Tämä viikko on ollut täynnä upeita kohtaamisia viisaiden ihmisten kanssa. Viikkoon on vahvasti liittynyt myös perinteinen arkiväsymys johtuen liian vähäisistä yöunista, koska ihan pakko aina katsoa vielä yksi Lucifer ja juoda iltarooibokset turhan myöhään. Pohtinut olen edelleen myös työelämää ja minua siellä seassa, omaa luonnettani ja kuinka voisin olla parempi ihminen niille ketkä seurastani pääsevät nauttimaan. Ei ole helppoa se. Oletteko joskus nähneet, että kiivasluonteisesta pohjalaisesta tulee säyseä ja rauhallinen? Niin, en minäkään vielä.

Ne viisaat ihmiset: meidän työterveyslääkäri on ihan huippu! Hän vaikuttaa todella maalaisjärkiseltä ihmiseltä, ei tuputa omia mielipiteitään vaan ennemmin varovaisesti antaa ymmärtää kaikenlaista, mutta tyrmää minun arvaukseni suoraan, jos siihen tarvetta on. Hänen vastaanotolleen voin aina mennä luottavaisin mielin. Toinen viisas ammattinainen on eräs fyssari-ihminen, josta myös huokuu tietty maalaisjärki. Hän osaa antaa hyviä vinkkejä miten hoitaa itseään vapaa-ajalla, jotta en olisi ihan niin jumissa kuin tälläkin viikolla olen ollut.

Torstaina näin kaksi viisasta bloggaajanaista. Näin Susannan ja Jennyn! Jenny oli luennoimassa Vauhtisammakon juoksumessuilla elämäntapamuutoksestaan ja oli kyllä mielenkiintoista kuunnella. Hassua miten ihan perusasiat tarttuivat päähän paremmin, kun ne vielä kerran kuuli. Esimerkiksi se, että täytyy syödä hyviä rasvoja, kasviksia ja proteiinia, kyllähän minä olen sen miljoona kertaa lukenut ja kuullut. Silti tällä kertaa se jäi päähäni pyörimään niin pahoin, että ehkä minä pian alan myös toteuttaa sitä mallia.

Ketään viisaita miehiä en ole tavannut. Hmph. (No okei, poikaystäväni on tietysti maailman viisain!)

Työminän miettiminen päättyi siihen, kun julistin Maaritille eilen kuinka aion opetella kaiken, mitä en vielä osaa ja tiedä. Vaatimattomasti vain. Mutta niin olen päättänyt. Olen liian moneen kysymykseen joutunut vastaamaan tällä viikolla, etten tiedä, joten on aika alkaa tietää. Kaikki ovat olleet asioita, jotka olen kokenut, ettei minun tarvitse tietää, mutta mitä jos tietäisinkin? Ehkä kokeilen kuinka suureen tietomäärään mun aivoissa on tilaa.

Sen verran mulla kuitenkin on sentään tietoa, että eilen sain kiitosta palvelemiltani henkilöiltä lähes kaikilta. Se oli hauskaa. Siitä tuli hyvä mieli. Tein ihmisiä onnellisiksi ja helpotin heidän elämäänsä. Kaikista paras oli ehkä se puhelu, jossa tyyppi sanoi lopuksi ”sä oot hyvä” ? On mukavaa olla hyvä! Ja siksi juuri haluan sittenkin osata ihan kaiken!

Muita juttuja? Noh, en tilannut yksiä kenkiä Booztilta 55 eurolla torstaina ja sitten, kun olisin voinut tilata ne perjantaina, niiden hinta olikin 80 euroa. Tyhmät vaatekaupat ja niiden alekikkailut. Mrrr.

Instastooreihin olen alkanut höpötellä niin kuin aikoinaan snäpissä ja kai mä sitten alan sellaista harrastaa aina, kun on jotain höpistävää. Että jos sellaisen seuraaminen kiinnostaa, täällä mää oon!

Viikonlopun vietän ihan itsekseni enkä vielä tiedä yhtään mitä kaikkea aion tehdä, mutta eiköhän se tässä parin päivän aikana selviä! Hauskaa lauantaita teille!

Olen kirjoitellut blogipostauksia tänä vuonna aika usein monikossa, kun ennen tuli kirjoiteltua vain omasta puolesta. Se johtuu siitä, etten enää tee kaikkea yksinäni vaan lähes aina yhdessä toisen kanssa. Elämä on muuttunut ihan täysin siitä, mitä se ennen oli.

Ennen shoppailin mieluiten yksin, olin tottunut lenkkeilemään yksin, kävin kuvaamassa jalkapalloa yksin ja olin ainoa, joka mietti mitä tänään syötäisiin. Nykyään olen aika vieraantunut yksin tekemisen konseptista. Muistan kyllä, että esimerkiksi shoppailu oli aika rentouttavaa, kun omissa ajatuksissaan sai kierrellä kauppoja ja ihastua vaatteisiin. Myös jalkapallon kuvaaminen on aina ollut asia, mikä ei ole vaatinut mukaan ketään kaveriksi, mutta on itse asiassa henkisesti helpompaa kerätä päänsä matsin jälkeen, kun voi välittömästi kotimatkalla purkaa kentän tapahtumat mikäli sellaisia ylipäätään oli. Kokonaisuudessaan olen hämmästynyt kuinka tärkeää oikeastaan on tehdä asioita jonkun toisen kanssa eikä vain yksin aina.

Jos on aina tottunut tekemään kaiken jonkun kanssa, voi olla vaikeaa tehdä yksin ja toisinpäin. On todella tärkeää, että osaa myös olla ja tehdä yksin, sillä kellään toisella ei ole velvollisuutta kannatella minua eikä sinua. On myös tärkeää, että me yksinäiset sudet saamme nähdä millaista on jakaa kaikki jonkun toisen kanssa.

En oikeastaan enää ymmärrä mikä sellainen parisuhde on, jossa kaikki tehdään erikseen. Että kummallakin osapuolella on omat intohimonsa ja harrastuksensa eikä oikeastaan mitään muuta yhteistä kuin kotiosoite. Jotkut sitten taas varmaan saattavat ihmetellä meitä miten me jaksetaan tehdä kaikki yhdessä, mutta minusta se on ihan parasta! Yhdessä tekeminen yhdistää ja erikseen tekeminen erottaa.

Me kierrellään kauppoja yhdessä. Minusta on ihan parasta, kun mies jaksaa kulkea mun perässä kaikissa rättikaupoissa, sisustusliikkeissä ja urheiluvaatekaupoissa. Tai mää kuljen usein hänen perässä noissa urheilupuolen paikoissa. Myös lenkkeily on parasta kahdestaan. Sekä arkiliikunta että pidemmät metsälenkit. Olen viimeksi toukokuussa käynyt yksin lenkillä.

Mitä tänään syötäisiin -keskustelu on ihana jakaa toisen kanssa. Ja sitten ruokakauppaan mennään myös yhdessä. Me tehdään ruokaa ja leivotaan vaihtelevasti yksin ja välillä yhdessä. Molemmilla on omat vahvuutensa keittiössä. Minulla ne painottuvat sotkemiseen ja Jonilla mun jälkien siivoamiseen, höhö!

Viimeksi eilen oli taas ihan täydellinen päivä ja lähinnä siksi, että vietimme yhdessä lähes jokaisen hetken. Aamulla lähdimme ensin Tixu-päivään, menimme keskustaan kahville, kiertelimme kaupoissa, kotona Joni teki ruokaa, katsoimme yhden jakson Luciferia, kävimme Raision Tokmannilla ostamassa yhden kanervan parvekkeelle ja mulle suihkusaippuaa, oltiin kotona hetki, lähdettiin käymään vielä Skanssissa, haettiin Kotipizzasta syötävää, katottiin Suomen peli loppuun ja sitten vähän lisää tv:tä. Mikään kaupoissa kiertely ei olisi ollut yhtään niin hauskaa yksin, kun siinä samalla tulee aina keskustelua ihan kaikesta maan ja taivaan väliltä.

Jos ihmettelette miksi yhtäkkiä jauhan yhdessä tekemisestä, tarinalla on opetus: arki on paljon siedettävämpää, kun sen jakaa jonkun toisen kanssa ja rakkaus on ihanaa ❤️