Hae
Mari Hietala

Yhtäkkiä on syksy

Vaikka sitä kuinka jo heinäkuun puolivälissä alkaa haaveilla villasukkien pitämisestä ja elokuussa neuleen yhdistäminen kepeään kesähameeseen näyttää parhaalta muoti-idealta ikinä, tänä syksynä syksy on ihan yllättänyt minut. Kaksi viikkoa sitten viluissani ulkona autolle kävellessäni havahduin siihen, että pitäisikö sitä tosiaan ihan pukeutua kunnolla, kun ei nyt taida enää mikään kesä olla. Ihan näppärä ajatus lokakuussa ihmiseltä, eikö?

En jotenkin ole yhtään tajunnut, että on syksy. Tai olen, olen fiilistellyt väriä muuttavia puita, nauttinut raikkaasta syyssäästä ja tullut iloiseksi tilhien ylilennoista. En vain ole tajunnut, että on näin paljon syksy. Että alkaa olla kylmä ja tarvisi ihan vaihtaa jo talvirenkaatkin autoon. Onko tämä sitä elämää, jossa talvi yllättää ihmisen? En aio kirjoittaa, että autoilijan, koska tiedän kyllä työmatkani sudenkuopat enkä edes aja nykyään enää autolla päivittäin.

Elämässä on nyt ollut sillä tavalla hyvä vaihe meneillään, että olen jopa viikon verran pystynyt treenaamaan. Sykkeet ovat olleet hieman korkeita makuuni, mutta sellaista se on, kun tulee melkein kahden kuukauden treenitauko. Kerkesin kolme treeniä tekemään viimeksi välissä, kun tuli taas flunssa. Nyt on hieman parempi tilanne jo. Olen myös vetänyt koko ajan nyt maitohappobakteeria, jos vaikka vastustuskyky oikeasti paranisi.

Saimme juuri myös tietää milloin saamme avaimet uuteen asuntoon ja lisäksi täytyy käydä parin viikon päästä tutkimassa asunto vikalistan kanssa. Ei siis enää pitkä aika, kun päästään näkemään huusholli! Niin siistiä! En vaan malta odottaa! Tämä on varmaan yksi syy siihen miksi syksy yllätti minut, kun olen vain miettinyt sopivaa vuodesohvaa meille ja millaisen lintulaudan hankkisi.

Toimistolla perjantaina oli kakkua 😋

On jotenkin niin mukava, kun on vielä tälle vuodelle tulossa muutoksia, vaikka esimerkiksi työarki on ollut pelkkää myllerrystä kesästä alkaen. Roolini asiakaspalvelun spesialistina loppui ja olen nyt hyvin perinteisen mallisessa Call Center -työssä. Nykyään saan olla etänä ja työajatkin ovat muuttuneet.

Jouluksi uuteen kotiin. 🤎

Miksi olemme niin uupuneita

Anni Liukka pohdiskeli taannoin instassa miksi ihmiset ovat nykyään niin uupuneita. Se jäi mieleeni kummittelemaan ja aloinkin höpötellä aiheesta ystävälleni tällä viikolla. Asia oli mielessä torstaiaamuna vahvasti, vaikka keskustelu kyllä alkoi erityislapsista päätyen lopulta aikuisten uupumukseen. Minusta nämä kaikki ovat tärkeitä puheenaiheita, niin erityislapset kuin uupuneet aikuisetkin.

Anni sai selville seuraajiltaan isoimmassa roolissa liittyen uupumiseen olevan somen tuomat paineet ja vaatimukset. Pitäisi olla täydellinen koti, taloudellinen vapaus, paljon aikaa treenata, ei kotitöitä ja mahdollisuuksia hienoihin palautumishetkiin. Tämä listahan pitää sisällään kaikki syyt miksi itse en ole saanut haalittua instassa itselleni tuhatta seuraajaa enempää. Kerron itsestäni etten ole innokas tekemään kotitöitä, puhun aina siivoamisesta ja sotkusta, puhun paljon mun lähes duunaritasoisesta työstä, siitä kuinka mun palkka tippuu ensi talvena ja otan kuvia storyihin mun palautumishetkistä sotkuisella sohvalla lattiat täynnä lapsen leikkikaluja. 😂 Joka tapauksessa, tärkein syy uupumiselle Annin kyselyn tulosten mukaan on tämä: koko ajan tehdään eikä kukaan vain ole. Ja tästä mä just sanoin mun ystävälle torstaina. Että ihmiset koko ajan touhuaa jotain eikä kukaan makaa verkkarit jalassa sohvalla katsomassa Netflixiä. Ihmisellä pitäisi olla tylsää, jotta se palautuu tai toisin sanoen siis tylsyys on palautumista. Edes korona ei opettanut meille pysyvästi sitä, mitä me tarvitaan. Rauhoittumista, kotona olemista ja ylipäätään olemista.

uupuneita kuin kukkakedon kukat syksyllä

KUN KAIKKI ON AINA SAATAVILLA

Ajatustyöni ihmisten uupumisen suhteen sai jatkoa lauantaina, kun tein noin 20 vuoden tauon jälkeen töitä lauantaipäivänä. Jäin miettimään sitä, että kun ”virallisia asioita” pystyy nykypäivänä hoitaa myös viikonloppuisin ja kaupatkin ovat auki 24/7, ihmisillä ei ole sellaista pakkopysähtymistä kuin ennen. Ei ennen päässyt kauppaan sunnuntaisin eikä välttämättä lauantaisinkaan kello yhden jälkeen. Oli pakko hoitaa kaikki tällaiset asiat arkena ja sitten viikonloput olivat sitä aikaa, kun oltiin kotona, ulkoiltiin ja vaikka leivottiin. Pois lukien vuorotyöläiset, joilla varmaankin on aivan eri elämä kaikella tavalla.

Olen tullut siihen tulokseen, että yksi suuri syy uupumiseen on se, kun kaikki on aina saatavilla. Voi mennä kauppaan vaikka keskellä yötä, voi kuluttaa viikonlopustaan yhden osan ruokakaupassa käymiseen, voi hoitaa vakuutusasioita ja ties mitä lauantaisin eikä ole sellaista aikaa ikinä, kun kaikki olisi kiinni. Terassilautaakin voi hakea vielä sunnuntainakin, kun ei omilta harrastuksiltaan arkena ole millään kerennyt. Olisiko syytä hoitaa asiat arkena ja harrastaa sitten viikonloppuna jotain kivaa useampi tunti?

LAISKOTTELUN PUOLESTA PUHUJA

Olen aina ollut sitä mieltä, että pieni laiskottelu on hyvästä. Olenkin tässä miettinyt tässäkö se on se punainen lanka minulle instaan? Voin alkaa kaupata kiireisille ihmisille ajatusta siitä kuinka ihan vaan tekemättä mitään välillä on parasta. Harmi, että tähän asti se ei ole ollut yhtään mediaseksikästä, mutta ehkä vielä joku päivä ihmiset tulevat etsimään vinkkejä siihen miten löytää aikaa vain olla.

Peräsuoli pitkällä ei tule muuta kuin mahahaava ja uupuneita ihmisiä, sanokaa minun sanoneen. Menkää metsään, sinne minunkin pitäisi mennä.