Hae
Mari Hietala

Asumisoikeusasunnon muutostyöt mielessä

Marraskuussa tehtiin hakemus rakenteilla olevaan asumisoikeusasuntoon ja ennen joulua saatiin varausvahvistus meidän ykkösvaihtoehdosta. Sivumennen kerroinkin silloin, että saatiin asunto. 🙂 Uuden vuoden jälkeen odoteltiin sopimuksen allekirjoitusta ja nyt vihdoin sekin asia alkaa olla ajankohtainen. Kun saadaan se vielä hoidettua, meistä tulee asuntovelallisia ja lyhennellään lainaa jo ennen kuin muutetaan. Vähitellen tässä onkin mielessä ollut asumisoikeusasunnon muutostyöt, joiden myötä pääsemme vaikuttamaan asunnon pintaratkaisuihin ja muihin.

Vakiona asuntoon on tulossa vaalea lattia, valkoiset seinät, harmaat laatat ja tumman harmaa työtaso keittiöön. Jos haluaisi viilentävän ilmalämpöpumpun ja esimerkiksi peiliovet eteisen komeroon, ne maksavat ekstraa. Kaikki nuo pinnat ja muut härpäkkeet saa toki vaihtaa, mutta sekin lysti tietysti maksaa vähän.

Vaikka kyse ei ole omistusasunnosta, on ihana päästä vaikuttamaan. En todellakaan halua tumman harmaata työtasoa keittiöön enkä harmaita laattoja. Olen onnistuneesti kyllästynyt harmaaseen asunnon pintaratkaisuissa. Lämpimät sävyt ovat enemmän minun juttuni ja niinpä aiomme vaihtaa harmaat laatat ruskeisiin sekä työtason johonkin muuhun. Kävimme työtasoa katsomassa jo tiistaina Raumalla, mutta totesimme, että pala lattiaa olisi hyvä olla mukana. On hyvä nähdä miten työtaso ja lattia sopii yhteen. Niinpä vihdoin eilen käytiin pyydystämässä pala laminaattia K-Raudasta ja ensi viikolla päästään uudelleen keittiökauppaan.

Muita muutostöitä, joita olemme ajatelleet, ovat peilikaappi sekä vessaan että pesuhuoneeseen. Mahtaako peilikaapilla edes tehdä mitään pesuhuoneessa, riittäisikö vain peili? Keittiöön saisi valita eri vetimet, jos haluaisi ja saunaan eri kiuas. Täytyy ensin saada se työtaso vain valittua, jotta voi ajatella muita juttuja. Lisäksi tietysti koko asiaan vaikuttaa, mitä nämä meidän asumisoikeusasunnon muutostyöt tulevat maksamaan.

Kun saadaan nämä kaikki asiat kuntoon, sitten meillä onkin luvassa vain tavaran karsimista nykyisestä asunnosta ja odottelua. Uusi päiväkotipaikka täytyy pojalle hakea myöhemmin tänä vuonna. Jotenkin niin hassua, että me muutetaan tänä vuonna. Saadaan tilaa ja sauna. Voi vitsi!

Siivoushulluus on iskenyt

Siinäpä otsikko, jota en ajatellut ikinä kirjoittavani. Siivoushulluus ja minä samassa lauseessa aiheuttavat minut tuntevissa ihmisissä lähinnä naurua, mutta siinäpähän naureskelevat. Mitä seuraan instassa, sitä minunkin tekee mieleni tehdä. Ensin harhauduin budjetointiin ja oman talouden seuraamiseen, mikä ei tokikaan ole yhtään huono asia. Eikä ole tämä siivoushulluus myöskään, koska olen todella laiska siivoamaan.

Ongelmani on se sama kuin monilla muillakin: kaikella tavaralla ei välttämättä ole paikkaa ja nekin, joilla olisi, jäävät lojumaan välillä sinne sun tänne. En myöskään ole kovin hyvä viikkaamaan vaatteita ja tänään me viikkailtiinkin miehen kanssa niitä yhdessä, koska hän osaa tehdä tosi siistejä vaatekasoja. Sitten kun niitä siinä viikkailtiin yhdessä, viikkasin luonnostaan aivan samoin kuin hänkin ja silti mun vaatekasat aina repsottavat. En tajua. Ehkä kaikkia ei vain ole luotu viikkailemaan?

Tällä hetkellä mä liotan mun yhtä Mainion paitaa Vanishjauheessa, koska mä en enää keksi mitä muutakaan sille voisi tehdä, jotta siitä saisi taas pinkin. Se pestiin kerran yhden väriä päästäneen vaatteen kanssa ja nyt sen pinkki taittaa siniseen. Aivan kauhea! Jos vaate värjäytyy pesussa, parasta mitä voi tehdä, on pestä se heti perään uudelleen. Missään nimessä sen ei saa antaa kuivua. Minun pinkki paita tietysti kuivui ja olen sitä käyttänyt, mutta mua ahdistaa ihan hirveästi se värjäytynyt sävy. Ahdistaa myös tuo Vanishjauhe tällä hetkellä, ristus mitä myrkkyä!

Siivoushulluus on erittäin tervetullutta, kun meillä on lähes aina sotkuista (lelut pitkin ja poikin). Pitäisi vähän vaihdella järjestystä täällä ja käydä erittäin paljon kaappeja läpi. Olisi myös ihana jaksaa arkena siivota edes joku vartti illassa, koska siinä ajassa ehtii tosi paljon jo. Se sellainen touhu kuitenkin tuntuu aina jäävän lapsen nukuttamisen ja oman ajan jalkoihin, mutta voihan sitä tietysti aina yrittää. Aamuisin on ihana lyllertää siistiin keittiöön. ♥