Hae
Mari Hietala

Paluu arkeen influenssan jälkeen

Täällä on palattu arkeen influenssan jälkeen. Paluu oli yllättävän nihkeä, koska kuvittelin olevani ihan hyvässä kunnossa. En oikeasti ollut mitenkään kamalan kipeä sitten enää, kun kuume laski. Kova yskä oli jonain päivänä, mutta joka päivä sekin on ollut parempi. Niinpä torstaina töihin palatessani olinkin ihmeissäni, kun työkunto oli muisto vain ja oikeasti olisi pitänyt päästä nukkumaan jo puolen päivän jälkeen. Eilen onneksi kaikki sujui jo paremmin ja kiersin lyhyen lounaslenkinkin. Tosin vain todetakseni, että myös kävelykunto on ihan nollassa influenssan jälkeen. 😳 Päiväunille oli kaaduttava sillä kellonlyömällä, kun työt loppuivat.

Loppuviikosta on arkeen paluun jälkeen saatu jouluakin kasaan täällä. Olen paketoinut kaikki lahjat, joulukuusi on pystytetty, koristeltu ja tänä aamuna meillä oli piparipaja. Taikinan olin tehnyt jo monta päivää sitten. Torstai-iltana keittelin myös fudgea ja huomenna olisi tarkoitus leipoa tiikerikakku. Joulun ruokaostokset käytiin tekemässä tänään paitsi että kinkku ja laatikot ovat edelleen ostamatta. Ne hoidetaan huomenna. 😄

Ostin itselleni uudet korvikset eilen.

Tänään ehdittiin käymään Turun keskustassakin pyörimässä karusellissa ja Hansassa. Käytiin kahvilla ja lopuksi ajeltiin Itäharjun Prismaan.

Aamulla, kun mies ja lapsi tekivät pipareita, minä kirjoitin tämän vuoden viimeisen kouluhomman valmiiksi ja palautin. Nyt onkin outo olo, kun ei ole yhtään deadlinea enää eikä tarvitse miettiä esimerkiksi huomiselle mitä työtä tekisi. Ei tarvitse tehdä mitään. Todella kummallista. Kokonaisuudessaan koulua on jälellä enää kolmen kurssin ja opinnäytetyön verran. Ei ollenkaan paha!

Huomenna olisi varmaan hyvä käydä ulkoilemassa jossain porukalla, kun kerrankin pääsee ulos valoisaan aikaan. Aurinkohan ei Turussa ole pahemmin paistellut joulukuun aikana, joten kyllä tässä alkaa valoa jo kaivata vähitellen. Onneksi pimeys ei ole päässyt mitenkään pahasti niskani päälle tänä vuonna ja nythän tässä jo ihan parin päivän päästä ollaan taas matkalla valoisempia aikoja. Jouluna sillä valolla ei niinkään ole merkitystä, sillä tärkeintä on yhdessäolo perheen kesken. 🤍

Joulua itseään en jaksaisi millään enää odottaa yhtään. 😁

Mitä voi tehdä lomalla, kun ei tee mitään

Meitä on kiusannut jo puoli viikkoa joku kurkkukipu- ja tukkoisuustauti, joka ei ota parantuakseen. Löysin itseni jälleen googlettamasta mansikoista ja allergiasta muistaen tehneeni saman viime kesänä tähän aikaan tai jo aiemmin. Viime kesänä olin törkeän tukossa koko kesän, mutta tänä kesänä vasta nyt. Otan pesäeron mansikoista, katsotaan toimisiko. Ollaan vietetty nyt sitten viikonloppu ja vähän enemmänkin kotona, joka alkuun tuntui hieman turhauttavalta, koska on loma ja olisi kiva olla vaan koko ajan menossa jossain. Mitä voi tehdä lomalla, kun ei tee mitään? Sen ei pitäisi olla minulle vaikeaa, sillä en todellakaan ole mikään tekijänainen kotioloissa.

Kotona on tarkoitus rentoutua, mutta vanhuus on tuonut mukanaan sen, etten oikeastaan voi rentoutua sekaisessa ympäristössä ja sitähän täällä taas on. Jos vain käy kääntymässä kotona, tavarat jäävät ties mihin ja pian on kauhea kaaos. Lisäksi en oikein osaa tehdä itselleni pesää sohvalle, jotta lukisin kirjaa. Ehkä kuitenkin onnistun siinäkin vielä tämän loman aikana. Kai ihmisen pitäisi osata omassa kotonaan lukea kirjoja? Ei kai niin kiireinen voi olla, ettei sellaiseen pysty?

Vihdoin kukkapenkissä kukkii joku muukin kuin tiarella.

MITÄPÄ SITTEN TEHDÄ, KUN EI TEE MITÄÄN?

  1. Aloin siivota sähköpostejani. Olen se, jonka puhelimessa lukee sähköpostin kohdalla 20 tuhatta lukematonta sähköpostia. 😂 Kyllä! 20 tuhatta! En minä mitään mainoskirjeitä ehdi lukea koskaan tai ei edes kiinnosta. Niinpä ne jäävät lojumaan. Silloin tällöin jaksan lopettaa itseni muutamilta sähköpostilistoilta, mutta ei se satunnainen touhuilu mitään auta. Sähköpostit pitäisi jaksaa tarkistaa joka päivä ja poistaa turhat. Lisäksi voi tehdä omat kansiot tietyille asioille ja näin saapuneet pysyy aina kunnossa.
  2. Ostin osakkeita. Pohdin monta päivää, millä osakkeilla kasvattaisin osakesalkkuani tällä kertaa ja lopulta päätin sijoittaa samoihin vanhoihin, joita jo omistan. Harkitsin myös uuden säästötilin avaamista, mutta sitä en vielä tehnyt.
  3.  Laitoin loppuvuoden budjetin kuntoon. Mietiskelin muutenkin raha-asioita ja päivitin budjettipohjaan koko loppuvuoden menot kuntoon. Lapsen päiväkotimaksu täytyi lisätä ja puhelimen kustannukset laskivat, koska sain hyvän tarjouksen juuri liittymästä.
  4.  Kirjoitin raporttia. Kouluhommat ovat ihan retuperällä näin keskellä kesää ja saavatkin olla, mutta yksi raportti on pakko tehdä nyt alta pois ja olen sen kanssa touhunnut nyt yli viikon. Tänään sain vihdoin sen niin pitkälle, että voisin palauttaa, mutta en ole tyytyväinen siihen ja todennäköisesti kirjoitan jotkut kohdat uudelleen.
  5. Selasin huvikseni avoimet työpaikat Linkkarista. Kukapa ei selaisi? Itse ainakin selaan silloin tällöin. Tällä kertaa aloin taas haaveilla kirjanpitäjän urasta. 😁 En pääse yli siitä asiasta todennäköisesti koskaan ennen kuin toteutan haaveeni.
  6. Leivoin. Tein tuulomantorttua eilen. 😄
  7. Katsoin elokuvia Netflixistä. Pari päivää sitten katsottiin Old Guardit ja nyt on menossa Aquamenit.
  8. Suunnitellut ottavani rennosti syksyllä. Noh, niin rennosti, kun työn ohessa opiskellessa pystyy. Tämän loman alkaessa olen todennut käyväni ehkä vähän liikaa kierroksilla kaiken liikkumisen ja muun arjen keskellä. Aion syksyllä tehdä kaksi lihaskuntotreeniä viikossa ja vähintään yhden pitkän kävelylenkin.
  9. Siivosin. Tänään vihdoin jaksoin vähän jo siivoillakin ja siivosin meidän eteisen. Siellä on yksi taso, joka mystisesti täyttyy aina tavarasta, joka sinne ei kuulu.
  10. Nukuin päiväunet. Yhtenä päivänä kahet, eilen vaan yhet. Tänään en ollenkaan ja kyllä väsyttää. 😄

Käytiin naapurissa lettukesteillä ja vietiin leipomuksia mukana.

PITKÄ LISTA

Siinäpä onkin jo kaikenlaista mitä voi tehdä lomalla kotona. Eniten olen ilahtunut sähköpostien siivoamisesta ja raha-asioiden hoitamisesta, kun tuntuu, että vihdoin on kaistaa tehdä näitä asioita. Kotona lomalla voi siis tehdä paljonkin, vaikkei itsestä välttämättä tunnu, että tekisi yhtään mitään.