta en jotenkin ottanut ikinä asiakseni ladata sitä ja ruveta myymään tavaroitani. En ole koskaan osannut myydä tavaroitani, vaikka olisi ollut kyllä ihan syytä. Nimimerkillä rouvan vaatekaappi kaipaa kiivasta myyntityötä vuodesta toiseen. ”Jos mahdun tähän vielä” -vaatteita on useampi laatikollinen, ei siis mitään söpöä pientä pinoa vaan nimenomaan laatikollisia.
Mikä minut sai sitten vihdoin tekemään Vinted-liikkeeni? Syytän kävelyä ja sen tuomaa uutta virtaa arkeen. En olisi näin jaksava ellen olisi kävellyt kuukautta.



*kuvan Aveeno saatu pr-lähetyksenä

Tuntuu ihanalta, kun saa tavaroita myytyä ja saada nurkkia tyhjennettyä. Nyt ymmärrän, mitä ne sanovat instagramissa: myy, jotta tavara vähenee ja siivoaminen helpottuu. Nyt tiedän, mitä he tarkoittavat.
Postilaisena olen tästä myös tietysti aika innoissani, kun saan kiikuttaa paketteja lähetettäväksi. Pidän huolta siitä, että lähetän kaikki paketit niin pian kuin mahdollista. Eilen en millään ehtinyt enää illalla postittamaan, joten tänä aamuna vein kolme pakettia ja nyt illalla vielä yhden.
Myyntejä minulla on nyt 72,10 euron edestä ja sen lisäksi olen myynyt facen kautta 35 eurolla. Ihan kivat tienestit vain reilussa viikossa.
Haluan nyt sanoa teille kaikille, jotka olette kuin minä ettette saa aikaiseksi: kyllä voitte saada. Se ehkä vaatii jonkin samanlaisen hyvän hetken kuin minulla: maanantaipäivä, töiden jälkeen, istut sohvalla ja mietit pitäisikö ruveta käymään nurkkia läpi. Suosittelen.
Sinä pystyt. ❤️
Näin ehdin liikkua tällä viikolla kaikista menoista huolimatta
Tällä viikolla oli ahdistavan paljon menoja, jotka oli pakko hoitaa ja vielä lisäksi ehtiä tietysti harrastamaan liikuntaa. Muistan mun ikivanhan uuden vuoden lupauksen: priorisoi liikunta, koska yleensä kaikki menee aina lenkkeilen edelle ellei pidä huolta asiasta. Niinpä nyt jännityksellä odotan, miten saan pidettyä kiinni askeltavoitteen täyttymisestä normaalissa arjessa. Tällä viikolla meillä oli nimittäin vähän erilaista, kun miehen äiti oli meillä kylässä viikon verran. Ilman häntä en olisi päässyt lenkille heti töiden jälkeen vaan olisin joutunut odottelemaan iltamyöhään, kun mies oli iltavuorossa. En olisi myöskään päässyt uintikurssille, jonka ensimmäinen kerta oli tämän viikon torstaina.
Pakollisia menoja meillä oli yksi lapsen juttu ja autohuolto. Molemmat sain hoidettua onneksi hyvin ja itseni myös sinne uintikurssille. Näiden lisäksi kävin tanssitunnilla keskiviikkona. Sekin olisi jäänyt tekemättä, jos olisin ollut kahdestaan lapsen kanssa.

Lenkkeilemässä kävin maanantaina, tiistaina, perjantaina, eilen ja tänään. Välillä lyhyemmin ja välillä pidemmin. Perjantaina oli tiukoin aikataulu, kun kävin kipittämässä jotain 2,5 km, leivottiin porkkanakakku jossain puolessa tunnissa ja sitten lähdin hakemaan miestä töistä. Mentiin Myllyyn ostamaan lapselle uudet talvikengät ja luistimet.

Näin sitä siis ehtii liikkua, kun saa apua. Normaalissa tilanteessa lenkkeily vaatii suunnittelua ja joskus tietysti on päiviä, kun jotkin muut asiat saattavat mennä edelle.
Ensi viikolla kävelen kahtena päivänä töihin enkä mene erikseen lenkille. Keskiviikkona olisi taas tanssi, mutta minulla alkaa myös yksi kurssi, jonka luennot ovat samaan aikaan. En vielä tiedä, mitä teen asian suhteen, kumman siis valitsen. Torstaina menen lenkille, samoin kuin lauantaina ja sunnuntaina.
Jalat ovat jo onneksi aika tottuneet kävelyyn ja kuntokin on huomattavasti parempi. Kun jaksaa ensimmäisen viikon vääntää, alkaa jo tuloksia näkyä.
Haluatteko tietää missä uimisen suhteen mennään? Opin viimeksi liukumaan. 😁 Lupaan tehdä postauksen erikseen sinä päivänä, kun osaan uida kunnolla.


2