Hae
Mari Hietala

3 x ravintoterapeutilla

Alkaa olla jo vähän myöhä ja jouluaattokin ihan justiin, mutta haluan vielä kirjoittaa nimenomaan näinkin lähellä joulua syömisestä. Olen tänä vuonna käynyt kolme kertaa ravintoterapeutilla, joista viimeinen kerta oli eilen. Olen vihdoin saanut ruokarauhan. ❤️ Se on erityisen tärkeää nyt jouluna.

Ravintoterapeutille hakeutuminen on ollut monen eri asian summa ja todennäköisesti viimeinen kerta, kun enää on tarvinnut vatvoa mitään syömiseen liittyvää. Jos muistan kaiken, mitä tänä syksynä opin, ei minun tarvitse enää ikinä arpoa yhtään mitään syömisen suhteen. Sellaisen oikeanlaisen syömisen, joka tuntuu olevan vähintäänkin joka toisen suomalaisen naisen yksi suurimmista mysteereistä elämässä. 90-luvulta asti naistenlehtien kannet ovat olleet täynnä laihduttamista eikä se paskanjauhanta ota loppuakseen. Nykyään netistä saa minkä tahansa valmennuksen, jonka avulla voi yrittää olla laihempi, kauniimpi, fitimpi tai viisaampi. Yli nelikymppisten valmennuksissa neuvotaan syömään paljon proteiinia ja välttämään kovia sykkeitä. Mikäs siinä, joillekin nämä valmennukset sopivat, mutta itse en ole yksi heistä.

Olen pohtinut kovasti sitä, miten paljon proteiinia pitäisi syödä ja miten paljon ylipäätään mitään pitäisi syödä tämän ikäisenä. Nyt tiedän ja tunnen oloni rauhalliseksi sen suhteen. Tiedostan, ettei suklaata tulisi syödä ylenmäärin, mutta ei sitä myöskään ole kukaan kieltänyt.

NÄIN SÖIN ENNEN ja miten syön nyt

Ennen ravintoterapautilla käyntejä söin esimerkiksi näin: aamupalaksi rahkaa ja marjoja tai leipää, joku pieni välipala (omena tai lapsen muumipatukka), lounaaksi normaalia kotiruokaa, välipalaksi proteiinirahka ja päivälliseksi kotiruokaa. Iltapalan söin reilu vuosi sitten vielä, mutta luovuin siitä viime vuotisen korvanenäkurkkulääkärin käskystä, kun noin kolmea tuntia ennen nukkumaanmenoa ei olisi saanut refluksin takia syödä.

Refluksi oli myös yksi aihe, josta ravintoterapeutin kanssa puhuin. Tosin vähän toissijainen, sillä ruokailun pohja piti saada kuntoon tärkeimpänä asiana ja niin myös saatiin. Ensimmäinen ja tärkein tehtäväni oli alkaa syödä lautasmallin mukaan. Tiedän, että uuden tavan omaksumiseen menee kuusi viikkoa, joten tiesin jo aloittaessani ensimmäisen kuukauden menevän heittämällä ja niin se menikin. Kahden kuukauden kohdalla uskoin jo melkein siihen, että salaatin kyhääminen päivittäin jäisi tavaksi ja nyt kolmen kuukauden jälkeen uskon vahvasti itseeni.

Salaatin lisääminen lounaalle ja päivälliselle teki ololle ihmeitä eikä kyse ollut enää edes laihduttamisesta varsinaisesti. Lisäksi olen koko talven tähän asti syönyt päivittäin yhden oranssin hedelmän ja uskon C-vitamiinitasojeni nousseen sen, mitä vesiliukoisella vitamiinilla nyt saa aikaan. Vaikka on pimeää, ei haittaa, kun ravinnosta saa kehon tarvitsemia ravintoaineita.

Miten syön nyt: aamupalaksi jogurtti, hedelmä, mysli ja ruislese, lounaaksi lautasmallin mukaan ruokaa, välipalaksi leipä tai rahka ja hedelmä, päivälliseksi lautasmallin mukaan ruokaa ja iltapalaksi esim. puuro, marjoja ja raejuusto.

En muistanut eilen kertoa ravintoterapeutille yhtä tärkeimmistä ratkaisuistani refluksin suhteen: olen lopettanut leikkeleiden käytön ja kas, närästys on kadonnut. Vaikka syön sitruksia, vaikka syön suklaata ja nyt olen viime päivinä jopa juonut kahvia. Muutamana yönä olen saattanut herätä närästykseen, mutta minulla ei ole enää mitään päiväaikaista närästystä.

kielletyt ja sallitut

Ravintoterapeutti ei ole kieltänyt minulta mitään. Olen vain saanut hyviä vinkkejä parempiin vaihtoehtoihin joissakin asioissa ja erittäin paljon kannustusta hedelmien, vihannesten ja marjojen syömiseen. Olen saanut lisättyä kuitua ruokavalioon ja se varsinkin on tärkeää. Olen saanut hyviä vinkkejä riittävään syömiseen. Olen vihdoin ymmärtänyt ja sisäistänyt, että saan syödä iltapalan. Minä todella saan syödä sellaisen. Olkoonkin refluksi, mutta se ei minun iltapalaani vie.

Eilisen tärkeimpiä läksyjä oli kehotus syödä pieni kuuri monivitamiinia ja unohtaa vaaka. Olen tiedostanut sen joskus ihan itsekseni, ettei minun ehkä pitäisi käydä puntarilla ollenkaan, mutta en ole päässyt siitä irti. En tiedä missä vaiheessa lopetan sen, mutta todennäköisesti joskus ensi vuonna.

Omaa sisäistä ruokarauhaa on todella vaikea pukea sanoiksi, mutta sellaisen hankkiminen oli paras joululahja itselle ikinä. En tiedä ovatko kaikki ravintoterapeutit niin loistavia kuin minun, mutta jos ovat, suosittelen kokeilemaan. Nettivalmennuksista ehkä saa apua, mutta ravintoterapeutilta sai koko setin: myös henkisen puolen hoitamisen. 🙏🏻

En osaa syödä oikein… vai osaanko?

Tämä postaus on vähän kuin kaikki haasteeni syömisen kanssa: en tiedä mistä aloittaisin. Syöminen, se tuntuu olevan ihan pirun vaikeaa. Ennen kuin kukaan tulee kommentoimaan kuinka pitäisi laihtuakseen syödä vähemmän kuin kuluttaa, juuri tällä viikolla herrat Moisio ja Sainio sen sanoivat: jos liikkuu, täytyy syödä enemmän. Että ei se ole niin yksinkertaista ollenkaan! He ovat oikeassa, sillä aina, kun alkaa liikkua enemmän, myös energiaa täytyy saada enemmän.

Tavallaan ymmärrän kyllä henkilöitä, jotka vetävät laihduttamisen puhtaaksi matematiikaksi. Osa ihmisistä vain tekee niin. Osalle koko elämä on pelkkää matematiikkaa, osalle taas humanistista hapatusta ja mitä näitä nyt on. Kun matematikko-pt neuvoo netissä toisella tapaa ajattelevaa, syntyy todennäköisesti riita. Mikään ei ole ärsyttävämpää kuin se, että mutkat vedetään suoriksi, koska etenkään syöminen ei ole millään tavalla yksinkertaista kaikille. Nyt olen todennut, ettei minulle ainakaan.

marjoja ja rahkaa

EN OSAA SYÖDÄ OIKEIN

Väitän, etten osaa syödä oikein ja syytän tästä erilaisia valmennuksia, joihin olen välillä haksahtanut. Osassa valmennuksista on painotettu hurjan paljon proteniia, mikä sinänsä on ihan hyvä, koska itse en ainakaan ole syönyt tarpeeksi sitä. Kokeilin kuukauden sisään sellaistakin, että hiilareiden määrä laski aika alas ja se ei sopinut mun päälle ollenkaan. Aloin nähdä pelkkiä pitsoja silmissäni ja olisin voinut syödä vaikka hevosen.

Kun huomaan, etten osaa syödä oikein, alan muistella miten ennen söin. Vastaus on, että söin tosi paljon leipää. 😄 Kaikkien kokeilujen jälkeen haluan aina palata vanhoihin tapoihin, koska on jotenkin kotoisaa syödä leipää välipalaksi ja iltapalaksi. Mmm.

Nyt ihan viimeisin keinoni tässä syömisen opettelussa on ollut laskea kaloreita. Järkytyin siitä, mitä sain tietää laskemisen avulla. Syön todella paljon yli tavoitteen viikonloppuisin. Onko se sitten mikään ihme, jos ei laihdu? Tämäkin on taas sitä yhtä ja samaa kehää, jota kierrän. Kun sanotaan, ettei kannata kieltää itseltään mitään, totean, ettei herkkujen salliminen sovi minulle. Silloin syön niitä joka päivä. Nyt joudun toteamaan kuitenkin, ettei herkkujen rajoittaminen sovi minulle, koska muuten otan menetetyt kilokalorit takaisin viikonloppuina. Palaan siis lähtöpisteeseen ja sallin herkut.

muumimuki

MITÄ KOKEILLAAN SEURAAVAKSI?

Koen siis tämän syömisasian vaikeaksi sen takia, että jotain minun täytyisi tehdä eri tavoin, jotta laihtuisin. En vain vieläkään ole keksinyt mitä, koska olen nyt kokeillut vähän kaikenlaista. Enää tuo kaloreiden laskeminen on se viimeinen tapa. Sillä tavoin laihduin 2007. 😄 2018 laihduin lisäämällä liikuntaa. Nyt kuitenkin liikun jo ihan suhteellisen paljon enkä pysty lisäämään yhtään mitään, joten homma täytyy hallita keittiön puolella. Niinpä tosiaan lasken vain kaloreita ja yritän pitää ateriat järkevinä sekä välttää tosi myöhään syömistä. Nukkua pitäisi myös paremmin ja enemmän.  Niin ja sallin ne herkut tietysti, koska rajoittaminen on ainakin vihollinen. Haluaisin saada tiltanteen tasapainoon ennen kuin alkaa loma, koska lomalla haluan ottaa rennosti. Relax and chill.

Osaaksä syödä?