Meillä oli lauantaina kunnon kotipuuhastelupäivä, kun ryhdyimme iltapäivällä järjestelemään paikkoja. Aloitimme purkamalla Tahkiksen työpöydän makkarista ja siirsimme sen olohuoneeseen ikkunan alle. Siinä samalla tuli pestyä ikkunat ja imuroitua tietysti kaikki mahdolliset nurkat. Minä siirtelin omia sotkupaperikasojani paikasta toiseen lopullista selvittelyä odottelemaan (jonka olisi voinut tehdä vaikka jo pari vuotta sitten) ja olin uuvuksissa vähän väliä sisälämpötilamme takia, joka jo monetta päivää huiteli jossain 24-26 asteen välillä. Parin tunnin touhuamisen jälkeen pöytä oli saatu siirrettyä vihdoin ja minä kaivelin romua vaaterekkini alta piilosta ahdistuen siitä, kun en oikein tiennyt mihin ihmeeseen ne kaikki kamera-asiat sun muut tunkisi jatkossa. Vaaterekki nimittäin täytyy ehkä purkaa jossain kohtaa, sillä ei se oikein sovi sisustukseen enää sängyn siirtämisen jälkeen. En pidä liian täyteen ahdetuista seinistä, vaan huonekaluilla täytyy olla tilaa hengittää.

Pienen ruokatauon jälkeen jatkoimme hommia. Tahkis kasasi tietokoneensa ja päätti samalla vaihtaa osia siihen, mikä tarkoitti parin tunnin lisähommaa, koska lopulta piti asentaa Windows uusiksi ja ihmetellä miksei näyttöön enää tule kuvaa. Nuo asiat tuntuivat niin kaukaisilta, sillä siitä on noin seitsemän vuotta, kun olen itse joutunut tappelemaan pöytäkoneeni kanssa. Itse asiassa sitä pöytäkonetta ei enää ole olemassa, sillä Tahkis nyysi siitä toimivat osat itselleen. 😀 Täytyy toivoa, ettei minulle iske vanhoilla päivillä joku wowitushimo.

Lopuksi, kun olimme jo molemmat ihan rikki, siirsimme viimeisillä voimillamme sänkyä, jotta saimme vauvan tulevalle sängylle tilan. Eikä sittenkään vielä hommat loppuneet, koska aivan liian massiivinen ja räjähtänyt peikonlehti vaati pienen kasvistetriksen ennen kuin sain toiselta puolen sohvaa siirtyneen korituolin paikoilleen. Meinasi todella loppua usko kaikkien uudelleen sijoitettavien huonekalujen kanssa, eikä taistelu ole edes lopullisesti ohi vielä, kun olisi pari hyllyä, joille ei ole mitään paikkaa. Kotipuuhastelupäivä tuotti tulosta sen verran, että pystyi menemään tyytyväisenä nukkumaan ja lähteä lomailemaan hetkeksi.

Mittarimatokin oli aivan uuvuksissa lauantaina

TAISTELUVAMMAT JA MUUT MIETTEET

Iloinen olen siitä, kun saatiin niin paljon aikaiseksi lauantaina ja nyt on tosiaan joku paikka vauvalle valmiina. Eihän näistä raskauksista koskaan voi tietää, mitä tapahtuu ja muutenkin alkaa olla aika tehdä isommat hankinnat pienten lisäksi. Ei tarvitse siis aloittaa raivauksesta, kun se on nyt vihdoin tehty.

Yllättävän hyvin pystyin edelleen nostelemaan juttuja ja touhuamaan itseni uuvuksiin ilman, että tuntui kohdussa mitenkään. Ainoastaan jalkapohjat olivat ihan rikki kovalla alustalla tepastelusta ja nyt olenkin niiden kanssa ollut ihan ihmeissäni tässä pari päivää. Eilen kävin lenkillä ja huljuttelin jalkani järvessä sen jälkeen. Se vei turvotusta nilkoista kivasti pois ja teki hyvää oireilevalle plantaarifaskiitille.

Onneksi nyt saa olla rauhassa monta päivää ennen kuin on taas seuraava kotipuuhastelupäivä ja tarvitsee palata miettimään ylimääräisten kirjojen sekä muutaman huonekalun kohtaloa. Todennäköisesti helpoimmalla pääsee, kun kantaa ne vain suoraan varastoon ja unohtaa niiden olemassaolon.

Seuraa seikkailujani instassa! 🙂

Meidän piti tänään suunnata metsään heti aamusta, mutta päivän valjetessa valkeni meille tuulen suunta ja voimakkuus. Täällä olikin voimassa tuulivaroitus ja silloin ei ennenkään olla metsään menty, vaikka miten olisi muuten aurinko paistanut. Niinpä kävimme aamusta lenkillä molemmat eri suunnissa, sillä mies halusi juoksulenkille ja minä myös, emmekä enää edes yritä juosta yhdessä. En ole kovin mielekästä juoksuseuraa, etenkään nyt raskaana ollessa. Sitä paitsi tänään jouduin toteamaan, että otin viimeiset juoksuaskeleeni tänä vuonna, ei ole minusta enää juoksemaan. Katsellaan sitä juoksemista sitten uudelleen joskus vuoden päästä.

Lenkkeilyn jälkeen syötiin ja nukuttiin pienet sohvapäikkärit ennen kuin katettiin pöytään teetä sekä perjantaina leipomiani suklaakeksejä. Tein kerran Daim-suklaakeksejä ja sen jälkeen aina keksihyllyillä kaupassa haahuillessani minua on muistutettu, jos tekisin niitä ihania keksejä taas itse. Mieluummin syön itsetehtyjä leipomuksia kuin lisäaineilla kyllästettyjä kaupan keksejä, pois lukien tietysti dominot (tosin dominoitakin yritän vältellä, koska palmuöljy). Nyt on pakko jakaa tämä ohje, koska nämä Daim-suklaakeksit ovat kertakaikkisen hyviä. Tietysti ohjetta voi soveltaa mihin vain suklaaseen, mutta meidän mielestä Daim on just hyvä.

Daim-suklaakeksit

100 g voita

2 dl sokeria

1 tl vaniliinisokeria

3 dl vehnäjauhoja

1 tl leivinjauhetta

1 muna

100 g Daim-suklaata

Vaahdota voi ja sokeri. Sekoita jauhot ja leivinjauhe, lisää voisokeriseokseen. Lisää muna. Rouhi suklaa ja lisää taikinaan. Nostele käsin tai lusikalla pieniä nokareita pellille (tein itse kaksi pellillistä tästä taikinasta), jätä leviämisvaraa. Paista 175 asteessa 14-15 minuuttia. Meidän uunissa 14 minuuttia jättää keksit ihanan pehmeiksi.

Suosittelen todella kokeilemaan tätä ohjetta, jos mielesi tekee jotain helppoa, nopeaa ja pehmeää. Tässä ei kauaa nokka tuhissut, kun keksit olivat jo valmiita.

Muutakin tänä viikonloppuna on toki tullut tehtyä kuin syötyä keksejä. Olen luonnollisesti harrastanut neulontaa, mutta myös tuskaillut niskojeni kanssa. Minulla on nyt ollut noin kaksi viikkoa niska ihan jumissa vasemmalta puolen, mikä on tosi erikoista, kun yleensä se on tuo hiirikäden puoli, mikä jumittaa. Olen kokeillut kaikkea sen kanssa eikä edes lenkkeily tunnu avaavan. Lopputulema: olkoot sitten, en jaksa enää yrittää.

Nyt taidan mennä jatkamaan villasukan neulomista, nähään instassa, eikje!

PS. Uus tukka on ihana! Pesin sen tänään ja se on just niin muhku kuin arvelinkin. ♥