Puhuin viime vuonna ystävälleni siitä, kun mua jotenkin pelotti laihtuminen. Kyllä, kuulitte oikein. Tai siis luitte. Olin monta kertaa tehnyt jo saman: ensin laihdun pari kiloa ja sitten iskee paniikki muutoksesta. Että housut alkavat lököttää, pienenen ja mahdun taas vanhoihin vaatteisiini. Sitten olikin helpompi vain syödä vähän lisää suklaata, jotta en varmasti laihtuisi, vaikka samaan aikaan silti haaveilin tosi paljon painonpudotuksesta. Olin kävelevä ristiriita.

En osannut selittää pelkoani ystävälleni kovin hyvin. Näin jälkikäteen olen vahvasti sitä mieltä, että se oli muutospelkoa ja sitä, että kuvittelin kai rasvakerroksen olevan kuin joku suoja tai kilpi ulkomaailmaa vastaan. Pidin kynsin ja hampain kiinni jostain turvallisesta, etten muuttuisi ja kaikki muu sen myötä.

Loppujen lopuksi ihan kaiken muun piti ensin muuttua, jotta pääsin yli peloistani ja pystyin kohtaamaan maailman uutena ihmisenä. Olen joutunut keskittymään kaikkeen muuhun kuin laihtumiseen, joten olen onnistunut laihtumaan siinä sivussa tekemällä parempia valintoja arjessani. Nyt, kun housut jo lököttävät, ei ole enää paluuta ja pakko hyväksyä se, ettei enää ole niin suurta rasvakerrosta suojelemassa minua maailmalta.

Ehkäpä täytyy korjata ajatusmaailmaa niin, että tiukka liha on löllölihaa vahvempaa, joten pois alta risut, männynkävyt ja pala latvaa! Ja ennen kuin tietyt blogiani lukevat henkilöt tukehtuvat aamupalaansa, kun minä kirjoitan tiukasta lihasta, tiedän kyllä sinne olevan vielä matkaa. Nyt onkin vain kyse henkisestä muutoksesta, jota ilman fyysinen muutos ei ole mahdollista.

Uskalla sinäkin päästää irti tavoista, joiden tiedät sinua turmelevan, sillä niiden tilalle saat takuuvarmasti parempia rutiineja. Eihän se niin vaarallista ole, vaikka housut tippuisivat jalasta, eihän?

Kun on harrastanut laihduttamista koko nuoruutensa, menee siihen maku jossain kohtaa eikä vain enää jaksa. Toivoo, että pystyisi tekemään edes jotain pieniä muutoksia, mutta ei kuitenkaan saa aikaiseksi. Lopulta hyvinvoinnin kannalta erittäin pienet teot alkavat täyttää arkea ja huomaa kuinka helppoa se oikeastaan on ja niin hyvistä pienistä teoista kasvaa suuri parempi kokonaisuus.

Tässä tän hetken hyvät pienet teot, joita toistan omassa arjessani:

? En juo oikeastaan ollenkaan alkoholia. Se vähän jäi koivuallergian myötä ja yhtäkkiä koko kesä meni juomatta. Join kesälomalla yhden mukin skumppaa Haikon kartanossa enkä sen jälkeen ole alkoholiin koskenut.

Koen, että ilman alkoholia on helpompaa. Ei tarvitse tehdä valintoja vaan valinta on selvä: kun en juo, voin tehdä viikonloppuisin mitä haluan ja kuinka aikaisin haluan. Menneenä viikonloppuna emme lähteneet metsälenkeille, mutta monena muuna viikonloppuna olemme sitä tehneet. Jos olisin juonut perjantaina tai lauantaina, ei puhettakaan, että olisin edes harkinnut mitään kävelemistä.

? Pyrin liikkumaan joka päivä edes vähän. Ihan aina toki ei sitä tule tehtyä, mutta lähes! Käydään miehen kanssa lenkillä tai joogataan. Eilen liikuntamme kyllä jäi normaalia vähäisemmäksi, sillä saldona vain Myllyssä kiertely ja pieni taukojumppa karvamatolla futismatsia katsellessa.

? Juon arkena joka päivä vihreää teetä. Ennen join pelkästään mustaa teetä, mutta rooibosinnostuksen myötä myös vihreä tee alkoi maistua. Luinkin netistä viikonloppuna vihreän teen tekevän hyvää maksalle, joten nyt vielä suuremmalla innolla hörpin lounastauon jälkeisen vihreä tee -annokseni. Olen iloinen silloin, kun sisäelimeni ovat iloisia.

? Halaan joka päivä ja nautin muutenkin läheisyydestä. Toivon, että kaikilla muillakin on mahdollisuus tähän, sillä läheisyys on tosi tärkeää ihmisen hyvinvoinnille. Se pitää meidät ihmisinä ja tervehdyttää mieltämme. Mitä lähemmäksi päästämme jonkun toisen, sitä parempia ihmisiä meistä tulee. Rakasta, niin sinua rakastetaan. Siihen uskon.

? Yritän muistaa nauraa joka päivä. Havahduin vuosia sitten siihen, etten muistanut olenko nauranut joka päivä. Ymmärsin heti, ettei tämä tällainen vetele eikä ole tervettä, jos ei naura päivittäin. Nykyään siis nauran vähintäänkin itse omille jutuilleni tai toisaalta pyrin usein naurattamaan kaikkia muita. Silloin voin edes hymyillä.

? Yritän löytää ne oikeat vihannekset, jotka elimistöni haluaa ja pystyy sulattamaan. Porkkana ei ole osoittautunut ystäväksi, mutta sen sijaan uunissa 20-30 minuuttia viettänyt kesäkurpitsa on maailman suurinta herkkua.

? Muistan ottaa rennosti suurimman osan ajasta. Hehe! En pidä kiireestä enkä suorittamisesta ja niinpä en sitten ole koskaan kiireinen enkä suorittaja. Ainakaan enää. Joskus elämässäni oli aika, kun olin aina kiireinen. Nyt en ole.

Yllättynein hyvinvoinnin suhteen olen siitä, miten helppoa se on sitten, kun vain lähtee liikenteeseen. Ensin piti vain opetella päästämään irti sokerista, jotta sai tilalle oikean nälän ja sitten vain syödä oikeaa ruokaa siihen oikeaan nälkään. Sitten piti opetella hieman liikkuvampi elämäntapa, johon muuten jää koukkuun ihan ylihelposti. Lopulta sitä opettelee koko ajan uusia parempia tapoja vanhojen tilalle silloin, kun on taas valmis vastaanottamaan uutta. Se ikuisessa laihduttamisessa onkin suurin kompastuskivi, ettei pää pysy perässä, kun haluaisi muuttaa heti kaiken ja saada myös heti tuloksia. Minusta tuntuu, että ensimmäinen puoli vuotta meni totutellessa ja nyt niitä tuloksia vasta alkaa oikeasti tulla.