Rottinkihylly parvekkeen nurkkaan
Ah, mikä lämpö ulkona! Oletteko nauttineet? Minä en ehkä aivan ole ottanut kaikkea iloa irti helteestä, sillä arki pyörii ihan normaalisti ja työ vaatii nukkumista sekä säännöllistä syömistä. Yllättäen se nukkuminen kuitenkin on jäänyt turhan vähälle ja olen tällä hetkellä väsymyskierteessä. Ei yhtään hyvä, mutta en vain osaa mennä ajoissa sänkyyn, kun on valoisaa.
Tällä viikolla en oikeastaan ole saanut aikaiseksi muuta kuin vähän sisustamista ja yhden raparperipiirakan. Tuosta sisustustouhusta ajattelin kertoa lisää.
Keksin nimittäin sunnuntaina ihan yhtäkkiä tarvitsevani meidän parvekkeelle sellaisen rottinkinurkkahyllyn, jonka näin jossain kaupassa joskus tässä kuukauden sisään. Noh, enpä vain muistanut missä kaupassa. Mietin sitä lähes koko sunnuntain ja vielä maanantainkin niin, että menetin melkein yöunet. Sitten yhtäkkiä tajusin käyneeni kerran Granitissa, ehkä se hylly oli siis siellä.
Sehän ei sitten auttanut kuin tiistaina kirmata Granitiin hakemaan hyllyä, kun olin ensin päivällä soittanut heille ja kysynyt mahtaako heillä moisia rottinkihyllyjä olla. Päätin raahata hyllyn kotiin, kun olin siihen sen verran monta päivää jo tuhrannut. Nyt se on meidän parvekkeen nurkassa ja minä olen tyytyväinen. Taas yksi asia vähemmän.
Tämä ei ole ainoa sisustusjuttu, johon olen tuhlannut kuukauden sisään. Meille on tulossa myös Askosta yksi uusi huonekalu enkä millään tietenkään malttaisi odottaa sen saapumista. Sekin on itse asiassa hylly ja aion sijoittaa siihen viherkasveja.
Säästöprojetiin liittyen voin nyt paljastaa, että autoprojektitilillä on tällä hetkellä huimat 60 euroa. Kerron lisää säästämisen etenemisestä heinäkuun puolella.
Mitä tykkäätte mun rottinkihyllystä?
Kotiviidakon kuulumiset
Tämä kevät koettelee viherkasvejamme, sillä meillä on ilmankosteus tippunut huushollissa aivan liian alhaiseksi. 10-20 % aiheuttaa tuskaa etenkin kaikille meidän Calathea- ja Maranta-sukuisille eli suomeksi maijoille ja mateille, koska niiden kasvupaikka oikeassa maailmassa on sademetsän aluskasvillisuus. Ei olohuone, jonka ilmankosteus on 10 %.
Tämä harmittaa hieman, koska koko meidän viherkasvi-innostus sai alkunsa nimenomaan nukkumatista. Hamstrasimme maijoja ja muutamia muitakin matteja, joista pari on sittemmin jo heittänyt veivinsä eikä jäljellä olevatkaan hyvältä näytä. Meidän viherkasvi-instatilin nimi on Calathea Garden, mutta olen kyllä jo aivan valmis vaihtamaan Calatheat ja Marantat vehkoihin.
Jos kasvi kuivuu liikaa, sen näkee lehdistä hyvin nopeasti. Joko ne kääriytyvät rullalle, lerpattavat tai niihin tulee vioittumisia. Pahimmillaan kasviin saattaa hyökätä jokin tuholainen ja niiden kanssa sitten onkin mukava pelata, etenkin jos riesakseen saa kuuluisat ripsiäiset. Meillä tällä hetkellä on pientä tuholaisongelmaa juuri mattien kanssa emmekä ole aivan varmoja, mikä muiden kasvien lehtiä vioittelee.
Onneksi kaikki ei kuitenkaan ole huonosti. Meillä on muutamia ihan hyvinvoiviakin kasveja täällä ja ne kyllä ilahduttavat.
Pienen pieni aaroninparta tuli pelastettua viime hetkellä. Sitä oli hoidettu huonosti, se oli saanut vetoa ja sen viimeisetkin lehdet olivat kuolemassa. Siirsin sen keittiöön ja aloin pitää huolta, nyt se puskee uutta lehteä ihan innoissaan ja minä kyttään sitä kaiket päivät. Se on niin kertakaikkisen söpö.
Philodendron Micans pääsi parturiin tällä viikolla. Leikkasimme siitä monta pistokasta ja nyt odottelemme juurtumista. Ostin Micansin viime vuonna Viherkasvit.netistä ja oli kyllä iloinen yllätys kuinka valtava kasvi paketista tuli ulos. Kasvi kotiutui tosi helposti ja on kasvattanut uutta jatkuvalla syötöllä. Sen lehdet ovat samettiset ja mielettömän kauniit.
Kiinanruusut parturoimme myös joku aika sitten. Halusin leikata ne, jotta ne haarautuvat eikä uuden kasvamista tarvinnut kauaa jäädä odottelemaan. Jo viikon sisään leikkaamisesta ne alkoivat puskea lehtiä varresta. Odotan sitä ihmeellistä päivää, kun meidän neljästä kiinanruususta joku innostuisi kukkimaan.
Maailman suurin karanteeni tällä hetkellä on tietysti koronakaranteeni, mutta meidän talouteen se ei ole (vielä) osunut. Sen sijaan meillä karanteenissa ovat uusimmat kasvihankinnat, kuten alla olevan kuvan Alocasia Black Velvet. Se hengaa pesuhuoneessa muutaman muun kanssa vielä viikon verran, kunnes ne saavat siirtyä karanteeniin makuuhuoneeseen. Pesuhuoneemme ei ole karanteenitiloista paras, koska siellä ei ole ikkunaa ja olosuhteet ovat joillekin turhan kosteat sekä lämpimät.
Makuuhuoneessa meillä karanteenissa on vielä ensi viikon Philodendron Pink Princess, yksi alokasia ja variegata-peikonlehti. Pink Princess tekee tällä hetkellä uutta lehteä hyvin kummallisella tavalla ja minun yksi lempiharrastuksistani onkin tsekata se joka aamu ja ilta kuinka paljon hän on tällä kertaa kasvanut. Odotan muutenkin innolla uutta lehteä, koska hauska nähdä onko siinä yhtään pinkkiä vai tuleeko tumma lehti.
Tällaiset viherkasvikuulumiset tähän väliin. Uutta kasvua tekevät kasvit ovat ihania seurailla ja kasvien kanssa riittää muutenkin puuhailtavaa, kun niistä täytyy välillä pyyhkiä pölyt ja ne voi viedä suihkuun. Toivottavasti sun kotiviidakko voi hyvin! ?


2
